Näytetään tekstit, joissa on tunniste EK. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EK. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. toukokuuta 2012

14.5 Futista, tottista, alastuloja ja tarkkuusetsintää


Tänään oli prinsessafutiksen vuoro. Töistä hakemaan lapset, kotiin, vaatteiden vaihtoon ja kohti Rajamäkeä ja futistreenejä.

Sara loisti tänään pinkissä T-paidassa futistreeneissä, reipas pikkufutari!

Eetu lähti kanssani Nessaa lenkittämään ja toimi apuna tarkkuusetsinnässä. Piilotin Nessalle kerran 2 sentin kolikkoa, kahdesti pientä metallirengasta. Tänään kaikki kolme tarkkuusetsintää onnistuivat vauhdilla, tarkasti ja hienolla maahanmenoilmaisulla. Hienoa työtä! Kaikki etsinnät nurmikolla, ei selvää tallausta.

Tarkkuusetsinnän jälkeen tein Nessan kanssa vähän agin alastuloja puistonpenkeillä. Meni alas vauhdilla ja pysyi yhtä virhettä lukuunottamatta hyvin oikeassa asennossa. Ihan perussuorittamista, jota yritän muistaa vahvistella läpi koko pentuprojektin. Omaa liikehäiriötä pitäisi näihin lisätä.

Pienen lenkin jöälkeen tein vielä pienen pätkän seuraamista futiskentän viereisellä nurmikolla. Muutamia pyörähdyksistä asennonottoja, jotka sujuivat kivasti ja niistä vauhdilla muutama seuraamispätkä. Seuraamisessa kontakti, fiilis ja tarkkuus kohdillaan. Vielä kun tämä saadaan pidettyä pidemmissä pätkissä, häiriössä ja vielä läpi kisatilanteen.

Illalla kävimme mamskun kanssa vielä lepuuttelemassa mieltä pellolla, auringonlaskun hiljaisuudessa.

13.5 Tarkkuusetsintää pellolla

Meillä vietettiin äitienpäivää varaston siivoamisen merkeissä. Jatkettiin siis siitä mihin eilen jäätiin.

Kun lapset olivat päiväunillaan, livahdin Nesmun kanssa päivälenkille. Päivälenkillä teimme vähän alastuloja kivillä ja kannoilla. Tuossa mamskun tyylinäyte:

 
Lenkin lopussa päädyimme junanradan viereiselle pellolle, jossa tein Nepen kanssa kolme tarkkuusetsintätreeniä. Pellolla oli kuumaa ja kuivaa. Tallasin ruudut sellaiselle alueelle, jossa oli matalan heinikon lisäksi vähän varvikkoa. Ensimmäisessä ruudussaoli pieni metallinen avainlenkki, jonka olin tiputtanut varvikkoon. se tuotti ongelmia, siis oikeasti ongelmia. Nessa ei tahtonut löytää esinettä millään, vaikka etsi ja etsi. No, jostakin syystä neiti ei suostunut etsimään kunnolla varvikkojen kohdalta. Tiedä sitten miksi. Nessa väsyi jopa etsimisestä niin paljon, että alkoi valeilmaista. Jäi toki heti kiinni tuosta, mutta vähän tylsää... Löysi esineen vasta kun osoitin varvikkoon suoraan ja kehotin painokkaasti etsimään. Tein toiseen varvikkoon uuden piilotuksen, josta metallirengas löytyikin jo varsin kätevästi. Vähän oli kummallista. Kolmas tarkkuusetsintä oli eri ruudussa, esineenä pieni kolikko. Sen löytäminen ja ilmaiseminen sujuivat oikein hyvin, ei minkäänlaisia ongelmia.

perjantai 11. toukokuuta 2012

6.5 Tarkkuusetsintää sekä vierailua Helenan ja Vitran luona

Tänään suuntasimme lasten ja Nessan kanssa heti aamusta kohti Ylöjärveä, Helenaa, Vitraa, Peteä ja Leo-poikaa tapaamaan.

Vierailu sujui hyvin ruokailun, lenkkeilyn ja ulkoilun merkeissä. Oli kiva tavata Vitraa ja Vitran porukoita pitkästä aikaa! Vitra on edelleen maailman suloisin aussie, pikkuinen punainen mäyräotus <3.

Nessa pääsi tekemään pihalla muutaman tarkkuusetsinnän, tarkoituksena tehdä helppoja löytöjä ja vahvistaa oikeaa ilmaisua. Suunnitelma toimi hyvin, ekalla yritti ottaa suuhun, johon pääsin heti puuttumaan hieman ja palkitsemaan pelkästä maahanmenoilmaisusta. Kaksi muuta meni suoraan puhtaasti. Nessa alkaa hahmottaa, miten haluan sen pikkuesineen ilmaisevan. Hyvähyvä!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

28.4 Tarkkuusetsintää


 Tänään suuntasimme Nessan ja lasten kanssa auton nokan kohti Hirvensalmea ja upeaa vuokramökkiä, jossa vietettiin laatuaikaa Mummun ja Papan kanssa.

Nesmu pääsi mökillä hengailemaan ulkona ja lenkkeilemään useita pikkulenkkejä. Uimaan se yritti tunkea puoliväkisin, mutta jäät eivät vielä antaneet periksi ;).

Treenipuolella yritin saada Nessan tällä hetkellä ei-niin-näppärän tarkkuusetsintäilmaisun muutettua takaisin vanhaan ja tuttuun eli maahanmenoon. Nessa on muokannut itse tarkkuusetsinnän ilmaisun sekä maahanmenoon että esineen suuhun nostamiseen. Ei niin hyvä asia, jos suuhun nostamisen yhteydessä kadottaa esineen. No, tehtiin siis useita tarkkuusetsintätreenejä vähän isommalla, helposti löydettävällä esineellä. Tuo suuhun nostaminen on nyt tosi vahvana. Yritin tehdä siten, että heti kun Nessa selvästi löysi esineen, pyysin sen käy siihen ja palkka. Jos nosti suuhun, tein pienen äänimerkin jotta olisi lopettanut ja se toimi. Pari kertaa jätin myös palkkaamatta jos nosti suuhun. Tämä ei siitä hyvä, että motivaatio laskee.Ehkä pieni huomautus ja jättikehut oikeasta toimii paremmin. Muutama ilmaisu meni jo hyvin, mutta kun esine meni vaikeammaksi, palasi vanhaan ilmaisuun. Näitä tehtävä siis paljon lisää.

Illalla lähdin käyttämään Nepen iltalenkillä, selaaisella pikkuisella. No, sehän vähän venähti, kun mökin tienoilta lähti loistava lennkireitti eteenpäin. No, lenkkireitillä, lähellä sitä kohtaa josta olisin kääntynyt takaisin, alkoi houkuttelevat pitkospuut. Alkukohdassa sanottiin: "Pitkospuut lahot ja liukkaat, kulkeminen omalla vastuulla". Muttaenhän minä voinut kaunista suomaisemaa ja pitkospuita vastustaa, joten sinne Nepen kanssa suunnattiin. Ylhäällä kuva iltalenkiltä, pitkospuita kulkiessa alkoi tulla hiukan hämärä ;). Iltalenkin kokonaiskesti venyi puoleentoista tuntiin, eli ihan kiva "pikkulenkki".

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

22.4 Edustamista, piha-aksaa ja jäljestämistä

Tänään meillä kävi piipahtamassa useita vieraita tutustumassa Nessaan ja siinä sivussa myös Prillaan. Nessa juoksi innoissaan pallon perässä metsiä pitkin ja yritti saada pallon lentämään myös taukojen aikana. Milloin ei pallo lentänyt niin tehtiin temppuja ja nautittiin silityksistä. Nessan taivas siis ;).

Pihalla Nessa pääsi tekemään alastulotreenejä. Prilla teki myös alastulotreeniä ja sen lisäksi pääsi juoksemaan putkeen. Prillan mielestä putki on ihan paras!

Illalla lähdettiin vielä jälkimetsään molempien ötököiden kanssa.

Prilla jäljesti noin 300m pitkän kaarevan jäljen, jossa oli neljä lihapullapurkkia. Vanheni noin 50 minuuttia. Jäljesti vauhdikkaasti ja itsevarmasti kaarevuudesta huolimatta. Tarjosi itse maahanmenoa purkeilla. Hyvässä mallissa siis tuo jälkihomma!

Nessa teki noin 600m pitkän jäljen, jossa oli 5 kulmaa ja 5 keppiä. Vanheni tunnin. Noin 20m jana, nosti oikean jäljen. Jäljesti tarkasti, palasi jopa takaisin jos etsi keppejä. Siistä työtä!

Jälkien vanhentuessa Nessa teki vielä tarkkuusetsintää. Etsittävänä oli pieni kuulakärkikynän jousi. Ekalla löytyi hyvin, otti suuhun ilmaisussa (mitä ei pitäisi tehdä). Tokalla löysi hyvin, mutta ottaessaan suuhun hävitti. Sitkeän etsimisen jälkeen löysi. Tuo suuhun ottaminen ilmaisun yhteydessä pitää nyt saada pois. Siihen on keksittävä jotakin, mutta mitä?