sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Jäljestystä ja Hoppuaksaa

Perjantaina jäljestelin Hopun ja Nessan kanssa Kiljavan metsissä. Tein pienen mokan jälkiä taloessani, Hopun ja Nessan jäjet menivät yhdessä kohdassa hyvin lähekkäin, kulmas käytännössä päällekkäin. Huups.

Nessan jälki oli noin 300m, jana 20m, 4 keppiä ja kolme kulmaa. Se toinen kulma oli siis se, joka oli Hopun jäljen kulman kanssa päällekkäin. Janalle Nessa lähti hyvin, jälkeen reagoi heti, mutta lähti jäljetämään takajälkeä. Annoin jäljestää lopuun eli tielle saakka ja lähetin janalle uudestaan. Nyt nosti oikean jäljen. Nessa jäljesti tapansa mukaisesti, erittäin tarkasti ja hyvällä motivaatiolla. Kun jäljet ristesivät, Nessa epi, mutta jatkoi eteenpäin Hopun jälkeä pitkin. Kun huomasin virheeni, käänsin Nessan ympäri ja Nessa löysi oikean jäljen. Lopputulos oli siis se, että neljän kepin jäljeltä löytyi viisi keppiä ja muutenkin jälkeen saatiin vähän lisää pituutta ;).

Ajoin Hopun jäljen Nessan jäljen jälkeen. Mietin vähän, kannattaako minun lähteä jäljestämään, kun olimme harhailleet Nessan kanssa Hopun jäljellä. Totesin, että mennään kuitenkin katsomaan, miten Hoppu noihin harhajälkiin reagoi. Hopun jälki noin 500m, kaksi kulmaa (joista ensimmäinen se sössitty) ja kuusi (eli nyt enää viisi) keppiä. Janala apuna pieni poluntapainen ja pituutta janala noin 15m. Hoppu lähti janale kuin höyryjuna, hyvin vauhdikkaasti ja päämäärätietoisesti edeten. Hoppu ei reagoinut jälkeen heti, vaan jouduin vähän auttamaan liinalla. Nosti takajäljen eikä tahtonut uskoa ettei jälki jatku siihen suuntaan. Janoja treenattava nyt lisää. Hopun jäljestys oli muutenkin tyyppiä höyryjuna pitkästä aikaa. Ekassa kulmassa oli lähdössä Nessan jäljelle, mutta kun vähän pidätin, löysi oikealle jäljelle. Höyryjunamaisuudesta huolimatta Hoppu pysyi hyvin jäljellä ja löysi kaikki kepit. Hienoa työtä siis! Ja harhajäljestäkin Hoppu selvisi hienosti. Tästä on hyvä jatkaa!

Lauantaiaamuna oli taas vuorossa junnuaksailu. Teimme taas vähän yksinkertaistettua versiota Maijun keskiviikkoisesta radasta. Puomilta rata jatkui esteele 14 ja siitä loppuun saakka. Ainoana ongelmana meillä oli ensin takaaleikkaukset: takaaleikkasin puomilta esteelle 14 ja 15 putkesta esteelle 16. Ensimmäisellä Hoppu kääntyi esteen 14 väärään suuntaan eikä irronnut esteelle 16. Toisella yrittämällä molemmat toimivat hyvin. Pätevä Hoppu!


Treenien jälkeen Hoppu ja Nessa pääsivät jälleen pikkulenkille Pihkan ja Raikun kanssa. Tytöt roikkuivat Hopun niskassa minkä ehtivät. On noiden sisarusten leikkejä vaan mahtava seurata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti