keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

30.4.2014 Jälkeä ja viestiä

Aamulla koiruudet pääsivät taas jäljestämään. Jäljet vanhentuivat noin tunnin.

Nessalle noin 400m jälki neljällä kepillä ja kahdella kulmalla. Jana meni erittäin hyvin, nosti heti oikean jäljen. Koko matkan jäljestys oli vähän löysää, motivaatio tuntui heikolta. Ekasta kepistä jäljesti ohi, palautin ja Nessa ilmaisi. Kehut ainoa palkka. Kulmat hyvin, toka keppi nousi. Kolmas keppi jäi metsään. Vika keppi löytyi. Voiko ongelmana olla, että palkkana oli tänään koiran märkäruoka eikä lihapulla?

Hopun jälkeen olin erityytyväinen. Se tunne, kun koira, jonka on jo tuominnut heikoksi jäljestäjäksi toimiikin kuin vanha jälkikone. Vau! Jana pelitti tänään upeasti, eteni suoraan ja otti heti oikean jäljen. Pituutta janalla noin 15m. Hopun jälki oli noin 500m, yksi taballinen kulma ja kaksi piikkikulmaa, ekat ikinä. Neljä keppiä. Hoppu jäljesti oikein iloisesti, varmasti ja tarkasti. Kaikki kulmat teki erittäin hyvin, myös piikit. Ekan piikin jälkeen jäi yksi keppi metsään, muut nousivat. Me happy :-).


Viestillä lyhyt motivaatiotreeni tutussa metsässä polkua pitkin: 7 matkaa, eka siirtymä 100m, loput 50m. Yhteensä juostavaa noin kilometri. Kaikki koiruudet eli Hoppu, Nessa ja Jocke selviytyivät treenistä erinomaisesti.

Oikein hyvää Vappua kaikille!




28.4.2014 Jäljestystä

Työpäivän jälkeen käytin koirat lähipellolla juoksentelemassa tennispallon perässä. Aina yhtä hauskaa puuhaa.

Lasten käytyä nukkumaan suuntasin vielä jälkimetsään. Metsässä alkoi jo pikkuhiljaa hämärtää ja jälkien vanhennuttua tunnin oli jo melkein pimeää. Hullun hommaa. Mutta niin hauskaa.

Hoppu teki toistaiseksi pisimmän jälkensä, 800m. Jäljellä oli noin 20m jana, 6 keppiä ja kolme kulmaa. Hoppu teki erinomaista työtä! Jäljesti tarkasti, varmasti ja sopivaa tahtia, teki janan hyvin ja nosti kaikki kepit. Huippua! Jäljen onnistumisen takana oli pari viisasta kommenttia parilta viisaalta kaverilta. Marika totesi viime viikolla, että Hopun keppien olisi ehkä hyvä olla vähän risua isompia, kuten kokeessakin. Nyt ne olivat. Toinen oivallus tuli Tonilta, joka mietiskeli että janalla oikean jäljen valintaa voi vaikeuttaa krepin kiinnittäminen, kun silloin juuri janan kohdalla on se voimakkain haju. Nyt ainakin jana toimi paremmin kuin koskaan kun kreppaus jäi pois. Katsotaan toimiiko jatkossakin.

Nessa teki vain lyhyen keppijäljen, josta löysi hienosti kaikki neljä keppiä.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

27.4.2014 Wirnistelevää hakuilua

Tänään Kiljavan metsä kuhisi jälleen Wirnistelevistä koirista ohjaanineen, kun ohjelmassa oli Wirneen hakupäivä. Munana menossa kunnia-Wirnistelijä Pipsa Mustin ja Misu-bordercollien kanssa, Maija ja Nauru, Jenna ja Hyrrä, Tuuli ja Raiku, Jenny ja Ilo, Milli ja Priya, Sari ja Tintti, Marika ja Jocke sekä tietenkin minä Hopun kanssa.

Jaoimme ryhmän kahtia aikataulujen tehostamiseksi. Haalin ryhääni kasan sijoituskoiriani eli Hyrrä, Ilon ja Raikun. Hyrrä pääsi hakuilemaan ensimmäistä kertaa, joten teimme hajuhakuja. Hyrrä käytti nenäänsä hyvin, luonnostaan ilmavainuisesti ja hiffasi hyvin haun idean. Tuosta on erittäin hyvä jatkaa! Ilo etsi ennen ensimmäistä löytöään vahvasti maavainua ja jälkeä, mutta kun ilmavainun sai, lähti etenemään upeasti maalimiehelle. Kolmella muulla maalimiehelä etsi hienosti ilmavainua ja irtosi maalimiehele hienosti. Hyvä Ilo! Ilollekin tämä oli siis toinen hakutreeni. Nenä löytyy ja typy osaa sitä hienosti käyttää. Raikulle pyrittiin etsimään hajuhaulla sopiva lähetyskohta vähän kauempaa ja lähettämään maalimiehelle. Raiku ilmaisee hyvin löytäneensä hajun kun korvat nousevat pystyyn ja intensiivinen tuijotus kohti maalimiestä alkaa. Parilla maalimiehellä vähän sählinkiä, mutta pääsääntöisesti hyvä treeni. Nyt vaan se rullailmaisu kuntoon ;). Päteviä sijoituskoiria minulla! Myös hakuhommissa.

Hopulla oli tänään rankka treeni, rankempi kuin mitä oli suunniteltu. Kaksi siirtyvää maalimiestä, neljä löytöä. Molemmilla puolilla, alueen keskiosassa tyhjä pressu pienen puun päällä tyhjää umpparia matkien. Näitähän ei metsässä ole ennen ollut kiintorullan aikana. Ekalla ukolla otti rullan hyvin ja toi, mutta pudotti lähelläni ennen irroituslupaa. Lähetin uudestaan hakemaan rullaa, mutta Hoppu ei ymärtänyt tätä lainkaan. Jäi Jennan luokse odottamaan liksaa. Otti rullan pitkän odotuksen jälkeen, toi 2 metriä, tiputti ja meni näytölle. Jouduin kutsumaan maalimieheltä pois, jolloin teki korektin rullailmaisun. Toinen pisto meni valeumpparin ohi ja Hoppu ilmaisu tyhjän umpparin. Ja koska se on mies, se ilmaisi sen toisenkin kerran vaikka olin näyttänyt että piilo on tyhjä. Kolmatta kertaa tyhjää piiloa ei kuitenkaan ilmaistu, hyvä. Tuuli löytyi, mutta Hoppu ei lähtenyt ilmaisemaan. Otti rullan, teki pienen kierroksen ja meni tyytyväisenä näytölle. Kutsumalla tuli taas ja ilmaisi hyvin. Kolmannela piilolle lähetin toisen puolen tyhjän umpparin ohi. Otti rullan, muttei tuonut minulle. Pyysin irroittamaan. Lähetin uudestaan ja nyt juoksi piilon ohi ottamatta rullaa. Hyvä! Oppimista tapahtui. Jenna löytyi, mutta lähti tuomaan rullaa vasta hieman pohdittuaan. Toi perille. Neljännelle maalimiehelle kun lähetin, teki Hoppu noin viiden metrin pyrähdyksen ja jäi kysymään minulta mitä pitää tehdä. Melko tiukalla äänellä kerroin että ukko pitää etsiä. Tuuli löytyi, mutta ilmaisussa sama pieni viive. Toi rullan hyvin. Melkoinen treeni! Nyt lisävarmuutta ilmaisuun ja nostatusta hakuiluun vaikka peräänlähdöillä. Noita tyhjiä umppareita pitää muistaa treenata. Onpahan taas mitä harjoitella!

Hakuilun jälkeen lähdimme lähes koko poppoon kanssa uittamaan koirat läheisessä järvessä. Metsä raikasi ja rymisi kun kahdeksan aussien jengi rynnisti uimaan. Hauskaa seurata porukan menoa ja meininkiä.

Kiitos kaikille hienosti kimppatreenistä jälleen kerran! Hienoa nähdä, miten kaikilla pentusilla on toimiva nenä ja motivaatiota moneen puuhaan. Ihania Wirnistelijöitä!

Onnittelut vielä Pihkalle (BH Wirneen Hetimullekaikkinyt) ja Marikalle, jotka kävivät läpäisemässä käyttäytymis- eli BH-kokeen tänään! Mahtavaa!

Raiku, Nessa, Nauru, Hoppu ja Tintti

Ilo, Jocke, Raiku, Nessa, Nauru, Hoppu ja Tintti

Hakutreenien jälkeen lähdimme perheen kanssa metsäretkelle grillaamaan makkaraa. Olipa mukava perhereissu! Koirat pääsivät juoksentelemaan pitkin metsiä ja pitkospuita sekä vähän treenailemaan Saran kanssa. Suloisuutta!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

22.4.2014 Kuntoilua

Aloitan tavoistani poiketen täysin koiriin liittymättömästä asiasta. Sain siis äidiltäni ja isältäni synttärilahjaksi aktiivisuusrannekkeen, joka mittaa päivittäistä aktiivisuutta, hälyttää liian pitkästä paikallaan olemisesta ja kertoo montako askelta on öäivän aikana tullut otettua ja montako kaloria poltettua. Suhtauduin tällaiseen uutuuteen aluksi kovin skeptisesti (ylläri!) mutta täytyy todeta että tuo on hauska vekotin. En ollut miettinytkään, että päivän aikana tulee otettua yli 20000 askelta. Muutenkin pieni ranneke on onnistunut saamaan minut liikkumaan työpäivien jälkeen enemmän, sillä eihän tällainen maanikko voi jättää aktiivsuustavoitettaan täyttämättä. 

Mutta nyt takaisin ruotuun ja koiriin. Tänään koirien kuntoa kohotettiin ensin pellolla, tennispallon perässä spurttaillen ja myöhemmin illalla juoksulenkillä. Siis minä. Sis juoksin koirien janssa. Juu, kyllä. Ja mikä kivointi, mukana oli myös Make, jolloin koirat juoksivat juoksuvyössä kytkettynä minua kiskoen. Muutaman kerran matkan varrella Make jätti koirille frisbeen palkaksi. Juoksulenkki meni niinkin hyvin, että sovimme että juoksemme yhdessä säännöllisemminkin. Saas nähä kuinka käy ;).

26.4.2014 VK2 Nessa

Tänään oli Nessan ensimmäinen virallinen kisa lähes vuoteen. Suuntasimme Impivaaran Hallien järjestämään viestikokeeseen. Vähän jännitystä pukkasi, viimeksi avoimen luokan viestillä ei juossut ekaa matkaa ja pitkää matkaa ei ole juoksutettu oikeastaan ollenkaan. Kaikki treenit ovat kyllä sujuneet hyvin, mutta...

Viestimaasto oli Läyliäisissä, noin puolen tunnin matkan päässä lähikentästämme. Nessa juoksi kolmantena, voittajaluokassa juoksevan Rikin ja avoimessa juoksevan Gimman jälkeen. Olin itse metsäpäässä. Eka matka sujui hyvin, lähti sievästi ja aikaa kului 2.15 minuuttia. Toisella matkalla oli lähtenyt liikkeelle vähän laiskalla, virkamiesmäisellä laukalla, pysähtynyt 30m jälkeen, mutta jatkanut itse matkaa. Huh. Juoksi hitaasti, aikaa kului 4.30 minuuttia.  Vikalla lähti hyvin, juoksi reippaammin. Aikaa kului 3,39 minuuttia. Viestiltä yhteensä 162/170 pistettä. Jee, juoksi! Hyvä Nessa!

Esineruutu oli taukoilun jälkeen lähellä tottiskenttää. Nessa teki rudun itselleen ominaisella, hyvin rauhallisella tyylillä. Nosti kuitenkin tarvittavat kaksi esinettä ja palautusvauhtikin oli melko hyvä. Ei ollut ihania pehmeitä esineitä lussutettavaksi ;). Pisteitä 28/30.

Vikana tottis, meidän murheenkryynimme. Ja eihän se ihan putkeen mennytkään, kasaan saimme juuri sen tarvittavat 70 pistettä. Ja tuomarille siitä iso kiitos. Meillähän on tottiksessa järkälemäinen kisavireongelma. Paikkamakuu oli ensimmäisenä. Täytyy ehkä todeta, ettei paikkamakuuta ole tehty läheskään tarpeeksi. Mutta siinä kohtaa kun pääsee merkin luokse, eikä saa koiraa istumaan suoraan sivulle ennen mahanmenoa, voidaan todeta ettei homma ihan ole hyppysissä. Nessa sis kävi makaamaan naama suoraan kentälle. Laukauksistahan tuo nostattaa itseään ja niinhän sieltä hiippailtiin kentälle päin reilusti. Tuomari pyysi hakemaan koiran. Apua! Meidän normaalisti varmat pisteet.... Seuraamisessa ekan suoran keuli, täyskäännöksestä eteenpäin pientä laamailua. Sakaran jälkeen ja henkilöryhmässä pahempaa laamailua. Ei kuitenkaan jäänyt totaalisesti matkasta (kuten on joskus myös käynyt). Istuminen jees, vähän edistämistä seuraamisessa. Maahanmeno jees, mutta luoksetulossa tuli aivan mielettmän hitaasti ja mikä kummallisinta, suoraan sivulle. What? Seisominen ihan jees. Tasamaanoudossa nosti kapulan, tiputti, vaati kaksoiskäskyn tuomiseen. Luovutus jees, sivulletulo hiiidas. Hyppynouto hidas, muuten ihan jees. Estenoudossa kiipesi yli, kiersi takaisin, tiputti kapulan, toi kaksoiskäskyllä eikä ollut irroittaa. Aaargh. Eteenmeno jees. 

Osasin toki odottaa, että tottis on levällään. Mutta kuinka levällään! Oletettavasti tähän loppui Nessan pk-kisaura. Treenaillaan toki omaksi iloksi ja voihan se olla että yritetään vielä VK3 koularia. Katsellaan.

Vaikka tottis masentaa, olen muuten oikein tyytyväinen päivään. Nessan viestitavoite kaudelle on saavutettu, nyt agitavoitteen kimppuun ;). Kiitos Marika paitsi ahkerasta treenailusta, myös kisapäivän seurasta ja apuohjaajana toimimisesta! Iso kiitos kuuluu myös Evalle ja Kaisille treeniavusta, ilman teitä ei olisi koularia savutettu. Kiitos!

Haluan vielä onnitella muita hienosti onnistuneita aussiekoirakoita. Onnea Giusa ja Rikki omistajinen! Hienoa menoa!


Pätevä viesti-Nesmu <3
Huomatkaa erinomainen kontakti Marikan taskuun ;)


Ilta kului lapsukaisten kanssa kotoillen ja pellolla lenkkeillen. Nessa oli kovin rauhallista tyttöä ;). Kaikenkaikkiaan loistopäivä! Huomenna olisi uvassa Wirnistelevää hakuilua. Innolla odotan!


Muruiset pihalla kesäpuuhissaan <3

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

23.4.2014 Treenailua päivän täydeltä

Tänään oli loistava trenipäivä.  Vapaata, aurinkoisra ja mikä parasta, yhtä hullua treeniseuraa :-D.

Päivä alkoi jäljestämisellä. Hoppu teki vuoden ekan vieraan jäljen, joka vanheni noin tunnin. Jäljellä oli pari kulmaa ja 6 keppiä. Janalla, joka oli noin 20m, Hoppu reagoi jälkeen, mutta nosti takajäljen. Pyöri tovin, mutta löysi lopulta oman jäljen. Hoppu tarkisti jäljen ympäriltä, mutta pysyi hyvin jäljellä. Kulma hyvin. Kepeistä löytyi vasta kolmas ja niitä nostettiin yhteensä vain kolme kuudesta. Tehotreeniä janalle  ja kepeille, kepit vähän helpompia. Olin oikein tyytyväinen Hopun jäljestykseen, se oli järkevää ja itsevarmaa. Hieno Hops!

Nessan kanssa tottisteltiin pienet pätkät kisatyylisesti. Ihan ok touhuilua, kivalla meiningillä. Ei mitään suurempaa jälkipolville kerrottavaksi ;).

Viestille pääsivät kaikki auspait eli Nessa, Prilla, Hoppu ja Jocke. Eka matka 250m, siirtymä 200m. Nessa juoksi ekana. Ensimmäinen matka oikein hyvin, tokan siirtymällä yritti oikaista tien kautta ja lähes eksyi, autoin äänellä kun oli kääntymässä Marikalle päin, kolmas oikein hyvin. Prilla juoksi tokana ja kaikki matkat erittäin hyvin. Prillan juoksemisessa on todella paljon asennetta, mutta samalla myös ääntelyä. Lähdössä vinkuu herkästi ja juostessa saattaa haukahdella jos ei pääsemielestään riittävän nopeasti eteenpäin. Asenne on kyllä ihailtavaa! Hoppu lähti ekalle matkalle vähän hitaasti, muttajuoksi  kaikenkaikkiaan hyvin. Jocke oli oma räjähtävä itsensä. Lähti kuin tykin suusta ja juoksi hienosti.




Hopulle otettiin raunioilla kevyet treenit, pääpaino ilmaisussa. Kolme puoliumpparia, kiintorulla. Hopun ilmaisut muuten täydellisiä, paitsi ekalla tiputti rullan vieressäni juuri ennen JES vapautusta. Päästin kuitenkin näytölle. Kahdella muulla, joissa odotti nätisti JES vapautusta, sai namin ennen näyttöä. Näitä voisi välillä muistaa tehdä. Tokalla maalimiehellä Hoppu teki jännästi. Kyseessä oli hiukan raollaan oleva roskis. Hoppu löysi Toven, otti rullan oikeaoppisesti roskiksen vierestä. Oli tuomassa jo rullaa, mutta lähti vielä tarkistamaan oliko oikeassa. Kun pääsi uudestaan roskikselle änkeytyi sinne väkisin ja sen jälkeen toi rullan perille. Ei voi valittaa, etteikö pyrkisi lähelle  maalimiestä!

Vikana treeninä oli vielä Nessan agi Maijun valvovan silmän alla. Keppien sisäänmeno oli vaikea. Lopulta onnistuimme riittävällä vedolla ja vastaisen käden ohjaukselle, jottei lipsahtanut putkeen. 10 putkelta yritti singota pitkälle eteenpäin, minun piti ottaa tiukasti haltuun putken jälkeen. 13-14 välistävedossa oli (yllättäen) taas tekemistä, ensimmäinen yritykseni näytti kuulemma lähinnä lassoamiselta (!). Mitä tuohon kohtaan tehtiin oli ennakoiva valssi esteelle 13, vastainen käsi ajoissa käyttöön ja sitten persjättö sekä jaakotus esteelle 14. Kuulostaako hankalalta? Joo, niin minullekin aluksi. Mutta kun kuviot saatiin kasaan, toimi aika kivasti. Tuosta loppuun toimi hyvin. Treenin lopuksi sain kasaan nollaradan, joka on aina kovin iloinen asia. Hyvä treeni!



Päivän mittaan tuli otettua 29000 askelta, treenattua viittä eri lajia ja lenkkeiltyä. Melko loistokas vapaapäivä hienossa seurassa!


21.4.2014 Mökkeilyä, tokoa ja jäljestystä

Aamupäivällä pakkasimme auton ja hurautimme Maken vanhempien mökille. Koirien ohjelmassa oli pallon perässä juoksentelua, uimista ja lisää pallon perässä juoksemista. Ihana aurinkoinen mökkipäivä, koirat nauttivat täysillä.

Tokoilussa hommiin pääsivät Hoppu ja Prilla. Itsellä ei ollut se skarpein mahdollinen treenifiilis, mikä näkyi Hopun työskentelyssä. Prilla teki noutoja ja vau mikä asenne! Kapulalle mennään täysillä ja sieltä tullaan täysillä. Kerrassaan ihailtavaa! Teimme myös vähän seuraamista ja hyppyä.

Tokon ja pienen loppulenkin jälkeen ajoin meillepäin jäljelle. Prillalle noin 150m supra jälki, lopussa purkin kansi ja keppi. Hopulle 440m jälki, 6 keppiä, 3 kulmaa. Nessalle 300m jälki, 6 keppiä, 3 kulmaa. Prilla ajoi jäljen kivasti, vaikkei ole juuri jäljestellytkään. Vähän haahusi, mutta löysi itse takaisin jäljelle. Luontainen jälkikoira ♡. Hoppu teki hyvää ja sopivan rauhallista työtä. Kulmat hyvin, kepeistä nousi vain 3. Tämä vaatii huomiota. Nessan työskentely tasaisen varmaa jäljestystä, taisi jättää jäljelle yhden kepin. Nessan jälki kulki kivikkoisessa rinteessä ja selkeästi huomasi, että jäljessä oli haastetta. Hyvä niin.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

20.4.2014 Hopun ekat agikisat

Vihdoinkin sain aikaiseksi raahata itseni agikisoihin. Tänään ekaa kertaa kisailemassa Hopun kanssa.

Ensimmäinen rata oli hyppäri ulkokentällä. Hoppu oli hyvin kuulola ja oma ohjauskin oli ihan kelpoa. Kerran Hoppu oli menossa väärälle esteelle, kun en ehkä kääntänyt riittävästi ennen edellistöä hyppyä. Tämän sain korjattua. Yksi askel tuli radalla otettua liikaa juuri kun Hoppu oli menossa kepeille, ja niin Hoppu lipesi kakkosväliin. Voih. Yhtä askelta vaille nollarata . Eli tyytyväinen pitää olla, mutta huijaisin jos väittäisin etteikö harmittaisi. Seuraavalla kerralla sit.

Rata löytyy YouTubesta tuolta. Kiitos Tuuli kuvaamisesta!

Toinen rata oli agirata sisäkentällä. Melko suoraviivaista rataa, yksi kohta vähän haastavampi.  Ohjasin sen haastavan kohdan vähän liiankin tarkasti, jolloin olin myöhässä seuraavasta kohdasta. Koska lähetys jäi päälle ja valssi oli myöhässä, törmäsi Hoppu aitaan. Ja koska olin myöhässä, hyppäsi pituuden hassuun suuntaan eikä löytänyt heti kepeille. Sorry Hoppu! Kontaktit olivat kaikki radalla ja nämä sujuivat kivasti. Keinulta meinasi lähteä lentoon, mutta karjaisulla hidasti. Hyvä muistutus että myös kisoissa KEINU tarkoittaa keinua ;).

Rata löytyy täältä. Kiitos Tuuli!

Kaikenkaikkiaan positiivinen päivä, vaikka vähän jäi hampaankoloon. Ehkä hyvä, nyt pitää etsiä seuraavia agikisoja lähiajoille. Hoppu toimi kisatilanteessa kuten treeneissäkin. Ja olivat ne nollatkin aika lähellä. Mukavaa oli myös suuri kannustusjoukko radan reunalla. Olipa kiva nähdä Tuuli, Marika, Pipsa, Jenna ja Noora! Bonuksena oli söpö, repas ja iloinen Hyrrä agikisaturistina.

Agikisoista suunnattiin mökille, jossa koirat saivat juoksennella pallon perässä. Ja mökkeilyn jälkeen oli ohjelmassa vielä koirien uitaamista. Nyt tyytyväisiä koiruuksia makoilee pitkin lattioita.








perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkää perjantaita leppoisasti

Tänään vietimme kovin rentoa pitkää perjantaita. Koirat pääsivät pellolle juokemaan pallon perässä ja nappailemaan frisbeetä kiinni. Illalla vielä kävelylenkkiä pellolla ja oleskelua pihalla.

Make ja kamera olivat mukana aamupäivän lenkillä, tässä vähän actionkuvasaastetta ihailtavaksi. Koirilla oli niin kivaa!













torstai 17. huhtikuuta 2014

Pentusia, pentusia!

Pääsin tänään ultrailemaan Prillan masua ja vähintään kuusi pienokaista löytyi. Mahtavaa! Toukokuun 19. päivän tienoilla oli pikkuisia Wirnistelijöitä odotettavissa.





16.4.2014 Tottista, agia, viestiä ja hakua

Ihana aurinkoinen vapaapäivä! Ennen reissuun lähtöä kävimme pienellä peltolenkillä mahtikolmikon kanssa.


Puuhapäivämme alkoi tottistelulla sirkuskentällä. Nessa teki koko tottiskaavion hyppynoutoja lukuunottamatta. Hyvä meininki kauttaaltaan. Seuraaminen olisi voinut olla intensiivisempää ja noudon takaisintuonnin ravasi. Muuten kelpo suorittamista. Tyytyväinen olen.

Hoppu teki vähän seuraamista ja noutoja. Noudossa palautuksen vauhti on edelleen vähän ongelma, ravaa herkästi. Palautusasento edessä vähän kaukana, mutta suorassa. Lisää treeniä ja kaikenlaisia hauskoja noutoja. Seuraaminen nättiä.

Prillalle pientä kivaa puuhastelua vailla sen ihmeempää tavoitetta.




Aksassa kaikki kolme pääsivät tekemään pientä rataa, Prilla vähän helpompaa ja matalammilla aidoilla. Prillan kepit olivat hienot! Fokus eteenpäin ja vauhti kohdillaan.

Viestiä treenasimme tällä kertaa Ruotsinkylässä. Treenaamassa Nessa, Prilla ja Jocke. Matka 300m, 200m siirtymä, 3 matkaa. Kaikki juoksivat hyvin. Mahtavaa!





Hoppu pääsi hakuilemaan pitkästä aikaa metsään. Ilmaisu kiintorulalla. Neljä maalimiestä. Ekalla teki piitkän piston, rullan tuonti toimi hyvin. Toisella maalimiehellä otti rullan hajusta, ei käynyt perillä saakka. En tiennyt tätä, joten lähetin normaalisti näytölle. Ei vienyt heti perille, joten tiesin ettei ollut löytänyt. Siirsimme maalimiehen. Kolmas hyvin, rullan palautus toimi hyvin. Viimeisellä haki rullan ensin vanhasta piilosta, kävi maalimieellä ja toi rullan. Otin uudestaan, sillä oli kantanut turhaan rullaa. Tämä meni hyvin. Nyt siis huomion kiinnitys noihin ilmaisuihin, välillä suorapalkkaa. Metsässä radiopuhelimet, jotta kommunikointi onnistuu ja tiedän tuoko rullan oikein. Hyviä asioita olivat Hopun hyvä motivaatio sekä rullien palautus loppuun saakka.



Nessan agitreeneissä tehtiin Maijun rataa. Onnistumia riitti, mutta murheena on nyt tuo puomin alastulo, 2on 2off ei tahdo löytyä millään. Huoh. Löydettiin keino, jolla Nessa kääntyy takaakiertovalsit, se vaatii vain paljon töitä. Kivaa oli ja Nessa oli taitava!