tiistai 12. toukokuuta 2015

12.5.2015 viestillä

Viestiä Kiljavalla Hopun ja Jocken kanssa. Kolme matkaa, eka 300, siirtymä 200m. Juoksivat hyvin. Hoppu lähti kaikille matkoille hyvin, huippua!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

25.4 viestillä

Marikan, Jocken, Hopun ja Nessan kanssa viestillä. Matka noin 200m, treeniaiheena häiriöt, paikkana Maminkartanon nurtsi. Juoksutimme koiria vastakkain. Jockelle ja Hopulle 7 matkaa, Nepe-äpelle 3. Muuten loistotreeni, mutta Hopun lähdöt Marikalta minulle olivat huonoja. Lähti, mutta epävarmasti eikä ekalla käskyllä.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

23.3 Viestillä

Marikan ja Jocken kanssa viestillä. Paikkana Kivistö, maasto haastavan kivikkoista metsää. Tänään lisättiin siirtymään matkaa. Eka matka 200m, siirtymät 200m ja 50m eli yhteensä 5 taivalta. Molemmat pojat lähtivät ja juoksivat hyvin. Jocke lähti taas kuin tykin suusta, Hoppu omaan, vähän rauhallisempaan tahtiin, laukalla kumminkin. Treenissä riitti maaston lisäksi muutakin haastetta: viestiradalla nähtiin peura ja lenkkeilijä sekä viereisellä työmaa-alueella räjäytettiin pari kertaa. Taitavat pojat meillä!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

16.3. Viestiä ja jälkeä

Aamulla ennen iltavuoroa oli maastotreenien aika. Nepelle jälkeä, Hopulle jälkeä ja viestiä.

Viestillä Hopulle ja Jockelle viisi matkaa Herusten kangasmetsässä. Eka matka 300m, siirtymät 100m ja 150m. Molemmat pojat lähtivät vauhdikkaasti ja juoksivat hyvin, vaikka matka oli melko pitkä ja takana lähes 2kk (!) tauko.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

1.3.2015 Tampereella koirapuuhissa

Hoppu (Wirneen Hermosaha)

Maaliskuu alkoi kovin Wirnistelivissä merkeissä. Aamukahdeksalta lähdin ajelemaan kohti Tamperetta Wirnistelijöitä sekä Puuttomantorpan aussieita tapaamaan.

Kayla (Wirneen Jompsin Kumpsin)

Ilo (Wirneen Ilopilleri)

Aamulla tapasin Iloa ja Jennyä sekä Kaylaa, Eijaa, Leeviä ja Viljamia. Kävimme ensin peltolenkillä, jossa Ilo ja Kayla riekkuivat keskenään. Hoppu oli turhan huumautunut tyttöjen tuoksuista leikkiäkseen ja Nessa hölkötteli omia matkojaan.


Lenkkeilyn jälkeen kävimme treenailemassa vähän tokoa. Jennyn ja Ilon puuhailu näyttää jo ihan kisavalmiilta ja Kaylallakin oli mukava into työntekoon. Ihanat punaiset ja taitavat omistajat! Hoppu pääsi juoksemaan ruutuun, tekemään tunnaria ja seuraamaan pientä pätkää. Ruudun vauhti oli vähän hukassa, mutta muuten Hops teki kivaa työtä.

Kaikki blogitekstin kuvat on ottanut Jenny Söderlund, suurkiitos kuvista!



Tokoilun jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa, lajia ja treeniseuraa. Ajelin pirkkalaan puuhailemaan agilityä Sinin ja Puuttomantorpan kasvattiporukan kanssa. Agissa oli mukava rata ja Hoppu teki hommia kivalla vauhdilla. Puuttomantorpan kasvatit olivat kovin innokkaita työskentelijöitä ja omistajat oikein mukavaa sakkia. Kiitos kivasta päivästä!



Tampereen reissun viimeinen etappi oli lenkki Pirittan ja Jedin (Wirneen Jokumuumuka) kanssa. Jedi oli miehistynyt kovasti sitten viime näkemän ja oli todella komea nuori mies. Jedissä on käsittämättömän paljon samaa näköä kuin ensimmäisessä Windedos aussiessani Merrissä (Windedos Fire Wire). Jedille kuului oikein hyvää ja oli oikein mukava miekkonen. Olipa mukavaa nähdä!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

8.2.2015 Nessan kanssa agia kisaamassa

Sunnuntaiaamu alkoi liian aikaisin. Auton nokka lähti klo 7.15 kohti Lahtea ja agikisoja. Tuomarina oli taas Jari Suomalainen. Radat olivat kivoja ja sujuviksi suunniteltuja.


Eka rata sujui meiltä virheettömästi ja olin radan jälkeen kovin tyytyväinen. Pientä varmistelun makua, mutta mielestäni sujuva suoritus. Tuloslistaa katsellessani tyytyväisyys kaikkosi ja vaihtui epäuskoisuuteen: listojen mukaan meille tuli reilu 4 sekuntia yliaikaa! Varmistelin kontakteita jonkin verran, joten ehkä tuo on totta. Mutta kylläpä jäi ihmetyttämään. Koska rata ei ole videolla, ei aikaakaan päästä mistään tarkistamaan. Mutta suuri yllätys tuo oli. Ja jotenkin minun on vaikea uskoa, että se on totta. Enivei, nollasuoritus lähellä ja ei kontaktivirheitä, pitäisi olla tyytyväinen.


Tokalla radalla jätin varmistelun väliin ja annoin palaa täysillä. Putkesta 7 valui pitkäksi, jonka vuoksi hyppy 8 väärästä suunnasta ja hylly. Muuten olin rataan tyytyväinen. Lähellä oli taas nollarata ;).


Vika rata olikin päivän selvästi huonoin, vaikka tavallisesti hyppärit sopivat meille. Nessa kaahotti nurin pituuden vikat palikat, tiputti riman esteellä 7 ja lopullinen virhe oli hylly esteellä 11. Se johtui puhtaasti huonosta radan suunnittelusta. Yritin paikata edellisen radan virheen varmistelemalla käännöstä 8 putken jälkeen ennen 9 hyppyä, jonka vuoksi olin esteellä 11 totaalisen myöhässä ja Nessa hyppäsi esteen 13 väärään suuntaan. Plaah.

Koska helmikuuhun ei mahdu enää kisoja ja mahan kasvattelu toivottavasti häiritsee kisaamista maaliskuusta eteenpäin, jää Nessa todennäköisesti taas pitkähkölle agikisatauolle. Jatkamme kisaamista terapiakoiran eli Hopun kanssa maaliskuussa. Toivottavasti silloin paremmalla tulostasolla ;).

30.1-3.2.15 Itävallassa astusmatkalla

Perjantaina 30.1 lähdimme Nessan kanssa lentoon kohti Itävaltaa ja Nessan miestä, Knightia. Koko reissu sujui erinomaisesti, tuliaisia on toivottavasti luvassa noin 9 viikon kuluttua. Nessan lentoreissut sujuivat kuin vanhalta tekijältä. Onnea on tasapainoinen ja sosiaalinen koiruus. 

Ihana maa, upeita koiria ja mukavia ihmisiä, mahtavuutta!

Reissusta lisää tarinaa löytyy K-pentueen blogista. Kuvia reissusta lisää TÄÄLLÄ.

Nessa ja Knight (Let´s Talk About Dark Knight STDs DNA-VP)

Diva (Let´s Talk About Dark Mystery)

Knight

Gee (Let´s Talk About Genius Joule)

Sola (Steinhoegl´s Sola)

Mo (WTCH S Bar L Mohawk JS-E GS-E RV-E DNA-VP) 

Anny (SHR S Bar L Anny)

Joker (Let´s Talk About Come Home)

Nessa Wienissä

tiistai 27. tammikuuta 2015

27.1.15 viestiä

Tänään lähdettiin taas Marikan ja Jocken kanssa Kiljavan metsiin viestittelemään. Eka matka 250m, siirtymät 100m ja 50m. Lumisessa metsässä apuna kerran kuljetut polut suurimman osan matkaa.

Kaikille koirille oikein hyvä treeni!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

25.1.2015 Hopun agikisat

Hoppu pääsi tänään kisaamaan agilityä toista kertaa elämässään. Viime kesäkuussa se kävi juoksemassa pari viittä vaille onnistunutta kisarataa.

Jari Suomalainen oli rakentanut meille Niinun agihalliin kolme kivaa rataa. Hoppu oli hienosti mukana, vauhtiakin oli kivasti. Enkä minäkään mokaillut ihmeemmin ;), joten tulostaso oli oikein kiva.

Ekalta radalta nolla ja toinen sija. Ekaan rataan mahtui vähän sössimistäkin ja pelastelua, mutta nolla on nolla on nolla. Tyytyväinen pitää olla. Ekan radan video löytyy TÄÄLTÄ.


Tokalla radalla oli muuten siistiä ja sujuvaa menoa, mutta kovan alkuvauhdin vuoksi Hoppu ei taittunut ekaan keppiväliin. Minun virheeni, olisi pitänyt vähän hidastaa ja antaa rauhaa kepien aloitukseen. Muuten olen kovin tyytyväinen. Radan video TÄÄLLÄ. Keppien 5 virheellä sijoituttiin kolmanneksi. Ei ne nollat, vaan ne hyvät palkinnot ;).


Kolmas rata oli hyppäri. Tuomari kuvasi rataa hyvin kertomalla, että loppusuora alkaa melkein esteeltä 1. Eli melkoista menoa koko rata. Hoppu teki hienosti hommia ja irtosi kauniisti suorille. Tällä irtosi nolla ja voitto. Huikeeta! Videotodisteita TÄÄLLÄ.


Hoppu on kyllä oiva agikaveri. Kuuliainen ja täsmällinen ja vauhtikin alkaa löytyä. Huippumies! Niin terapeuttista päästä kirmailemaan ykkösen ratoja pitkästä aikaa. Ehkä nyt innostun kisaamaan enemmänkin.

Kiitos videoinnista ja hyvästä seurasta Nooralle!

Nauru (Windedos Amaretti) korkkasi myös agiuransa. Hieno hyppäri, jossa valitettava vikan esteen ohitus. Muuten oli loistorata, onnea Maija ja Nauru!

tiistai 13. tammikuuta 2015

12.1.2015 Geenitestituloksia, Nessan juoksut alkoivat ja Hopun tokoa

Päivän tärkeimmät uutiset ensin: Nessa aloitti juoksunsa! Elämme jännittäviä aikoja. Suunnitelmissa on siis Nessan kolmas ja viimeinen pentue, Wirneen Koot. Isänä tulee olemaan Itävaltalainen uros Let´s Talk About Dark Knight "Knight". Yhdistelmästä lisää lähiaikoina. Ja ehkä juoksujen alku vaatii pikkuhiljaa jo uuden blogin avaamista ;).

Nessa on ina ollut juoksujensa kanssa kovin tarkka, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Se halusi selvästi odottaa geenitestituloksia ulkomailta, jotka saapuivat aikaisemmin tänään. Nessa ja Hoppu olivat molemmat CEA, DM ja prcd-PRA terveitä. Loistavaa!

Myös Ilon (Wirneen Ilopilleri) geenitestitulokset sapuivat, kun MyDogDNA testin tulokset saapuivat tänään aamulla. Ilon monimuotoisuus selvästi rodun keskitasoa parempi, terveysindeksi 114 (yli 100 on hyvä indeksi), HSF4 terve, CMR1 terve ja MDR1 terve. Mahtista! Taas on otettu askel lähemmäs tämän sijoitusnarttuni tulevia pentusia. Joita on siis suunnitteilla vasta noin 1,5 vuoden kuluttua ;).

Treenirintamalla on tänään ollut melko hiljaista, tosin ehdittiin piipahtamaan junnutokoryhmän treeneissä. Ihan aluksi juoksutin Hoppua pari kertaa ruutuun. Vauhti oli tosi hyvä! Pari kertaa ruudussa kosketusalusta, jonka jälkeen otin sen pois. Kulmassa vinottain oleva ruutu ei häirinnyt. Hallin toiseen ruutuun irtosi keskelle ilman kosketusalustaa, hyvä!

Ekana treeninä oli kaukojen, paikkamakuun ja kontaktin häiriötreenit. Kaukojen häiriötreenissä teimme kaukokäskyjä ringissä, koirat ringin keskiosassa katse ohjaajiin ringin ulkopuolella päin. Pipsa häiriköi ringin keskellä, koirien takana. Hoppu teki hienosti, ei ottanut häiriötä. Seisomiset vähän etupainotteisia, näistä pieni huomautus. Kontaktitreenissä Pipsan kapulat olivat melko suuri häiriö. Kontakti palasi pyydettäessä. Paikkamakuussa ei ongelma, vaikka maassa tassujen edessä oli lisähäiriönä kuivanapula. Olin tosin näkyvissä, en piilossa. Uskon, että jos olisin poistunut piiloon olisi nappula livahtanut parempiin suihin.

Omalla treenivuorollani tein Pipsan avustuksella ohjattua noutoa. Jatkoimme siitä mihin lauantaina pääsimme. Ohjatun kaikki kapulat vietiin, keskimmäinen taaemmas. Pipsa nostatti vähän oikealla kapulalla ja otin kontaktin tämän jälkeen. Vein merkille ja pyysin kontaktin itseeni ennen lähettämistä. Ekana tehtiin kaksi vasenta, jotka sujuivat hyvin, lähti laukalla. Palkkasin heti kun tarttui kapulaan. Vikana oikea puoli. Nyt lähti lähetyksestä vasemmalla, jolloin pyysin iloisesti pois. Uudestaan merkille ja nyt lähti oikealle kapulalle. Hyvä! Sain Pipsalta kehuja, että osasin huomauttaa Hoppua nätisti ja kannusti jatkamaan samaan malliin :). Kivat pikatreenit!

maanantai 12. tammikuuta 2015

11.1.2015 Aginolla!

Vuoden ensimmäiset agikisat Nessan kanssa ja muutenkin ekat kisat taas moneen kuukauteen. Viimeksi kun kisattiin oli kovin helteistä ;).

Ihmeiden aika ei ole ohi, teimme heti ekalta agiradalta nollan! Mahtavaa! Rata tuntui tosi sujuvalta ja Nessa suoritti kaikki kontaktit. Sijoituksemme oli 8.

Rata oli tällainen ja videomateriaalia löytyy TÄÄLTÄ.


Toisena oli hyppyrata, joka näytti tältä. Tuloksena se tutumpi meille eli HYL. Video TÄÄLLÄ.


Kolmantena vielä agirata, jossa jatkoimme HYL linjalla. Video TÄÄLLÄ.


Hoppu puuhaili hallissa tokojuttuja eli seuraamista ja kaukokäskyjä.

lauantai 10. tammikuuta 2015

10.1.2015 Agia ja tokoa

Lauantaiaamu akoi perinteisin menoin, junnuaksailulla. Tänään ohjelmassa oli takaaleikkauksen perustreeniä. Hoppu teki treeniä hyvin, irtosi esteille, luki takaaleikkaukset hyvin ja oli vauhdikas, jee!

Tänään Hoppu pääsi tokoilemaan Virve Sormusen koulutuksessa toista kertaa. Valitsin päivän tehtäväksi ohjatun noudon alkeet. Tämä liike on vielä ihan alkutekijöissään ja haluan lähteä rakentamaan liikettä oikein. Virve vei kapulat, nostatti ekan kohdalla ja sen jälkeen pyysin kontaktin itseeni. Vein merkille. Lähetys oikealle onnistui hyvin, reippaalla laukalla. Oikeiden jälkeen kapulan haku vasemmalta oli vähän epävarmaa, lähti ravilla. Virven mielestä vauhti paranee vain varmuuden kautta. Eli reeniä, reeniä...

Muutama muistettava asia:
- Kontakti ekan kapulan viennin jälkeen, näin mieleen jää vain se oikea kapula
- Keskikapula treeneihin mukaan, mutta kauemmas aluksi
- Merkillä rintamasuunta ja kontakti minuun päin
- Merkkiä paljon ilman ohjattua niin, että kapulat häiriönä
- Palkkasana HETI kun tarttuu kapulaan

Treenin jälkeen tein seuraamista hallissa. Seuraaminen siivoa. Sivulle askeleissa hakee turhan taakse, tänään peruutti ekaa kertaa kolme askelta istumatta välissä. Hyvähyvä! Treeni kannattaa :).

Tuulin avustuksella teimme vielä tunnarin parkkiksella. Tämäkin onnistui hienosti. Tunnari alkaa olla kivassa kunnossa.

perjantai 9. tammikuuta 2015

6.1.2014 Agiliitelyä

Pääsimme tänään agiliitelemään Agility Akatemialle Juhan koulutukseen taas molempien koirien kanssa, huippua! Tosin oli vähän viileä, kun ulkona paukkui noin 17 asteen pakkanen. Oli pakko ottaa muutama juoksuaskel lämmittelyksi jo ennen rataa.

Rata oli tällainen:


Ensimmäisenä vuorossa oli Hoppu. Alku putkeen asti sujui hyvin jo ekalla kerralla, josta olen melko ylpeä. Hyvä me! Putkella olin itse vähän myöhässä, joten kääntyi putken päästä väärään suuntaan. Tämä korjautui seuraavalla kerralla. Kaikkia vaiheita en muista, mutta pienten sähläilyjen ja korjauksien jälkeen saatiin tehtyä nättiä rataa. Hoppu oli tänään vähän hidas ja pari kertaa se jopa ohitti esteitä kun olin väärässä rytmissä. Hopun kontaktit ovat liian hitaat, niille on tehtävä jotakin. Hoppu on kovin kuuliainen aksaaja ja seraava tehtävä onkin tuoda lisää paloa ja raivoa tekemiseen. Pitää muistaa palkata paljon ja etenkin omien mokien hetkellä ylistää koiraa. Kyllä meistä vielä hyvä pari tulee.

Nessan tekemisestä ei sitä raivoa sitten puuttunutkaan. Meiltäkin onnistui alku putkelle saakka hyvin, mutta putken jälkeen saatoin unohtaa koiran. Eli jatkoin matkaa ja onnistuin ohjajaan ohi esteestä 6. Esteen 7 käännös oli meille haastava. Minun pitää yrittää muokata valssin paikka tämäntyyppisissä ohjauskohdissa, jotta en ole koiran linjalla. Pieniä kauneusvirheitä ja riman tiputuksia, mutta kaikenkaikkiaan saatiin hyviä onnistumisia. Nessa kanssa on niin ilo aksata, kun se menee minne ohjataan ja melkoisella vauhdilla.

Agin jälkeen kävimme Nooran ja Jippin kanssa lenkillä. Jippi on oppinut kunnioittamaan Nessaa ja Hopun kanssa niillä on kovin kivaa. Loistavaa lenkkiseuraa siis! Ja Jippi on mitä mahtavin!

8.1.2015 Esineruutua

Aamulenkin jälkeen otin oikein itseäni niskasta kiinni ja tein molemmille koirille esineruudun. Ruutu oli ehkä 15m leveä eli kovin kapea ja 50m syvä. Vein molemmille kolme esinettä ja niin että näkivät esineiden viennin. Tarkoitus oli saada vauhdikas esineruutusuoritus aikaan. Ja tämä tavoite täyttyi. Molemmat etenivät vauhdikkaasti, etsivät päämäärätietoisesti ja toivat nopeasti minulle. Hyvä!

Iltalenkin lomassa pientä istumisen vahvistamista ja tokon askeleita, etenkin peruuttamista. Peruuttaminen on Hopun kanssa kovasti kesken, samoin sivuaskeleet. Pikkuhiljaa...

9.1.2015 Lähes lepopäivä

Tänään on oikeasti ollut lähes täysin lepopäivä. Töiden jälkeen koirat pääsivät lenkkeilemään pellolle ja juoksemaan frisbeen perässä. Pieniä suuntakäskyjä (paimennusta varten) ja pikkutokoja tehtiin heittelyn lomassa.

Hoppu pääsi tekemään ekaa kertaa tunnaria meillä sisällä. Sara toimi apunani oikein pätevästi tssä treenissä. Hoppu toi molemilla oikean kapulan nuuskutettuaan melko pitkään! Aivan huippua! Nyt kun saataisiin ylläpidettyä tämä tunnarimeininki kokeeseen saakka...

maanantai 5. tammikuuta 2015

5.1.2015 Hopun tokoa

Koska bloggerointi on ativoiduttuaan vienyt jo turhankin paljon kallista ilta-aikaa, kerron päivän tokotreeneistä lyhyesti.

Noudot: metalli, perusnouto ja hyppynouto
Toimivat kivasti, etenkin luovutusasentoon alan olla kovin tyytyväinen. Hyppynouto ripeä, päämäärätietoinen. Tykkäsin. Metalli oli nyt uuden mallinen, otti hyvin suuhun. Vaihtaa helposti raville metallin nostettuaan. Tähän nostatusta, muuten jees.

Tunnari:
Teki Annan avustuksella TOSI HYVIN! Ympyrän muodossa, yhteensä 9 kapulaa, noin 10m päässä minusta. Käytössä omat kapulat, tehtiin hallissa. Hyvä ja itsevarma tunnari. Tuo hitaasti, mutta siihen en puutu. Näitä vaan lisää, jotta liike pysyy kasassa. Ja niitä tunnarivaihtareita välillä.

Ruutu:
Pari ekaa toistoa alustan kanssa, loput ilman. Haki lähiruutuun tosi hyvin. Näitä lisää!

Luoksetulo:
Testattiin missä vaiheessa kokonainen liike on. Seisominen valui pahasti, vauhti ihan ok, maahanmeno hyvä, loppuasento hyvä. Eli työstettävää on, mutta ollaan edistytty, jee! Nyt noita seisahtamisien vahvistuksia ja lisää taaksepäin ketjuttamista.

Kaukot:
Lähikaukoja ilman sivu- tai takapalkkaa. Yritti lähteä etupainotteisesti liikkeelle, muistutuksesta korjaantui. Sivupalkoilla toimi kivasti vaikka etäisyyttä lisättiin. Yritti ensin jumittaa maassa, eikä noussut istumaan. Toruin kevyesti, tämän jälkeen toimi.

Liikkeestä istuminen:
Toimi tänään jokaisella toistolla

Paikallaolot: istuminen ja paikkamakuu
Ei huomautettavaa.

4.1.2015 paimentelua ja tokostelua

Aamulla vuorossa oli Somero ja paimennustreenit. Paikalla oli Wirneen poppoota pilvin pimein: H-pennut Hoppu ja Raiku, I-pentu Priya, J-pennut Maggie, Jäynä, Kayla, Just, Nox ja Jippi sekä Nessa ja sijoituskoirani Hyrrä. Kiitos kaikille ahkerille! Ihana nähdä paimenia niiden alkuperäisessä työssään. Kyllä me ohjaajatkin joku päivä opitaan pysymään perässä...

Jäynä, Nox, Prilla-äiskä, Maggie, Kayla, Just ja Jippi

Nessa ja Hoppu pääsivät treenaamaan pellolla. Hopun oli kunnia ekaa kertaa ikinä kuljettaa lauma kotiaitauksen vierestä hommiin pellolle. Pieni mies kävi vähän kuumana ja kuljetus ei sujunut kaikkein kauneimmalla tavalla. Ehkä osittain alusta johtuen tai vain omasta liian lepsusta suhtautumisesta johtuen eka rundi meni poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja äänekkästi Hopun osalta. Meidät myös pistettiin tekemään meille vaikeaa asiaa, vähän reilumman pituista hakukaarta. Ja nuo haut nostattavat Hoppua niin kovasti. Mutta joo, reeniä, reeniä... Kun hakukaaret tökkivät, siirryimme tekemään lyhyempää ympyrätreeniä. Näissä ideana saada koira lähtemään hyvin ja kiertämään lauma haluttuun suuntaan joko osa kierrosta tai enemmän. Näissä saatiin hyviä lähtöjä, väliin kuljetuksia. Näissä muistettava YKSI SUUNTA KERRALLAAN, ei suuntia sekoittaen ainakaan tässä vaiheessa.

Toisella kierroksella päätin, että Hoppu joko kuuntelee tai lähtee lätkimään laitumelta. Ja kun pidin tiukan linjan oli koirakin paremmin kuulolla. Ihme sinänsä. Kuljetuksia, stoppeja, kaaria, useita onnistumisia. Jopa pari vähän pidempää kaarta. Muistettavia juttuja: kun lähetät kaarelle OUT, tämän jälkeen hyvällä kaarella suuntakäskyä, älä jahtaa koiraa kaarella vaan siirry rauhassa lauman taakse, jottei tule ongenkoukkua kaaren lopulla (kuultu pari kertaa). Jos jahtaan yhtään, Hoppu kiihdyttää ja änkee lauman iholle. Jos ei lähde hyvälle kaarella, pysäytys ja uusi OUT lähetys. Älä lähetä ennen kun pää on kääntynyt pois. Tokasta pätkästä jäi jo vähän toiveikkaampi ajatus, tuon kanssa pitää vaan olla tosi tiukkana ja tarkkana.

Nessa oli tänään mun mielestäni mainio pikkupaimen. Jotenkin sen kanssa on nautinnollista puuhata, kun itsehillintä pelaa, pellolla kiinnostusta riittää ja se alkaa ymmärtää minun heilumistani kepin kanssa. Ekalla rundilla teimme paljon poispäinajoa, joka on Nepelle tosi luontaista. Teki myös inside flänkkejä kun autoin omalla liikkeellä. Pystyin päästämään Nessan selvästi edelleni ajamaan laumaa. Siistiä! Toki parannettavaa on, mehän molemmat vasta aloitellaan.

Tokalla kiepillä Nessa pistettiin tekemään kuljetusta ja hakukaaria. Mutkakuljetuksessa mielenkiinto pysyi ja Nessa haki hyvin tasapainoa. Kaaret eivät ole Nessan juttu, mutta nekin alkoivat pikkuhiljaa sujua. Pari kertaa Nessa teki vauhdikkaamman hakukaaren, kun lampaat olivat liikkumassa liukkaammin portille päin. Nessa on selvästi koira, joka ei arvosta teknistä vääntöä, vaan jonka pitää päästä tekemään "oikeita töitä", silloin se syttyy. Nyt minun pitää vain oppia ohjaamaan. Nessa lopetti oman puuhansa kuljettamalla lampaat takaisin kotiaitaukseen. Apuna toimi jarrukoira, muuten lampaat olisivat varmasti rynnänneet tuttuun aitaukseensa.

Kaikenkaikkiaan mahtava paimennuspäivä, alan olla aivan loputtomasti koukussa ;).

Raiku ja Tuuli pääsivät (lähinnä pakotettiin) ekaa kertaa pellolle. Raiku sai Peteltä kehuja siitä, kuinka herkkä se on ohjaukselle ja kuinka siitä löytyy paljon bortsumaisia piirteitä. Tuulilla on siis sama haaste kuin minulla - oppia ohjaamaan paimenkoiraansa. Ehdin näkemään vain osan loppujen paimenien treeneistä, kun muut treenasivat sisällä. Hyrrä oli erittäin vauhdikas, mutta piti hienoa etäisyyttä lampaisiin. Just oli oikein kiltti ja kuuliainen ja samalla oikein innostunut puuhasta. Kaylaa taisi vähän jännottää tällä kertaa. Maggie haluaisi kovasti pysäyttää ja hallita laumaa. Jäynällä vauhtia piisasi, mutta pysäytyskäskytkin menivät tällä kertaa läpi. Noxin puuhia en nähnyt. Jippi oli kuulemma tosi innokas, mutta kivasti kuulolla Nooran mukaan. Priyan puuhailu oli sen pätkän mitä näin oikein nättiä ja hallittua työskentelyä, hyvä Milli!

On tainnut paimennuskärpänen puraista paria muutakin Wirnistelijää, sillä seuraavalle kerralle on taas iso porukka kasassa. Huippua!

Paimennuksen jälkeen kävimme kimppalenkillä muiden paitsi Nessan kanssa. Metsässä taisi vilistää yhtä aikaa 11 aussieta. Melko vauhdikasta ;). Nessa pääsi kävelylle Hopun kanssa kotimatkalla.

Kotona noin kolme tuntia ja olikin aika suunnata kohti Hopun tokotreenejä. Hopun EVL kurssin teemana oli tänään häiriöt ruudussa, luoksetuloissa, seuraamisessa ja zetassa. Olipa huippuhauskat treenit, kun pakkaa pistettiin vähän sekaisin! Ja Hops teki hommia hienosti.

Ennen omaa treenivuoroa tein Marikan kanssa ihalla tunnarin. Tunnari pelitti hienosti, jee! Tein myös kaukokäskyjä lyhyestä matkasta, mutta ilman taka- tai sivupalkkaa. Yllätyksekseni Hoppu lähti tekemään kaukoja ihan väärin, etupainotteisesti ja eteenpäin liikkuen. Omg. Nyt näihin on panostettava paljon. Sivu- tai takapalkallahan nämä ovat toimineet kivasti.

Ensimmäinen häiriötreeni oli kahden ruudun tekemistä samaan aikaan. Tarkoitus oli tehdä kokonaista EVL ruutua, jolloin häiriötä olisi ollut toisesta koirakosta enemmänkin. Mutta me teimme lähiruutua, ideana oikean paikan vahvistaminen ilman kosketusalustaa. Tämä ei kertakaikkiaan toiminut. Hoppu ymmärsi tehtävän väärin, se juoksi ympäri ruutua ja ruudun merkkitötsiä kunnes sai JES merkkauksen. Ja vaikka merkkaus oli ruudun keskeltä, se ei suunnannut siihen suoraan vaan jatkoi juoksentelua. Kivaa oli se, että fiilis pysyi kohdillaan, huonoa se, että tämä ei nyt vaan toimi. Treenin lopuksi vein kosketusalustan ruudun keskelle, jolloin meni suoraan oikein. Ja tämän jälkeen haki ruudun keskelle myös ilman alustaa. Eli näin jatketaan, aluksi apuna kosketusalusta.

Toinen häiriötreeni olisi ollut toisen koiran lähetystä ruutuun, kun toinen tekee luoksetuloja. Tämä jäi meiltä väliin. Kolmas häiriötreeni oli luoksetuloja vastakkaisiin suuntiin yhtä aikaa, toinen koirakko pysäytyksillä, toinen ilman. Mehän ei tehty pysäytyksiä, kun ne on vielä pahasti kesken. Mutta häiriköitiin suorapalkkaamalla vauhdista. Se sujui ok. Ruudun ja luoksetulon häiriötreenien jälkeen pidimme pienen tauon.

Tauon jälkeen oli vuorossa häiriöt seuraamisessa ja zetassa. Ensin teimme idaria kolme koiraa yhtä aikaa, eri kohdista liikkeelle lähtien. Hoppu teki asennot oikein, ei liikkunut, mutta seuraamisessa tippui pari kertaa kontakti. Hyvä suoritus silti ihan uudentyyppisessä treenissä. Toisena jääviä kolmen rivissä. Seurasimme rivissä ja käskystä jätimme koirat vapaavalintaiseen asentoon. Tästä eteenpäin, täyskäännös, koirien taakse ja matka jatkui kunnes tuli seuraavan käskyn aika. Teimme kaikki kolme asentoa, joista Hoppu jäi istumisen seisomaan. Seuraavana oli seuraaminen ja jäävät jonossa. Tässäkin istuminen jäi suorittamatta. Koirat otettiin uudestaan seuraamaan väärään suuntaan kävellessä, hauska lisä. Hopun kontakti piti kivasti, seurasi kerran suoraan veljensä takamukseen törmäten :D. Viimeinen häiriötreeni oli kolmen rivi, jossa kaksi reunimmaista teki jäävät, keskimmäinen kutsuttiin luokse ja lopuksi reunimmaiset kutsuttiin yksi kerrallaan. Sujui muuten, mutta istumiset jäi taas seisomaan. Hauskoja häiriöideoita!

Treenin lopuksi pidin lyhyet istumissulkeiset ja alkoihan se liikkeestä istuminenkin sujumaan.

Hopun tokoilujen välillä Nessa pääsi rallytokoilemaan hallin ulkopuolelle. Treenattiin etenkin oikealla seuraamista ja erilaisia käännöksiä. Päähän noista menee pyörälle! Nessa on ihan liekeissä kunnpääsee puuhaamaan uusia juttuja - ja vielä lihapullapalkalla :D.

lauantai 3. tammikuuta 2015

3.1.2015 Agia, rallytokoa ja tokoa

Jospa sitä uuden vuoden kunniaksi saisi aikaan kirjoitettua blogiin useammin treeneistä? Todennäköisesti ei. Aikaa ei vaan millään tahdo riittää kaikkeen.

Aamulla aloitimme junnuryhmän agilla. Teimme tänään Juha Oreniuksen rataa, jota olimme tehneet tiistaina. Eihän siitä tietenkään ihan täsmälleen samanlaista tullut, kun sen meidän halliimme rakensin.

Saimme Hopedin kanssa tosi kivoja suorituksia aikaan. Ekalla pätkällä tipahti 7 esteen rima ja Hoppu hyppäsi 14 esteeltä esteelle 7 kun en ottanut hyvin haltuun. Tokassa pätkässä livahti hyppy pitkäksi esteeltä 24. Kaikkia välipätkiä en muistakaan, mutta mikä parasta, vikalla pätkällä saatiin tehtyä rata nollalla läpi. Ja minun rytmini oli paremmin kasassa kuin tiistaina.



Huippuja agiuutisia muuten, sain paikan Agility Akatemian viikkotunneilta tiistai-iltaisin, huippua! Kiitos Noora järkkäämisestä! Nyt meillä on kaksi ohjattua treeniä viikossa. Toivottavasti edistytään jatkossa tuplavauhtia ;).

Seuraavana oli vuorossa Nessan rallytoko. Radassa oli ALO ja AVO luokan kylttejä. Ja Nessa suoriutui radasta pariin kertaan oikein nätisti. Omien vuorojen välissä teimme käytösruudun seisomista, oikealla seuraamista ja vaikeampia käännöksiä. Pikkuhiljaa... Nepellä oli huippukivaa!

Vikana oli vuorossa Hopun toko Virve Sormusen ohjauksessa. Ennen treenejä tein omatoimitreeniä parkkiksella. Pari tunnaria Tuulin avustuksella sujui tosi hyvin. Hoppu haisteli ja toi molemmilla varmasti oikean kapulan. Toisena teimme luoksetulon loppuasentoa, pysähtymisiä ja pari kokonaista luoksetuloa. Työtä riittää. Liike on pahasti kesken. Vikana kaukokäskyjä sivupalkalla ja kunnon etäisyydellä. Toimi hyvin! Ei jumituksia, ei liikkunut. Nyt istumisten tassut paremmin taaksepäin ja alkaa näyttää valmiilta. Ja tietenkin ne sivupalkat pois.

Virven ohjauksessa teimme ruutua ja seuraamista. Seuraaminen periaatteessa hyvä, seuraamisasento vähän liian edessä. Mutta hidas ja juoksu molemmat toimivat. Hienoa! Lisää rutiinia, palkkaukseen huomiota ja yksittäiset askeleet aktiivisesti treeneihin mukaan. Ruutuun Hopun pitäisi lähteä paremmalla vauhdilla ja voimalla. Tähän treeninä noin 20% treenistä kaukaa ruutuun ja palkka matkalla. 80% ruudun oikean kohdan etsimistä lähipelinä. Ei kosketusalustaa vaan itsenäistä paikan hakemista. Tänään onnistui läheltä tosi hyvin, huippu-Hoppu!

7.11 kontaktitreeniä

Aamu alkoi kontaktitreenillä Impivaaran hallien kentällä. Molemmille koirille puomia ja aata. Kontaktiasennosta jes ja nami, vapautuksen palkkana vinkuva cuz-pallo. Molemmat koirat olivat aivan liekeissä, näitä muistettava tehdä useammin!

Kontaktitreenailun jälkeen molemmat koirat pääsivät jäljestämään.

27.10 Hopun tokot

Tänään oli vuorossa ATDn kimppatoko. Ehdimme tehdä metallinputoa, hyppynoutoa, ruutua, tunnaria, vähän seuraamista, merkkiä ja paikallaoloja. Kokonaisfiilikseltä olisin toivonut vielä vähän enemmän, vaikka Hoppu mielellään hommia tekikin.

Paikkiksissa ei mitään isompaa ongelmaa. Istuminen 2min, pää kuulemma kääntyili vähän häiriöhenkilön kävelyn perään. Paikkamakuu 3min, maahanmeno olisi voinut olla ripeämpi, katsoo kovasti liikkuria. Haisteli (!) vähän maata alkuun, tähän pitää kiinnittää huomiota. Sivulle nousi hyvin, vaikka taas katse liikkurissa.

Ruutuun löysi ok, mutta tarkka paikka ruudun keskellä hakusessa. Paikkaa pitää nyt vahvistaa kosketusalustalla. Lisäksi saisi lähteä ruutuun vieläkin innokkaammin. Tämä voi toki parantua kosketusalustatreenin kautta.

Vuoden 2015 tavoitteet

Meinasin olla kirjoittamatta näitä näkyviin, kun viime vuoden tavoitteistakin jäätiin melko lailla. Mutta koska niitä tavoitteita kuitenkin on, päädyin ne ihan tännekin kirjaaman. Katsotaan, miten meidän tänä vuonna käy. Ja koska olen koiraharrastuksissa melkoisen kisakeskeinen, niin ovat tavoitteetkin. Toki tavoitteena on näiden lisäksi puuhata kaikkea kivaa, pitää hauskaa ja pysyä terveenä.

Nessa:
- Rallytokoilla lisää, RTK1 ja ehkä RTK2
- Rallytokon voittajan ja mestarin liikkeet ainakin lähes kisavalmiiksi
- Kisata agia!!! Kukaan ei meille nollia tai sertejä kotiin kanna!
- Pennut <3

Hoppu:
- Kisata agia
- TOKOssa voittajaluokan ykköstulos, ehkä EVL startti
- JK1 ja HK1

Tavoitteet ovat mielestäni täysin realistisia ja ensimmäiset askelet kohti tavoitteiden täyttymistä on jo otettu: Nessa on ilmoitettu sekä agility- että rallytokokisoihin, Hopulle on katsottu pari tokokisaa valmiiksi ja agikisoja Hopulle kovasti etsitään, viikonlopuista ei vaan tahto löytyä päiviä kisoille.

Suuntana TOKOn voittajaluokka

Hopun kevään tavoitteena on voittajaluokan ykköstulos. Pohjat alkavat olla kunnossa, mutta säätöä riittää vielä. Tässä pohdintoja liike liikkeeltä.

Paikalla makaaminen
- Makaa varmasti
- Jättämisessä kontakti kuntoon, vilkuillessa saattaa olla reagoimatta ekaan käskyyn. Sama palatessa.
- Saattaa olla turhankin rento, makaa lonkalla. Näihin en lähde puuttumaan.

Seuraaminen taluttimetta
"Kaavio sisältää käännöksiä oikeaan ja vasempaan, täyskäännöksiä, pysähdyksiä sekä hitaan- että juoksuosuuden. Lisäksi seuraamiseen liittyy käännöksiä paikallaan ja askeleita (13 askelta) eri suuntiin."
- Perusseuraaminen ok, on vähän liian edessä. Palkan suunta!
- Työstettävä käännökset juoksussa ja yksittäiset askeleet

Istuminen seuraamisen yhteydessä
- Tämä kunnossa. Asennon vahvistamista, sillä välillä jää seisomaan.

Luoksetulo
- Isoin ongelmaliike
- Työstetään taaksepäin ketjuttamalla.
- Haasteena vauhti, pysähtymiset JA loppuasento edessä, joka liian väljä.

Ruutu
- Ruudun oikea paikka työn alla
- Vauhti ja varmuus lähteä eteenpäin lentävällä palkalla
- Ruudun keskiosan hakeminen erikseen lähityöskentelyllä
- Otettava tehotyöstöön
- Muista rakentaa mahanmeno ja seuraamiseen tulo erikseen!

Hyppynouto
- Pitäisi olla kunnossa. Vahvistettava.

Metallinouto
- Pitäisi olla kunnossa. Vahvistettava.

Tunnistusnouto
- Näyttäisi olevan kunnossa. Työstä erikseen omaa käännöstä niin, että koira pysyy paikallaan. Tehtävä ahkerasti! Eli aina kun tarjolla vieraita hajuja. Tunnarivaihtarit!

Kauko-ohjaus
- Tekniikkaa työstettävä ahkerasti läheltä
- Etäisyyttä rakennettava erikseen
- Idea alkaa olla kunnossa
- Sivupalkoilla toimi jo kunnon etäisyydeltäkin, hyvä!