torstai 31. lokakuuta 2013

31.10 viestiä

Lähdimme aamulla viestimetsään Herusten metsiin seuranamme Marika ja Jocke. Treenipaikka oli sopivan harvaa ja helposti juostavaa kuivaa kangasmetsää. Polkuja ei käytetty apuna, viestirata kulki kahden polun yli. Treeninä 5 matkaa, eka matka 20)m ja siirtymät 100m.

Nessa:
Eka matka hyvin, lähti lujaa. Tokan matkan siirtymällä oli juoksemassa vähän ohitseni, korjasi itse. Kolmannelle lähti vähän laiskalla laukalla, löysi hyvin perille. Neljännelle matkalle ei ollut lähteä, oli kuulemma ravannut alkuun ja pysähtynytkin. Lähti juoksemaan kehotuksella, juoksi taas vähän sivusta, mutta korjasi itse. Vikalle lähti laiskalla laukalla, pysähtyi, mutta jatkoi itse ilman kehotusta.
Olisiko eilinen agi painanut tassuissa vai pitääkö motivaatiota saada vielä lisää vaikka lelupalkan lisäämisellä? Seurataan. Treenit muistettava pitää riittävän lyhyinä ja motivoivina.

Hoppu:
Eka matka tosi hyvä. Tokalla sama kuon Nessalla, oli juosta ohi mutta korjasi itse. Kolmannella lähti hyvin, mutta oli hukannut matkalla reitin: palasi a-pisteeseen sivusta ja epävarman oloisesti. Neljäbnelle oli lähtenyt hyvin, juoksi vähän ohi reitistä mutta etsi minut koko ajan edeten ja juosten. Ei epävarmuutta lopussakaan vaikka joutui etsimään. Vikalla lähti laukalla, pysähtyi samaan kohtaan kuin Nessa, mutta jatkoi juoksua itsevarman oloisesti ilman uutta käskyä. Hoppu ei ole juossut montaakaan treeniä ilman polkuja, joten siihen pitää nyt panostaa. Olin valtavan iloinen siitä, miten hyvin Hoppu ongelmat ratkoi ja kolmostaipalern pienestä epävarmuudesta huolimatta juoksi vitosmatkan. Seuraava treeni samantyyppisessä maastossa, ilman polkujen apua, mutta lyhemmillä matkoilla itsevarmuuden ja motivaation parantamiseksi.

30.10.2013 jälkeä, hakua ja agia

Hakuilemaan pääsi vain Hoppu. Hoppis pääsi ekaa kertaa sitten viime kevään hakuilemaan pimeässä. Tehtävänä löytö-tyhjä-löytö. Hoppu teki siis ekan suunnitellun tyhjän piston. Eka ukko sujui hyvin, eteni suoraan ja ilmaisu pelitti. Tyhjällä eteni hyvin ja suoraan, mutta kääntyi ensin etsimään taaksepäin ja vasta sen jälkeen eteenpäin. Kutsuin tyhjältä takaisin. Toiselle ukolle irtosi alkuun suoraan noin 40m, mutta haki sen jälkeen jälkiavun. Maalimies oli melko kaukana, ehkä 65m. Ilmaisu toimi hyvin. Hopulle ei kannata jatkossa välttämättä käyttää siirtyviä vaan mielummin kaksi valmista, jotta ei tukeudu noihin jälkiapuihin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

26.10.2013 Agia Hopun kanssa

Tänään oli Hopun vuoro päästä aksailemaan.

Ratana meillä oli RumaRakin viikkotreenistä pieni mukaelma,yritän saada alkuperäisen version tänne näkymään. Radassa oli vähän kieputusta, joten vauhti kärsi. Muuten Hoppu teki tosi siistiä rataa! Kontaktiesteet radalla eivät tuottaneet ongelmia.

Radan lisäksi keskityin tänään keppeihin. Tein kepeillä useita toistoja, välissä ohjureita poistaen. Hoppu on tehnyt tähän mennessä keppejä ilman korkeintaan kolmea ohjuria. Toisto toiston perään onnistui ja treenin päätteeksi Hoppu teki kepit ilman ohjureita! Jee!! Vahvistamista jatketaan vähemmillä ohjureilla jatkossa. Mahtava Hoppis!

torstai 1. elokuuta 2013

31.7.2013 Agia ja raunioita

Hopun elämä on Nessan mammalomalla rankkaa. Se joutuu treenaamaan molempien puolesta ;). Ja kääk. Tiedän myös milloin Hoppu alkaa kisaamaan: ilmoittauduin seuraa edustaman piirinmestaruustokoon syskuun alussa. Armoton tokoilu alkakoon!

Raunioilla Hopulle otettiin neljä piiloutunutta ukkoa. Irtorullailmaisu. Hoppu liikkui tänään raunoilla rauhallisesti, etsi hienosti ja ilmaisut toimivat. Loistojätkä! Piiloina roskis keskikasan päällä, joka oli melko helppo, kaivo vasemmassa reunakasassa, jota Hoppu joutui tovin työstämään, kolmas jossakin piilossa keskikasan loppuosassa, joka löytyi myös näppärästi ja viimeisenä kaivo etukasan loppupäässä, joka löytyi aika nopeasti, mutta jonka rullan otto oli hieman haastavaa kurottelun vuoksi. Hopun toiminta alkaa näyttää tosi kivalta. Kunha päästään jossakin vaiheessa siirtymän kiintorullaan. Mutta sillä ei ole vielä kiirettä :).

Agissa teimme Nessan ryhmän kanssa melko haastavaa rataa, josta Hoppu suoriutui hienosti. Rimat 40cm, kepeissä verkot ja keinua ei tehty. 

Esteosaaminen kontakteilla oli hyvää, pysähtyi nätisti kontakteille. Vauhti niissä saa vielä parantua selvästi. Hopun agikassiin on nyt pakattava nameja, jotta saa oikeasti palkkaa kontaktien suorittamisesta. Keppien sisäänmenon haki tosi hyvin verkoilla hankalastakin kulmasta. Ekalla kerralla yritti tulla pois kepeiltä verkottomasta osasta, mutta tokalla teki jo loppuun saakka. Itse vähän hätäilin ekalla kerrala.

Ohjaukset Hoppu lukee tosi hyvin ja esteille hakee hyvin, kunhan ohjaus on ajoissa. Kääntyi hyvin ja kun muistin ohjata napakasti (enka sipsuttaen!), kiihdytti käännöksen jälkeen hyvin. Pätevä äijä!

Esteellä nro 2 tein niitosokkarin. Ekalla jäin varmistelemaan, jolloin olin epätoivoisen myöhässä kolmoselta, tai oikeastaan neloselta. Olin suunnitellut alunperin takaaleikkauksen puomille tietäen, ettei se ollut se paras vaihtoehto. Maijun ehdotuksesta se ohjaus vaihdettiin persjättöön. Tokala yrityksellä niistosokkari toimi, ehdin persjättöön kolmosen jälkeen, mutta olin sen verran myöhässä, ettei Hoppu ehtinyt hakea puomille. Neljäs kerta tode sanoi ja teimme kauniin pätkän puomille saakka, kuulemma hyvillä linjoilla. Hoppu kääntyi kakkosen hyvin ja kiihdytti kolmoselle myös hyvin. Seuraavaksi teimme ätkää puomin alastulolta 10 putkelle. Tein esteelle 5 taas niistosokkarin, 7 takaakierto päällejuoksun, heitto putkeen ja austus sisän puolivalssilla, persjättö putken jälkeen ja takaakierto päällejuoksu esteelle 9. Eka muuten hyvin, mutta olin päällejuoksussa ihan myöhässä, jolloin Hoppu porhalsi koko esteestä ohi.Kahdella uusintayrityksellä Hoppu pomppasi putken päälle sen sijaan, että olisi suorittanut esteen. Yksittäisenä vavistimme utken oikeaa suorittamista ja se toimi. Maiju ehdotti tuohon kohtaan kuitenkin toista ohjausta eli takaakierto persjättöä ja juoksemista putke edestä. Ja tmähän toimi heti paremmin! Pari viilausta vielä 9 takaakierto päällejuoksuun ja se oli siinä. Kolmas pätkä oli kepeiltä loppuun. Kepit, pituus ja aa toimivat hyvin, samoin 16 esteen kierto. Mutta, olin suunnitellut vedon esteelle 17, jota en saanut onnistumaan, hyppäsi väärään suuntaa. Putkesta loppuun toimi ihan huippuhyvin! Lähetin esteelle 19, valssasin esteen 20 taakse ja tein peruskäännöksen esteelle 21. Esteiden 16 ja 17 ohjaus muutettiin. 16 takaakierto persjättö, tuuppaus 17 taakse ja esrjättö. Pari kertaa vaati taas, jotta ajoitukset saatiin oikein, mutta toimi taas hienosti. Hoppu oli melko uupunut lähes 25 minuutin treenin jälkeen, mutta tseppasi hienost. Vauhti ei ollut parasta Hoppua, mutta eteni silti kivasti. Upea pieni mies! Kylä siitä vielä aikoira tehdään!






torstai 18. heinäkuuta 2013

14.7 Tottistelua ja jäljestystä Wirneen porukalla

Tänään oli loistava päivä. Meillä oli Wirneen päivä uysille ja vanhoille Wirneen ihmisille ja koirille. Taitavia koiria ja ihania ihmisiä <3. Mahtavuutta!

Treenipuolella Nessa mamsku pääsi höntsäilemään vähän tottista ja ajamaan jälkeä ilman sen suurempia tavoitteita. Jäljen ajoi hyvin, yksi neljästä kepistä jäi nostamatta.

Hoppu treenaili jälkeä ja tottista vähän tavoitteellisemmin. Lisäksi paukuteltiin. Hoppu kuuli laukaukset ja oli niistä kiinnostunut. Yhtään hermostumista ei ollut havaittavissa.

Ensin teimme ryhmäpaikkamakuun. Hoppu meni maahan hitaammin kuin toivoisin, makasi kuin tatti ja nousi käskyllä ylös. Muuten siis hyvä, mutta jättöjä treenattava.

Seuraava treenipätkä oli imutusseuraamista. Pipsa huomautti vähän vinosta perusasennosta (Hopun takamus liikaa jalkojeni takana) mutta oli sitä mieltä, että muuten homma toimii. Ja olen itse samaa mieltä, tämä sopii meille. Suoralla pystyn jo nostamaan käteni pois noin kolmen askeleen ajaksi. Itselle muistutus noista perusasennoista. Toinen asia, mihin pitää kiinnittää huomiota on liikkeellelähdöt. Hoppu lähtee helposti liikkeelle vähän viiveellä. Palkkaa siis myös imutuksessa ekoista askeleista.

Ihan vikana juoksutin Hopun kaksi kertaa ruutuun, ruudussa kosketusalusta. Tähän alkanut löytyä kohtuullinen vauhti, intensiteettiä etenkin ihan loppuun vielä parannettava. Eli aina hetsaus, hyvä mielentila ja nostattava palkka.

Tottiskentältä siirryimme jälkimetsään. Hopun jälki meni hyvin!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

10.7 Voihan jälki vol 2 ja hakuilua

Tänään jatkettiin siitä mihin jäätiin: lenkkeilyä ja jäljestystä Marikan ja Jocken, Tuulin ja Raikun sekä Maijan ja Naurun kanssa. Teimme tänään kaikki namijälkeä tarkkuuden parantamiseksi ja jäljestysvauhdin hillitsemiseksi. Paikkana Malminkartanon suuri nurmikenttä. Sää oli tuulinen ja tihkusateinen. Aloitimme jälleen tehokkaalla energian purkamisella. Tänään Nauru pääsi jo Hopun ja Raikun leikkeihin mukaan ja Jockekin oli paremmin menossa mukana.

Hopun jälki oli noin 150 askelta, suora, myötätuuleen ja kuivaruokanami vähintän joka 5. askeleessa. Hoppu työskenteli paremmin kuin eilen, mutta haahusi namijäljeksi aivan liikaa. Tuuli kuskaili hajuja hassusti, jolloin Hoppu löysi jäljen helposti takajäljen puolelta. Hukkasi jäljen sen sata kertaa, mutta löysi jäljen itse uudestaan. Näitä tehtävä nyt lisää! Tässä todistusaineistoa: http://www.youtube.com/watch?v=Qk0UAl7G14k&feature=youtu.be. Kiitos Tuuli kuvaamisesta! Vaikka kasominen olikin hiukka piinallista ;).

Illalla pääsimme Hopulle paremmin sopivan lajin eli haun kimppuun. Hopun treenissä vahvistettiin tänään suoraa irtoamista. Yhteensä 6 ukkoa, 3 molemmilla puolilla. Ekat noin 10m äässä keskilinjasta, tokat 20m ja kolmannet 30m päässä. Illan teema toimi hyvin yhtä pistoa lukuunottamatta, pistot olivat melkolailla suoria. Ilmaisu irtorullalla toimi tosi hyvin, ei tiputtanut rullaa kertaakaan ilman lupaa, näytöt hyviä. Otin aluksi liikaa hallintaa, yritin kuljettaa maalimiesten välin ilman hihnaa. Tämä paineisti Hoppua selvästi vähän, joten tehdän jonkin aikaa jatkossa joko syötellen tai hihnassa. Muuten mahtitreeni!

Nessa teki hakua taas mielenvirkistykseksi. Teimme helpon treenin, 2 ukkoa alkuradalla, 50m matkan päässä. Nessa teki hommia tosi hyvin, löysi ja ilmaisi maalimiehet hyvin. Pätevä mamsku!

Taitavat jäljestäjät: Nauru, Hoppu, Raiku ja edessä Jocke

Hopun leipälaji: riehuminen

Ja jäljestystä kunnon vedolla ;)

Kiitos Maija kuvista! Lisää kuvia tuolla: http://wipoe.kuvat.fi/kuvat/KOIRAT/Miitit/Jälkitreenit+10.7.2013

9.7 Voihan jälki!

Meillä oli ohjelmanumerossa tänään Wirneen minitreffit, paikalla Marika ja Jocke, Tuuli ja Raiku sekä Maija ja Nauru. Tarkoituksena oli keskittyä koirien riehuttamiseen, uittamiseen ja jäljestykseen.

Nessa ui, mutta jätti riehumisen vähemmälle. Eihän nyt mamsku enää masun kanssa voi. Pari kertaa intoutui kuitenkin säntäämään nuorison vauhtiin mukaan. Hoppu ui ja riehui koko rahan edestä. Hoppu ja Raiku ovat kyllä riehukaksikko parhaasta (vai pahimmasta?) päästä, vauhtia ja vaarallisia ilanteita riittää. Molemmat vaanivat, taklaavat ja roikkuvat toistensa niskassa. Nauru yritti päästä mukaan, mutta jäi väkisinkin kaksikon leikeistä vähän ulkopuoliseksi. Ääntä kyllä riitti ;).

Nessalle tallattiin jälki paitsi Nessan mielen virkistämiseksi, myös pentujen haistelutaidon kehittämiseksi. Emän nenän käytöllä on nimittäin tutkitusti positiivinen vaikutus pentujen nenänkäyttötaipumukseen, kuulin itseni viisaammalta ihmiseltä. Nessan jälki oli ehkä 300m pitkä, 6 kepiä ja lyhyt jana. Vanhentui 2h. Nessa rynni kolmen ekan kepin yli, mutta löysi kolme vikaa. Ei siis ihan parhaasta päästä, mutta tavoite saavutettiin: nenänkäyttöä sekä äpelle että pennuille.




Hopun jäljen kanssa on ongelma. Se osaa kyllä jäljestä ja löytää kepitkin aika kivasti, mutta sen tyyli jäljestää on kovin vauhdikas ja melko epätarkka. Suurin ongelma on se, että en tiedä milloin se on jäljellä. Se voi kuskata minua aivan väärään suuntaan täysin itsevarmasti maata haistellen ja vetäen. Tässä haastetta. Olen nyt yrttänyt tehdä niin, että jään itse jäljelle, annan Hopun haahuta kunnes se tse löytää jäljen ja etenen vasta sen mukana kun se on jäljellä. Katsotaan onnistuuko tämä. Toisena korjausliikkeenä pyrin taas ajamaan enemmän namijälkeä. Mutta nyt tämän päivän jälkeen. Jälki oli haastava: rutikuiva maa, 2h vanha jälki, pohjana tien varren heinikko ja välillä harva metsä. Jälki oli suora ja keppejä 6. Pituus? Ehkä 300m. Jälki oli Tuulin tallaama. Hoppu ei tahtonut irrota ekalla yrittämällä janalle kunnolla. Toisella lähti. Reagoi jälkeen ja nosti sen, mutta lähti heti huitelemaan jäljeltä sivuun. Hoppu meni sellaisella itsevarmuudella, että lähdin perään. No, Tuuli huuteli minut sieltä pois. Otin uudelleen jäljen noston, joka toimi hyvin. Löysi kepin, jota lähti tuomaan minulle. Hopunhan pitäisi käydä makuulle. En tied mikä tässä oli, mahdollisesti oli jo vhän epävarma ekasta korjauksesta. Pyysin Hopun makuulle keppi suussa. Kun kaivoin palkkaa esiin, hyppäsi Hoppu lujaa minua päin, josta annoin tiukan palautteen. Ei olisi pitänyt. Loppu jälki ajettiin epävarman Hopun kanssa, joka selvästi otti minusta painetta. Välillä mentiin jäljellä, välillä ei. Kepeistä nousi 4 tai 5. Jälkeä pitää ajaa enemmän ja ehdottomasti varottava koiran paineistamista!



Kiitos Tuuli otoksista! Lisää omista ja muista tuolla: http://tuulin.kuvat.fi/kuvat/2013/Heinäkuu/W-treffit+9.7./

tiistai 25. kesäkuuta 2013

22.6 Agia Hopun kanssa

Juhannuspäivän kunniaksi lähdimme heti aamusta agittelemaan Hopun kanssa. Teimme Teemun suunnittelemaa perustreenirataa, jonka fokus oli linjaavat ja kääntävät ohjaukset. Rata oli tyyppiä symmetrinen ympyrärata.

Ensimmäinen treeni oli hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki jne. Hyvin perusrata, jonka teki vaikeaksi se, etteivät hypyt olleet putkien kanssa suorassa linjassa. Jotta koira ottaa hypyn, piti tehdä hypyille linjaavia ohjauksia, kuten persjättä tai takana puolen vaihtaminen ts. suora takaaleikkaus.Hoppu irtosi hyvin ekaan putkeen, tuli hyvin mukaab putken jälkeen linjaamaani hyppyyn ja sujahti putkeen. Olin itse vähän myöhässä persjätöstä, joten siihen tyssäsi. Seuraavalla persjättö onnistui, samoin sen jälkeinen aita, putki, aita ja putki. Rytmitin putkella väärin, jolloin takana puolen vaihtaminen ei onnistunut. Seuraavalla sain kaksi ekaa linjaustaonnistumaan persjätöillä ja jopa takana puolenvaihto kolmannella linjauksella onnistui. Hopulla oli koko treenin ajan hyvä fokus eteenpäin ja vauhti ehdottomasti kohdillaan. Hyvä Hoppis!

Seuraava treeni oli meille selvästi vaikeampi, se oli hyppy-putki-hyppy-hyppy-putki-hyppy jne. Putkien jälkeisellä hypyllä piti tehdä kunnon käännös, kun edessä ansaeste. Tämän jälkeen koiran piti ohjautua hyvin liikkeen mukana seuraavalle hypylle ja putkeen. Tässä tuli kunnon sähläystä, mutta lopulta myös onnistumisia. Kun keskityin kunnolla peruskäännöksen rytmitykseen, hidastamiseen ja uuteen liikkeen suuntaan, kaikki pelitti. Perusjuttuja vahvistettava ahkerasti. Vauhti näissä kääntöradoissa kärsii selvästi.

Ihan vikana tein pari kertaa a-estettä. Palkkaamalla maahan Hopun fokus on saatu hyvin alastulolle. Suorittaminen varmaa ja vauhti ok. Nyt a-estettä voisi pikkuhiljaa treenata myös radan osana.

Treenien jälkeen lenkkeilyä Tuulin, Raikun ja koirien kanssa. Juniorit olivat ilmeisesti melko väsyneitä treeneistä, kun eivät juuri jaksaneet keskenään riehua.

Loppupäivä menikin pihalla puuhaillessa, koirat mukana tietenkin.

22.6 Agia Hopun kanssa

Juhannuspäivän kunniaksi lähdimme heti aamusta agittelemaan Hopun kanssa. Teimme Teemun suunnittelemaa perustreenirataa, jonka fokus oli linjaavat ja kääntävät ohjaukset. Rata oli tyyppiä symmetrinen ympyrärata.

Ensimmäinen treeni oli hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki jne. Hyvin perusrata, jonka teki vaikeaksi se, etteivät hypyt olleet putkien kanssa suorassa linjassa. Jotta koira ottaa hypyn, piti tehdä hypyille linjaavia ohjauksia, kuten persjättä tai takana puolen vaihtaminen ts. suora takaaleikkaus.Hoppu irtosi hyvin ekaan putkeen, tuli hyvin mukaab putken jälkeen linjaamaani hyppyyn ja sujahti putkeen. Olin itse vähän myöhässä persjätöstä, joten siihen tyssäsi. Seuraavalla persjättö onnistui, samoin sen jälkeinen aita, putki, aita ja putki. Rytmitin putkella väärin, jolloin takana puolen vaihtaminen ei onnistunut. Seuraavalla sain kaksi ekaa linjaustaonnistumaan persjätöillä ja jopa takana puolenvaihto kolmannella linjauksella onnistui. Hopulla oli koko treenin ajan hyvä fokus eteenpäin ja vauhti ehdottomasti kohdillaan. Hyvä Hoppis!

Seuraava treeni oli meille selvästi vaikeampi, se oli hyppy-putki-hyppy-hyppy-putki-hyppy jne. Putkien jälkeisellä hypyllä piti tehdä kunnon käännös, kun edessä ansaeste. Tämän jälkeen koiran piti ohjautua hyvin liikkeen mukana seuraavalle hypylle ja putkeen. Tässä tuli kunnon sähläystä, mutta lopulta myös onnistumisia. Kun keskityin kunnolla peruskäännöksen rytmitykseen, hidastamiseen ja uuteen liikkeen suuntaan, kaikki pelitti. Perusjuttuja vahvistettava ahkerasti. Vauhti näissä kääntöradoissa kärsii selvästi.

Ihan vikana tein pari kertaa a-estettä. Palkkaamalla maahan Hopun fokus on saatu hyvin alastulolle. Suorittaminen varmaa ja vauhti ok. Nyt a-estettä voisi pikkuhiljaa treenata myös radan osana.

Treenien jälkeen lenkkeilyä Tuulin, Raikun ja koirien kanssa. Juniorit olivat ilmeisesti melko väsyneitä treeneistä, kun eivät juuri jaksaneet keskenään riehua.

Loppupäivä menikin pihalla puuhaillessa, koirat mukana tietenkin.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

24.6 Jälkeä ja tokoilua

Suuntasin illalla Nessan ja Hopun kanssa uimaan ja jäljestelemään. Uiminen on kyllä niin parhautta kesken kuuman kesäpäivän.

Nessan jälki 400m, jana 30m, 3 kulmaa, 6 keppiä, vanhentui noin tunnin. Nessa tarkisti pari askelta oikeaa jälkeä, mutta kääntyi takajäljelle. Ajoi takajälkeä polulle saakka ja ihmetteli hetken ennen kun kääntyi takaisin oikealle jäljelle. Jäin itse odottamaan janalle. Nessa ajoi jäljen totutun varmasti ja tarkasti toiseksi viimeiselle kepille asti, nosti kaikki kepitkin siihen saakka. Tokavika keppi jäi metsään, eikä Nessa siihen tuntunut reagoivan. Tämän jälkeen Nessa meni kuitenkin vähän epävarmaksi, tutki jälkeä tavallista tarkemmin useista kohdista kuin keppiä etsien. Olisiko ymmärtänyt tehneensä virheen kepin ylittäessään. Vika keppi nousi hyvin. Pätevä jälki-mamsku!

Hopun jälki 250m, 15m jana, tiukka mutla + kulma, 6 keppiä, vanhentui noin tunnin. Hoppu oli aivan innoissaan jäljestämisestä. Nenä toimi ja matka jäljelle oli melkoista sinkoilua. Vaadin pienen rauhoittumisen ennen lähetystä janalle. Janalle lähti varmasti, ei sinkoillut turhia vaan keskittyi kivasti. Jana löytyi ja Hoppu lähti oikeaan suuntaan. Hieno Hoppu! Jäljestyi sujui kivasti ja melko rauhallisesti, viisi keppiä kuudesta nousi. Neljäs keppi jäi metsään, mutta Hoppu kyllä reagoi siihen. Minun pitää muistaa vaatia kepin tarkennus loppuun asti kun huomaan, että Hoppu lähtee etsimään keppiä. Hyvä jälki kaikenkaikkiaan! Nyt vaan lisää jäljestystä ja kulmia.

Illalla pääsimme pitkästä aikaa TOKOilemaan Hopun kanssa ihan ohjatuissa treeneissä. Meitä koulutettavia oli paikalla vain kaksi, joten valtavaa häiriötreeniä emme saaneet aikaan. Ensin teimme ohjatusti seuraamisen käännöksiä. Eka pätkä oli pari askelta, käännös oikealle, pari askelta. Hopun seuraaminen ei ollut kohdillaan, turhan vilkuilevaa ja jätättävää. Käännös itsessään hyvä. Tein saman uudestaan, jolloin koko pätkä hyvä. Seuraavaksi näytin täyskäännöksen. Sama juttu, käännös hyvä, mutta seuraamiseen en ollut tyytyväinen. Ja vielä vasemmalle käännös, sama juttu. Virpi pyysi vielä, että näytän käännöset paikallaan. Nehän toimivat. Ongelmana juuri tuo eteenpäin seuraaminen. Tein Hipun kanssa seuraamista imutustyylillä Suskin ohjeiden mukaan. Teimme suoria ja kaarroksia. Hopulla on hyvä meininki tuossa imutusseuraamisessa, tätä lisää! Kaarroksissa Hoppu meni vähäb epävarmaksi eli niitä vahvistettava paljon. Kaarrokset ja temponvaihdot kuntoon ja sen jälkeen hiljalleen käden häivyttämistä. Teimme itseksemme noutoa. Ensin tipautin kapulan maahan ja pyysin Hoppua noutamaan. Heti kun tarttui kapulaan, hihkuin ja palkkasin lelulla heti kun tuli kapulan kanssa luokseni. Näissä saatiin kivaa meininkiä kapulan tuomiseen, tosin vauhtia saisi olla vieöäkin enemmän. Tästä lähdetään rakentamaan. Toisena noutotreeninä loppuasentoa lihapullan kanssa. Hoppu istumassa 2-5m päässä, josta lihapullaa apuna käyttäen eteeni. Kapulan irroituksen jälkeen palkja ylöspäin ja minä samalla askel taaksepäin. Lihisavulla hyvä meininki ja loppuasento, ilman vahvaa apua jäi vähän liian kauas minusta. Silloin tarjoaa helposti myös vinotusta vasemmalle. Noudon jälkeen tein hyppyä. Apuna kosketusalusta. Irtosi kosketusalustalle hyvin, teki hypyn joka kerta. Tässäkin saisi olla enemmän draivia. Teemme lelulla ja rakennamme varmuutta, ehkä se siitä. Yritin tehdä pari hyppyä lennosta. Selvästi tämä ei sovi Hopulle yhtä hyvin. Se suorittaa paremmin, kun tietää tarkasti mitä on tekemässä. Hyppy toiseen suuntaan onnistui myös ilman apuna olevaa alustaa. Palkkaus lelulla heti kun on pysähtynyt seisomaan. Paikallamakuu 2min, olin hallin ulkopuolella. Meni hyvin maahan, makasi hyvin, nousi ylös ekalla kerralla pienen vartaloavun kanssa. Toisena ohjattuna liikkenä mietiskelimme kaukokäskyjä ja niistä seiso-maahan sekä istu-seiso vaihtoja. Seiso-maahan toimi hyvin kun olin ihan vieressä ja annoin pienen niiasavun maahanmenoon. Liikeradat alkavat löytyä, jee! Tätä jumppaa lähellä, takapalkalla ja apuja vähentäen. Istu-seiso oli vähän hankalampi. Nousee seisomaan turhan etupainoisesti, jolloin istuminen vaikeaa tehdä taaksepäin. Istu-seiso vaihtoja tein takapalkalla siten että vapautin heti nousemisesta, tarkoituksena opettaa seisomisen painopistettä taaksepäin. Toimi hyvin. Istu-seiso -jumppaa sivusta kuivanampan kanssa, tämä pelitti hyvin. Lisää treeniä vain. Kivat treenit ja pätevä toko-Hoppu!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

9.6.2013 Wirneen poppoon agitreenit

Tänään järjestettiin ensimmäinen Wirneen agitreenipäivä. Kouluttajana oli aina yhtä loistava Niinu Linna. Meillä oli kyllä mahtava agipäivä!

Minulla oli Hoppu mukana treenaamassa. Junnuille tehtiin ihan aikuisten rataa, toki tietenkin osissa. Alku oli hyppy, hyppy takaa, hyppy edellisen vieressä ja aa. Helpotimme Hopulle a-esteen kulmaa, kun halusin kokeilla ymmärtääkö se estettä radan osana. Ohjasin takaakierron pakkovalssilla ja tein kolmannelle hypylle päällejuoksun. En ohjannut päällejuoksua riittävän selvästi, joten Hoppu juoksi läpi ohjauksesta. Tokalla toimi hyvin. Aalle lähettäessäni Hoppu tuli vain mukaani, se ei osannut hahmottaa aata radan osana, kun on treenannut kokonaista aata vasta vähän. Aata teimme yhden hypyn kautta ja erillisenä. Lähti hyvin ja vauhdilla esteelle, mutta fokus liikaa minussa, ei alastulolla ja kontaktit meni vähän roiskimiseksi. Nyt on muistettava tehdä kontaktin vahvistamista myös koko aalla.

Toinen pieni radanpätkä alkoi aalta. Siinä mentiin putkeen, vedettiin koira suoraan näkyvästä ansaputkesta putken toiseen päähän ja sen jälkeen kahden putken pään välissä näkyville kepeille. Kepeissä verkot. Hoppu reagoi tosi hyvin putkijarruun, mutta oli hämillään seuraavasta esteestä huonon sijoittumiseni takia. Olin itse liian kaukana putken suusta, jolloin jouduin korodtetusti vetämään koiraa itseeni päin enkä ollut hyvässä linjassa seuraavaan putkeen lähettämistä varten. Kun olin itse lähempänä putken suuta, sain vedettyä ja lähetettyä hyvin putkeen. Kepeille lähetys oli ekalla yrittämällä huono. Juoksin vain eteenpäin, enkä ohjannut kepeille. No, eihän Hoppu sellaista osaa. Toisella jäin liiaksi näyttämään keppejä. Hoppu meni, mutta ei hakeutunut niille itse. Kolmas kepeille lähetys hyvä. Ja siihen loppuikin eka treenipätkämme.

Toinen pätkä alkoi keppien lopusta. Siinä oli vinolla suoralla hyppy ja muuri, josta 180 käännös kohti putken suuta. Putkesta lähetys uuteen putkeen, hyppy ja tiukka käännös kauempaan putken päähän. Suoralla ongelmaksi muodostui oma liikkeen suunta. Lähtiessäni tekemään valssia, työnsin Hopun kiertämään muurin. Tämä toistui useita kertoja. Saimme virheen korjattua vasta, kun Hoppu palkattiin kerran suoraan muurin hyppäämisestä. Hoppu haki valssin jälkeen hyvin pimeän putkikulman. Lähetys seuraavalle hypylle toimi hyvin, samoin vienti aidalle. Valssi ok. Hoppu sujahti ainakin kaksi kertaa lähempään putken suuhun selkäni taakse. Osittain syynä oli se, että olin liian kaukana esteedtä, jolloin minulla ei ollut tilaa liikkua oikeaan putken suuhun ja osittain se, ettei Hoppu selvästikään tiedä riittävän hyvin ettei valssiohjauksessa ikinä saa ottaa estettä selän takaa. Muutama palkkaus valssiin mukaan tulemisesta ja sen jälkeen putkikin onnistui.

Kotiläksyksi saimme paljon palkkaa käännöksistä, jotta Hoppu oppii kiihdyttämään heti käännöksen jälkeen. Muuten pätevää työtä Hoppulaattorilta! Estefokus on edelleen oikein hyvällä mallilla.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

1.6.2013 Hoppuaksaa

Hoppu pääsi tänään työstämään pentutreeneissä keskiviikkona Nessan tekemän Maijun radan alkua ja loppua. Radassa tehtiin takaakiertoa, persjättä, päällejuoksua, valssia ja rengasta. Hoppu oli pätevä, vaikka meillä kesti hetken löytää yhteinen sävel. Sain palautetta siitä, että en ohjaa riittävän napakasti ja selvästi, jolloin Hoppu helposti menee esteistä ohi jne. Muutaman kerran väännettyämme saimme hyvciä onnistumisia aikaan. Ylpeä olen pikkupojasta!

Ohjaustreenin lisäksi teimme verkotettuja keppejä, puomia ja aata. Kontaktit alkavat muodostua mukavasti ja kepit ovat verkkojen kanssa myös kivasti mallillaan. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa urkamaan noita keppien apuja.

4.6.2013 Koiramainen vapaapäivä hyvässä seurassa

Vietin tänään hyvin aktiivista arkivapaapäivää koiramasissa merkeisä ja loistokkaassa seurassa. Kiitos Tuuli ja Marika, sekä tietenkin Raiku ja Jocke! Olipa hauskaa!

Aloitin aamun pikatottistelulla Nessan kanssa. Kävimme muistuttamassa Nessan mieliin pk-hypyn ja pk-aan. Molemmat sujuivat mukavasti. Esteet kapulalle päin tehtiin vauhdilla. Takaisin vauhtia oli maltillisemmin. Mutta ei Nessa niitä ole ehtinyt unohtaa. Hyvä niin!

Pikatottistelun jälkeen koirat pääsivät uimaan. Heittelimme palloa järven rannalla parikymmentä minuuttia. Ja koirat nauttivat taas uimisesta täysin rinnoin!

Seuraavaksi suuntasimme auton keulan kohti Petikkoa treenailemaan ja lenkkeilemään. Lenkillä oli mukana oikea ryhmä rämä: Hoppu, Jocke ja Raiku sekä Nepe-mamma. Juniorit painattelivat pitkin metsää toistensa perässä ja innostuipa se mammakin juoksentelemaan pentustensa perässä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.

Ensimmäinen varsinainen treeniaihe oli esineruutu. Tallasimme noin 20m leveän täysipitkän kaistaleen metsään. Maasto oli melko haastavaa, täynnä oksia ja puunrunkoja. Marika vei Nessalle takakulmiin kaksi esinettä. Ekan esineen löysi ekalla pistolla, joka oli melko hyvä ja suora. Lähti tuomaan esinettä hyvin, mutta ihan lopuksi vauhti hiipui. En tarkoituksella pitänyt mitään ääntä esneen tumisen avuksi. Tokalle esineelle irtosi hyvin, etsi pitkään itsenäisesti, mutta ei aivan irronnut takakulmaa. Pyysin takaisin ja lähetin takakulmaan ja näin nousi toinen esine. Oli hyvä, että Nessa sai vahvisteen minun kuuntelemisestani tällä tavoin. Esineen luovutus saisi olla ripeämpi. Nessa kuitenkin tulee minun luokseni eikä pureskele esinettä.

Hopulle myös kaksi esinettä, molempiin takakulmiin. Irtosi ensin ensin viedylle esineelle. Joutui tekemään etsimistyötä jonkin aikaa, mutta etsi sinnikkäästi kunnes löysi. Toi hyvällä moottorilla ja kantoi perille asti esineen. Oikein hyvä! Tokalle irtoamisessa oli haastetta. Hoppu etsi, jäi vähän pyrimään etualuetta ja lähti sen jälkeen etsimään reilusti ulos ruudusta. Kun huusin takaisin, jäi pyörimään ihan lähelle. Luultavasti sekoitti tehtävän tarkkuusetsintään. Jätin Hopun istumaan, kävin näyttämässä esineen ja lähetin. Ei irronnut esineelle heti, mutta etsittyään tovin löysi ja palautti hienosti. Hopulle siis yksi esine kerrallaan, vahvistusta taakse irtoamisesta ja selvä erottelu tarkkuuteen ja esineruutuun.

Viestillä Nessalla tehtiin palauttava treeni. 200m, 100m siirtymä, kolme matkaa. Treeni meni hienosti, Nessa juoksi ja lähti varmasti ja nopeasti. Loisto-Nesmu!

Hopulle tehtiin viestillä vaikea treeni. Eka matka 150m, siirtymä 50m. Eka matka meni tosi hyvin, lähti varmasti ja juoksi hyvin perille. Tokalla matkalla oikaisi yhdessä kohdassa, jossa olin joutunut kallioesteen takia kääntymään, jolloin oli juoksemassa minusta ohi selvästi vasemmalta. Korjasi itsenäisesti ja löysi minut. Ongelma kuitenkin kulminoitui kolmannelle matkalle lähtiessä, sillä Hoppu ei selvästikään hahmottanut mistä oli tullut. Hoppu oli vähän epävarman oloinen jo lähtövalmisteluissa, normaali veto ja into oli poissa. Hoppu lähti tarjoamaan yhtä polkua oikealla puolellani ja totesi itse olevansa väärässä. Yritin lähettää uudestaan vähän vasempaan suuntaan , mutta Hoppu ei lähtenyt. Pyysin Tuulilta pienen ääniavun ja sen perusteella Hoppu lähti liikkeelle, vähän epävarmasti mutta kumminkin. Pysähtyi vielä noin 30m päähän minusta katsomaan mennäkö vai ei ja minä vahvistin eteenpäinjuoksemista sanomalla mene viesti. Sillähän se lähti! Hopulle treeni oli vaikea. Seuraavaksi helpompi treeni. Hyvää kuitenkin oli, että osasi kakkosmatkalla itse ratkaista ongelman ja että Hoppu sai kolmosmatkalle onnistumisen pienillä avuilla. Pätevä koiruus!

Viestitreenien jälkeen oli aika vilvoitella koiruuksia, joten suntasimme Firan lähteille. Koirilla oli huisin hauskaa ensin metsässä juostessaan ja sen jälkeen uidessaan. Harmittaa niin paljon, että kamera ei ollut mukana. Olisi nimittäin tullut sisaruksista loistavia otoksia!

Ja jotta aktiivinen vapaapäivä ei tähän loppuisi, oli Nessalla vielä omat agitreenit Teemu Linnan koutsauksessa jäljellä. Teemun opissa jatkoimme samalla injalla: opettelimme perustaitoja vähän muunnellulla ympyräratatreenillä. Tämän viikon aheena olivat kääntävät ja suuntaavat ohjaukset. Ja taas  opimme paljon uutta. Eka treeni oli yksinkertaisuudessa hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki jne. ympyrää. Hypyt oli sijoitettu niin, ettei koiran linja mennyt suoraan esteelle vaan koira piti linjata hypylle ja siitä putkelle. Ekalla yrityksellä rytmitin jo väärin ekaan putkeen lähetyksen, joten jäin vähän paikoilleni seisomaan, päällejuoksu aidan jälkeen, lähetys putkeen ja, sen jälkeen levisi. Olin liian pitkällä takaaleikkauksele ja liian myöhässä persjätölle. Tokalla lähetys ekaan putkeen parempi, juoksulla hypyn taakse ja päällejuoksuohjauksella linjaus putkeen, persjättö putkelle, sama toiseen kertaan ja kolmannella olin jo niin myöhässä että putkesta ohjaus hypylle piti tehdä loivalla takaaleikkausella eli vaihtamalla puolta koiran selän takana. Loiva takaaleikkaus ei toiminut niin hyvin kuin olisi voinut, sillä oma liikkeeni hidastui ja suhisin tarpeettomasti, jolloin Nessa alkoi kääntyä liikaa.  Olimme kuitenkin oppineet sen, mitä treenisä oli tarkoitus oppia. Vaikka persjättö oli se ykkösvaihtoehto alussa, on hyvä olla myös plan B myöhään jäämisen varalta, jonka sitten osaa lennossa ottaa käyttöön. Hyvä oppi!

Toka rata oli pieni ympyrä suorien putkien ja viimeisten vinojen hyppyjen kautta. Treenin ideana oli oppia tekemään hypylle hyvä käännös ja sen jälkeen linjaamaan seuraavalle hypylle ja putkeen. Tässä saimme aikaan yksittäisiä onnistumisia, mutta liian monta kertaa käännökseni oli läpijuostu tai käännöksen jälkeinen linjani oli väärä. Tätä pitää tehdä uudestaankin!

Kolmas treeni oli eräänlainen siksak-kuvio. Aita, mutkaputki, käänös keskiaidalle, vinoaita, keskiaita, vinoaita, keskiaita, vinoaita, keskiaita, vinoata, keskiaita, mutkaputki. Paljon oli siis käntäviä ohjauksia. Ekaan käännökseen valitsin perskäännöksen, muihin takaaleikkauksen. Tässäkin treenissä juoksin useamman käännksen läpi eli en kunnolla hidastanut ja kääntänyt suuntaa. Suurempi ongelma minulla kuitenkin oli, ett saatoin tehdä ihan hyvän ohjauksen, mutta en malttanut odottaa että koirani reagoi siihen. Tämä pitää aina muistaa! Teemu kommentoi myös, että Nessa ei lähde helposti tarjoamaan sitä tiukkaa käännöstä ja itsensä keräämistä vaan käännösohjaus pitää itää pidempään päällä. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi käännökset helposti leviävät: minä en pidä ohjausta riittävän pitkään päällä, jotta Nessa lukee sen kunnolla kääntäväksi ja annan koiran juosta käännöksestä läpi. Nessahan kyllä kääntyy, jos ohjaan hyvin ja "vaadin" sitä kääntymään. Tätä pohditaan nyt kunnolla! Huippuhyvää treeniä jälleen Teemun opissa, mahtavaa!

4.6.2013 Jäljestystä ja lenkkeilyä

Hoppu pääsi tänään purkamaan riehumisintoaan oikein kunnolla, kun suuntasimme treenaamaan Tuulin ja Raikun kanssa. Nuoriso rälläsi menemään lenkkipoluilla oikein urakalla toisiaan vaanien, niskassa roikkuen ja taklaillen. Taklailu tosin oli hiukan yksipuolista, Hoppu taklasi ja Raiku otti taklauksia vastaan. Melko reilua kun painoeroa on se 6 kiloa Hopun eduksi...

Juoksemisen ja riekkumisen jälkeen oli aika rauhoittua jäljestyspuuhiin. Hopulle tehtiin noin 300 askeleen namijälki, kuivanami jokaisessa askeleessa. Jäljen lopussa keppi. Jälkipohja oli kosteaa, alle 10 cm nurmikkoa ja jäljen tallasi Tuuli. En ole ikinä nähnyt Hoppua jäljestämässä yhtä täsmällisesti, rauhallisesti ja keskittyen! Työskentely oli upeaa! Yhden kerran koko jäljelä edes hihna kiristyi. Uskomatonta! Lopun kepi ilmaistiin hienosti. Tällaisia treenejä kun saadaan pari alle, uskaltaudutaan tekemään jo kulmiakin. En tiedä mikä kaikki tähän maltillisen suorituksen kasaamiseen vaikutti. Ehkä nurmikkopohja toimii erityisen hyvin tai sitten Raikun väsytyspalvelu inc. teki todellisesti tehtävänsä. Tai tauko on auttanut. Tiedä häntä, näitä kuitenkin toivotaan lisää!

3.6.2012 Helteistä viestiä

Tänään oli kuuma päivä. Oikeasti kuuma. Helteistä ja aurinkoista.  Haettuani lapset hoidosta lähdimme heti järven rantaan uimaan. Lapset pääsivät myös polskimaan järveen ensimmäistä kertaa tänä kesänä.  Hoppu ja Nessa uiskentelivat pallon perässä. Hopun uimatekniikka on hyvää ja se lähtee jo pidempiäkin matkoja uimaan pallon perässä. Kiva juttu! Uimista on nimittäin kesäisin reilusti ohjelmistossa. Mikään ei ole parei tapa virkistyä treenailun jälkeen, kuin järvessä pulahtaminen. Se vaan on parhautta.

Lähdimme viilennystuokion jälkeen viestimetsään Kaisin kanssa. Treenasimme Hanko-Hyvinkää tien vieressä, kuivassa kangasmetsässä. Nessa juoksi avoimen luokan viestiradan, ainakin hyvin lähelle. Metsä oli kuuma ja kuiva. Nessa lähti ekalle matkalle hyvin, juoksi vauhdikkaasti. Tokalla vauhti oli vähän rauhallisempaa lähtiessä, tuli perille reipasta vauhtia. Pitkä matka ja kuumuus verottivat selvästi jaksamista. Vikalle matkalle Nessa lähti laukalla, mutta rauhallisesti. Noin 200m jälkeen se pysähtyi ja katsoi vähän aikaa minua: oletko nyt tosissasi, että minun on juostava?? Hetken pohdittuaan se päätti, että juostaan sitten. Hullujahan nuo ihmiset on. Vauhti ei parasta a-luokkaa, mutta olen tyytyväinen että Nessa väsymyksestään huolimatta juoksi. Taito-Nepe <3.

Hoppu teki pari tarkkuusruutua etsien kolikkoa. Ekalla yritti karata kauemmas tarkkuusruudusta, joten pyysin takaisin. Tämän jälkeen pysyi kivasti ruudussa, etsi tarkasti, löysi ja ilmaisi suuhun ottamalla ja makuulle käymällä. Toisen kerran piilotin saman esineen hieman sammalen sisään. Etsiminen hyvää, esine löytyi melko helposti, ilmaisukin alkoi hyvin, mutta sitten Hoppu nieli kolikon. Tarkkuusesineiden nieleminen kulkee siis suvussa ;). Eli Hopulle nyt vahvistettava sitä maahanmenoa heti suuhun ottamisen jälkeen. Nyt nimittäin nieli, koska yritti tuoda esinettä minulle päin. Voi Hoppua, kakkensa yrittää ja lopulta nielee esineen mitä yrittää ilmaista. Eihän tuolle voi kuin nauraa!

perjantai 31. toukokuuta 2013

30.5.2013 Viestiä

Tänään viestiteltiin Kaisin kanssa Kivistön metsässä.

Nessalle 5 matkaa, 150m eka matka, siirtymät 300m ja 100m. Maasto haastavaa hakkuualuetta, jossa oli tiuhasti tuoretta koivukasvustoa. Nessa juoksi varmasti kaikki matkat. Nyt vielä pitkät matkat ja yksi lyhyt treeni ennen koetta.

Hoppu teki lyhyen treenin polkua pitkin. Eka matka 50m, siirtymät 50m ja 50m. Juoksi hienosti ja vauhdilla metsä rytisten. Hieno mies!

29.5.2013 Agia ja hakua

Nessa pääsi tänään pitkän juoksutauon jälkeen agilitytreeneihin. Maiju oli tehnyt meille oikein kivan radan, jossa päästiin kuitenkin parin perusongelmani pariin. Nessa oli aivan innoissaan treenamassa. Kuitenkin se pysyi hyvin kuulolla, pelkäsin että treenit saattaisivat mennä pääasiassa sinkoiluksi.

Rata alkoi hyppy, hyppy takaa ja hyppy takaa. Sen jälkeen hyppy ja putkeen. Eka takaakierto onnistui heti. Olin suunnitellut tekeväni kakkoselle valssin, mutta Maijun ehdottama persjättö toimi paremmin. Ensin persjättöni oli vähän myöhässä ja väärään suuntaan, mutta parin kerran jälkeen saatiin toimimaan. Kolmosella pääsin esittämään suunnattoman suurta takaakierto-ongelmaani. Menen esteelle liian pitkälle ja lähden pois esteeltä ennenkuin koira on lukinnut esteen. Ja näin kävi monta kertaa. Ja vaikka kuinka yritin, linjani kakkoselta kolmoselle oli mahdoton saada ihan oikein. Parani se kyllä. Putken jälkeen sylivekki, jossa tein myös itselleni perinteisen virheen, hätäilin ohjauksen ja lähdin liian aikaisin liikkeelle. Parin toiston jälkeen sain toimiman ja Maiju sanoi ettei koira voisi tuolla ohjauksella paremmin kääntyä. Hyvä Nessa! Aidan jälken rengas ja kepit, ei muta ongelmaa kuin lopussa hidastuvat kepit. Noihin pitäisi nyt luoda vauhtia yksittäisenä esteenä. Keppien jälkeen kaksi estettä takaa, joilla päällejuoksu. Näillä ajoitukseni oli ensin myöhässä, mutta saatiin pian kuntoon. Pituus, putkeen, tiukka käänös esteelle ja puomi. Kännös esteelle tosi jees! Puomin alastulolle hidasti, mutta otti joka kerta kontaktin sinne pysähtyen. Pakovalssi esteelle, putkeen, toimi hyvin. Putken jälkeen vielä loppuradan esteitä, jotka toimivat heti alkuun hyvin, vaikkakin kaksi valssia toimi paremmin kun olin niissä vähän aikaisemmin. Pätkissä tehdyn radan jälkeen tein radan vieä kokonaan läpi ja sehän toimi! Jee! Olipa kiva treeni!



Illalla pääsimme myös pitkästä aikaa hakuilemaan. Hoppu treenasi ensin. Neljä ukkoa, noin 30m etäisyydellä. Hoppu lähti todella innolla metsään, mutta suoria pistot eivät varsinaisesti olleet. Etsiä jaksoi erittäin hyvin ja ilmaisu pelitti tosi hyvin, myös näyttö. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan!

Nessalle kolme ukkoa, ei tyhjiä. Etäisyys noin 50m. Nessa oli aivan täpinöissään metsään lähdössä ja teki tosi hyvää työtä. Loisto-Nessa!

maanantai 27. toukokuuta 2013

24.4.2013 Raunioita ja jäljestystä

Hoppu tänään 11 kuukautta! Hitsi miten aika rientää eteenpäin! Kohtahan sen pitäisi jo osata jotakin ;-).
Nessa ja Hoppu pääsivät tänään etsimään ukkoja raunioilta. Nessalle kaksi piiloa, suorapalkkaus. Raunioilla tuuli niin hyvin, että etsiminen oli helppoa. Ukot bongattiin jo lähes rauniorafan tousesta reunasta. Mahtis Nessa!

Hopun treenin idea oli tänään harjoitella ilmaisun näyttöä. Tähän asti olen itse palkannut Hopun rullan tuomisesta. Hopulla oli neljä piiloa: kaivo, pressukela, roskin tornin alla ja mökki. Miekkonen sai haisun hyvin, jaksoi työstää tarkennuksen hyvin loppuun saakka ja rullan tuonti toimi hienosti. Annoin pienen palkan rullasta, otin pannasta kiinni, maalimies kutsui ja lähetin käskyllä NÄYTÄ. Irtosi hyvin, kun oli kutsu apuna. Hoppu teki treenit todi hyvin, motivaatio oli huipussaan. Vauhtia oli ajoittain niin paljon, että minun teki mieli sulkea silmät. Hullu nenämies!

Illalla tein Hopulle kaksi namijälkeä. Tarkoitus olisi nyt näillä namijäljillä opettaa Hopulle rauhallisempaa ja tarkempaa jäljestystä. Eka jälki Hankotien varressa, tien penkalla. Pohja hiekkaista nurmikkoa. Jälki 50 askelta, nami joka askeleessa, keppi jäljen päässä. Jäljesti kovalla vedolla, yritti rynniä namien ohi ja ohitti loppukepin nameja etsien. Kun pidin vastaan, söi kyllä suurimman osan nameista. Lopulta sain myös reagoimaan keppiin. Hopun tapa ilmaista keppi oli napata se suuhun. Pyysin sen lisäksi Hopun maahan. Eli tuleva ilmaisutapa on keppi suuhun ja maahan.

Toisen jäljen tein Hopulle metsään, edelleen namijälki. Askelia 80, lopussa keppi. Vauhti oli lähes yhtä kovaa kuin ekalla, mutta muisti syödä lähes kaikki namit. Ei reagoinut itsenäisesti lopun kepiin, mutta kun en päästänyt jatkamaan matkaa, pysähtyi lopulta ilmaisemaan kepin.

6.5.2013 Hopun tokoilut

Tänään alkoi ATDn kesäkausi ja Hopun tokoilut uudella kentällä. Hopulla olisi ollut treeniaikaa kolme tuntia putkeen, mutta meille riitti noin tunti.

Tunnin aikana ehdimme tehdä seuraamista, luoksetuloa, hyppyä, ruutua, merkkiä ja paikallamakuuta. Olin erittäin tyytyväinen Hopun työskentelyyn ja erityisesti keskittymiseen, olihan treeneissä samaan aikaan häiriönä ihana Jocke-veli.

Seuraaminen alkaa oikeasti sujua! Ajoittain Hoppu jätättää tai poikittaa ja liikkeessä käännökset ovat ajoittain vaikeita, mutta saamme jo aikaan noin 15 askeleen seuraamispätkiä hyvällä tekniikalla. Jes! Pikkuhiljaa lisää askeleita ja käännöksiä, niin hyvä tulee. Ja paljon palkkauksia myös ekasta perusasennosta, liikkeellelähdöistä ja lyhyistä pätkistä.

Luoksetulossa on vielä tekemistä. Hopun loppuasento on vähän turhan väljä ja se kääntyy herkästi vähän vinoon. Vauhtia pitäisi myös työstää. Tässä muistettava vahvistaa erikseen vauhtia ja loppuasennon tekniikkaa.

7.5.2013 Agia Hopun kanssa

Tänään oli Nessan agitreenien aika. Ja koska Nessalla on juoksut, pääsi Hoppu tuuraamaan Nessaa Teemu Linnan treeneihin. Treenit sopivat Hopulle enemmän kuin hyvin, kyseessä oli perustreeni, jossa vaadittiin irtoamista, rytmittämistä ja huolellista ohjaamista.

Treenissä tehtiin ympyrämäistä rataa ensin suoraa hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy-jne, seuraavaksi kaksi hyppyä ja putkeen, kolme hyppyä, keskihyppy, toiselta suoralta vika hyppy, putkeen ja vikassa treenissä putken jälkeen kaksi hyppyä, keskihyppy, kaksi hyppyä ja putkeen. Rataa kierrettiin, kunnes Teemu pyysi lopettamaan. Rataa ei lopetettu virheeseen, vaan ohjaajalle ja koiralle annettiin mahdollisuus korjata virheensä tekemisen kautta.

Ensimmäisellä yrityksellä Hoppu irtosi hyvin putkeen. Irtosin liuan pitkälle ja unohdin ohjata putken jälkeisen hypyn, joten Hoppu tuli ohi. Alusta uudestaan. Tokalla kierroksella rytmitin ja ohjasin ekan hypyn paremmin, mutta Hoppu tuli ohi toisen ja kolmannen hypyn jälkeen. Teemu pyysi minua jatkamaan ja ihmetykseni jälkeen sain jatkettua, kaksi seuraavaa suoraa meni hyvin ja sain luvan palkata Hopun. Kolmas pätkä oli putkeen irrotus, eka suora (joka meni hyvin) ja palkka.

Lopputreeni yritettiin opettaa minulle Hopun kääntämistä keskihypylle ensin kolmannen ja lopuksi toisen suoran hypyn jälkeen, joka sisälsikin paljon haasteita. Huomasin, että rytmitykseni ei ole riittävän tehokasta (kaasu - jarru) ja että pyrin jatkamaan liikettä vielä suoraan käännöstä viestittävän hypyn jälkeen. Kun koira oli kääntänyt, puolen vaihto takana kyllä onnistui hyvin.

Treeni oli aivan loistava, tekemistä riitti monentasoisille koirille ja ohjaajille. Hopulle treeni oli aika rankka, kun treenipätkät olivat sen verran pitkiä. Muta hyvin poju tsemppasi!

7.5.2013 Uintia, tokoa ja pikkuesineen etsintää

Lähdimme lasten ja koiruuksien kanssa hoito- ja työpäivän loputtua järven rannalle lenkkeilemään. Järven rannalla koirat pääsivät uimaan tennispallon perässä ja Hoppu tekemään pieniä tokoiluja uinnin lomassa. Tein pallopalkalla kosketusalustaa, johon saimme kivasti vauhtia, luoksentuloja jonka loppuasentoa pitää saada lähemmäksi, muutamia kaukojen vaihtoja ja pari sivulletuloa. Palon mukanaantuma tuijottelu hidasti asennonvaihdoksia ja toi mukanaan vähän vajaat maahanmenot. Luoksetulon loppuasento alkoi parantua ja kosketusalustalla oli motivaatio ja vauhti aika mukavala mallilla. Näitä pitää hyödyntää useamminkin.

Järven rannalta suuntasimme kohti jumpatelineitä, jossa tein molemmille koirille muutaman alastulon vahvistuksen. Nessa teki alastuloja jyrkemmälä telineellä vauhdilla ja oikein. Hyviä vahvistuksia 2on 2off oikeasta suorittamisesta. Hoppu teki myös kivasti ja pysyi hyvin kontaktilla vaikka heitin tennispallon ennen vapautusta. Niin se penska pikkuhiljaa oppii! Mukavaa oli se, että tiiviistä kontaktilla pysymisestä huolimatta fokus oli palloon ja Hoppu vapautui vauhdikkaasti heti TULE -käskyllä.

Tein molemmille koirille kaksi tarkkuusesineen etsintää. Esineenä metallinen noin 4cm pituinen, pitkulainen esine. Nessalle tein molemmat treenit melkoiseen risukkoon ja esineen vielä vaikeimpaan kohtaan. Ekaa Nessa etsi pitkään, mutta toka löytyi hyvin. Nessa pyrkii ottamaan tarkkuusesneen suuhunsa maahanmenoilmaisun lisäksi. Tähän pitäisi ehkä puuttua, mutta katsotaan jaksanko. Hoppu oli ekassa ruudussaan vähän pihalla. Tämä oli ehkä kolmas kerta tarkkuusetsintää Hopulle. Hoppu kyllä haistelu myös läheltä, mutta lähti helposti haahuamaan kauemmas. Pyysin takaisin joka kerta kun karkasi ja lopulta Hoppu sai hajun nenäänsä. Tarkennustyön Hoppu teki hyvin loppuun asti, siitä olen tosi tyytyväinen. Hopun ilmaisutapa (Hopun itsensä keksimä) on ottaa esine suuhun ja mennä sitten maahan. Muisti ilmaisun hyvin. Tokalla miekonen muisti jo mitä oli tekemässä ja pysyi lähempänä pientä esinettä etsimässä. Taitokoiruudet! 

26.5.2013 Lenkkeilyä ja läpivalaisua

Aamupäivällä suuntasimme Pipsan ja Mustin kanssa Jäniksenlinnaan lenkkeilemään. Aurinkoista ja mukavaa oli lenkkeillä, ihan tuli kuuma. Koiruuksilla sujui lenkki hyvin kimpassa. Poikien keskinäistä menoa piti välillä toppuutella, kun Hopun tyyli leikkiä on jokseenkin päällekäyvää ja Musti vastaavasti tuntee oman arvonsa. Juostessa sujuu, mutta puren-ja-roikun-niskassasi -leikki ei toiminut yhtä hyvin. Nessa erehtyi kerran jopa flirttaamaan Mustin kanssa, kovin yllättävää! Pipsa kysyi, että mikäs Nessaa vaivaa?

Lenkin jälkeen oli vuorossa päivän jännittävin ohjelmanumero: H-pentueen luustokuvaus. Yksi kerrallaan pikkuisilta vietiin taju veks ja kuvattiin koko koiruudet. Alustavasti näyttää hyvältä, viisi kuudesta näyttäisi luustoltaan terveeltä! Voi pikkuisia pienen päiväkännin jälkeen, hoippuvat hoot olivat toinen toistaan hupaisamman näköisiä ilmestyksiä.

Loppuilta sujuikin niin koirilta kuin itseltä levon kannalta. Note to self: viisi koiraa ja niiden täydellinen läpivalaisu ilman hoitajan apua on yhdelle päivälle melko paljon.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

25.5.2013 Agia, tokoa ja viestiä


Hoppu aksaili ja tokoili aamulla.

Agilityssä treenailimme aata ja puomia kokonaisina esteinä, keinun alastuloa, keppejä verkoilla ja pientä valssirataa. Puomilla Hoppu liikkuu jo varmasti, ottaa kontaktit hyvin. Puomihan oli pikku-Hopun mielestä vähän ällö este. Aalle Hoppu pinkaisi sellaista vauhtia että lennähti koko harjan yli. Tämä oli kovin hurjan näköistä ja Hoppu sai hieman palautetta esteen suoritustyylistä. Seuraavilla suoritus oli ripeä, mutta ei yhtä hurjan näköinen. Kontaktit alkavat siis olla viilausta vailla valmiina (paitsi se keinu). Keinun alastulot sujuivat hyvin. Keinun toisessa päässä siiveke ihan päässä keinuliikkeen vähentämiseksi. Tämän lisää liikettä ja kohti kokonaista suoritusta.

Ohjastreeninä minulla oli pieni valssirata, joka sujui Hopun kanssa kivasti. Hoppu liikkui vähän tahmeasti, joten olin välillä väärässä rytmissä. Muuten treenissä ei huomautettavaa.

Tokossa Hopun vire ei ollut ihan parhaimmillaan. Se oli vähän löysä ja hidas. Teimme hyppyä, jonka se muisti todella hyvin. Hyppäsi hyvin, jäi seisomaan hypyn taakse. Hyppykään ei ehkä ole enää este lähteä kisaamaan. Kunhan saadaan tuo seuraaminen kuntoon... Seuraamista teimme tänään ideana palkkaus liikkeestä, ei pysähdyksistä. Hopun seuraaminen tuntuu toimivan 2-3 askelta, jopa 5, mutta sen jälkeen Hoppu jää vähän jälkeen ja takapää heittää ulospäin liikaa. Tänään yritin parantaa motia ja paikkaa palkkaamalla liikkeestä kainalossa näkyvällä pallolla. Hyvää tässä oli se, että into nousi ja paikka oli parempi. Huononnusta tämä treeni toi kuitenkin selvästi takapään heittoon, se kun pahenee tällä palkkaustavalla. Pohditaan lisää. Tein kaukojen aahan-seiso ja istu-seiso vaihtoja palo Hopun selän takana. Ylösnousu sujuu jo hyvin. Hopun on tosi vaikea hahmottaa maahanmenoa ja istumista taaksepäin, näitä pitää työstää vielä paljon. Tein myös ruutua kosketusalustalla, lyhyellä etäisydellä. Hoppu menee alustalle hyvin varmasti kun olen vieressä, mutta vauhtia saisi olla enemän. Kun siirryn Hopusta vähän sivuun, hidastuminen lisääntyy. Tähän lisää toistoja ja itsevarmuutta. Lopuksi tein vielä noutoa. Jonka olisi kyllä voinut olla tekemättä. Noudossahan meidän ongelma on vauhti ja tänään ei ollut se Hopun vauhdikkain päivä. No, virheistään oppii - kai. Tein ensin noutoa ihan siten, että viskasin kapulan ja pidin Hopun pannasta kiinni. Kun Hoppu otti kapulan, alkoi bileet ja kapula tuli minulle ihan kivalla vauhdilla. No, viimeistään tähän olisi pitänyt lopettaa, mutta ei. Jatkoimme. Näitä vielä pari lisää, vauhti ok. Sen jälkeen sain hyvän idean, tein treenin jossa kapula oli minun ja Hopun välissä ja pyysin sitä noutamaan. Eihän pieni putkiaivo (kaikella rakkaudella) tätä osannut hahmottaa, vaan juoksi suoraan minulle. No, uudestaan kehotus tuoda kapula ja kapula tulee minulle. Ok,uudestaan (viimeistään nyt huomaatte, miten hölmö olin). Sama toiseen suuntaan, toimi. Jee! Uudestaan eka suunta, ei toimi. Nyt meni hermot, mitä ei siis Hopun kanssa MISSÄÄN NIMESSÄ SAA TAPAHTUA. Sanoin ei, kun oli tulossa kapulan ohi, Hoppu meni hämilleen. Ja tätä korjailtiinkin lopputreeni. Kyllähän se toi minulle, mutta epävarmana sitä mitä olisi pitänyt tehdä. Seuraava muutama kerta siis tehdään vain loistavan hauskoja noutotreenejä!

Hoppu siis yritti, väsyneenäkin. Ja minulla on opittavaa tuon koiran kanssa puuhaamisesta. Aina hyvällä ja aina vauhdikkaasti! Koira on loistava, minun pitää vain oppia saamaan siitä se poweri irti myös tokossa mitä siitä oikeasti löytyy!

Nessalle viestitreeni haastavassa maastossa Marikan kanssa. Eka matka 300m, siirtymä 200m, kolme siirtymää. Loistavasti juoksi typy haasteista huolimatta!

torstai 9. toukokuuta 2013

5.5.2013 Tottista,.jälkeä ja pyöräilyä

Illalla suuntasin koiruuksien ja treenikamojen kanssa pyöräilemään. Teimme noin 5 km pyörälenkin.

Tottistelimme Röykän hiekkakentällä. Hoppu teki ruutua, noutoa, tunnaria ja seuraamista.

Nessalle seuraamista ja vauhdikkaita noutoja.

Tottisten jälkeen Hoppu teki vielä noin 80 askeleen namijäljen pellolla. Vauhtia vähän liikaa ja osa nameista taisi jäädä syömättä. Tarkkuus alkaa olla kohdillaan, pysyy hyvin jäljen päällä. Loppukepin ilmaisi taas hienosti.

9.5.2013 Helatorstaita lepäillen

Tänään vietettiin koirien lepopäivää. Aamulla koiruudet pääsivät pinkomaan pallon perässä lähipellolla, joten kuntoa kohotettiin kuitenkin.

Nessan juoksun alusta on viikko ja Hoppu on pysynyt hyvin maltillisen kiinnostuneena.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

4.5.2013 Viestiä

Tänään oli vuorossa pk-lajeista viesti. Lähdimme pitkästä aikaa viestille Kaisin kanssa, olipa hauskaa.

Nessa juoksi seitsemän matkaa. Eka matka noin 200m, siirtymät 50m luokkaa. Eli helppo ja hauska treeni Nepelle. Koko matka metsää, ei polkuja. Nessa teki treenit vauhdilla ja innolla. Lähti myös 7. matkan hyvin. Pätevä typy!

Hoppu teki myös seitsemän matkaa. Treeni tehtiin hyvin selkeässä metsässä. Eka matka noin 100m, siirtymät 30m + 30m + 60m. Vika siirtymä oli pisin siirtymä, minkä Hoppu on tehnyt ja meni poikittain polun yli. Hoppu juoksi suoraan, hyvällä vauhdilla ja fokuksella. Oli hiljaa odottaessaan molemmissa päissä. Kerran oli yrittänyt aloittaa piippaamista Kaisin päässä, mutta hiljeni heti huomautuksesta. Lähetyksissä Hoppu on fokusoitunut ja rauhallinen, kunnes saa juoksukäskyn ja ampuu täysillä matkaan. Vikan siirtymän polun ylitys oli haastava. Hoppu lähti juoksemaan pienen matkan polkua pitkin ja hidasti jo vähän vauhtiaan, mutta näki sitten minut ja tuli luokseni täysillä. Tämä oli ihan ensimmäinen viestitreeni Hopulle, jota ei ole juoksutettu polkua pitkin. Kovin hienosti sujui. Hieno viestimies!

Ennen treenejä tein Hopun kanssa pikkupätkän tokoa. Vahvistin alustaa, tein muutamia merkin kiertoja sekä vähän seuraamista. Kosketusalustalle menee hyvin, vauhti ok, pysähtyy hienosti alustalle seisomaan. Merkin kaatoi ensimmäisellä kerralla lahjakkaasti, muut kierrot hyviä. Hoppu ei kierrä ihan täysillä, joten vauhtiin ja motivaatioon kiinnitettävä huomiota. Kerran pysäytin merkin taakse. Näitäkin lisättävä silloin tällöin ohjelmaan. Seuraaminen alkaa muodostua koko ajan paremmin. Tänään haasteena oli eka sivulletulo, jossa pyrkii vilkuilemaan. Tähän korjauksena lisää palkkaa jo tästä. Toisena on oikealle kääntyminen, jossa pyrkii kääntymään liian pitkälle. Täyskäännös vasemmalle on vähän laahaava. Näihin maltillisesti käden apua oikeaa suoritusta helpottamaan voisi auttaa.

Ennen treeniä ja treenin jälkeen koiruudet pääsivät juoksentelemaan Kaisin Ixin kanssa. Hoppu ja Ixi olivat kerrassaan loistava juoksupari. Sitä vauhdin hurmaa!

perjantai 3. toukokuuta 2013

3.5.2013 Pikku-tokoilua ja esine-etsintää

Voi Hoppu-raukkaa, kaikkea sekin raukka on jo joutunut treenaamaan. Etenkin kevään tullen treenimotivaatio alkaa nousta ja sitä myötä Hopun pään menoksi on suunniteltu kaikenmoista. Tällä viikolla tokoa, raunioita, jälkeä, viestiä, esine-etsintää. Agia ei ole kuitenkaan tehty. Mutta minkäs teet, hullu kun on, niin mistään lajista ei voi luopua.

Hoppu teki ennen päivälenkkiä pienen tokoilupätkän. Vahvistin kosketusalustaa metsäpolulla, lyhyt etäisyys, palkkana pallo joka lentää JES sanan jälkeen. Motivaatio ja vauhti kohdillaan, pysähtyy hyvin seisomaan. Näitä lisää! Tein myös pari tunnaria. Kerran tunnarikapula näkyvissä tarkoituksena vain vahvistaa minulle tuomista. Pari kertaa piilotettuna lehtien/sammalen alle. Tein tunnarikapulan lisäksi 3-4 muuta kohtaa, jossa möyhin maata. Teki oikealla fiiliksellä, nenä toimi. Pari tällaista treeniä ja sen jälkern kasa vääriä näkyviin. Pikkuhiljaa tunnariakin...

Hopulle ja Nessalle esine-etsintää lenkin lomassa.

torstai 2. toukokuuta 2013

2.5.2013 Jälkeä, tottistelua ja Nessan juoksut

Elämme jännittäviä aikoja, Nessa aloitti tänään juoksunsa. Jännää :-). Mikäli kaikki etenee toivotusti, meille syntyy uusia Wirnistejöitä heinäkuussa. En malta odottaa!

Ja sitten päivän treeneihin:
Hoppu jäljesti tänään kolme lyhyttä jälkeä. Aamun jälki pellolla, 150 askelta. Päässä keppi. Pelto oli melko pitkää, kuivaa sänkeä. Osa nameista oli sängen alla piilossa, joten Hoppu jätti ne syömättä. Teki töitä hyvin, mutta olisi voinut malttaa syödä namit paremmin. Lopun kepin ilmaisu toimi loistavasti.

Kaksi jälkeä illalla, Tervakosken nurmikolla. Eka noin 50 askelta, kuivanami joka askeleella. Nyt namit löytyivät paremmin ja Hoppu söi varmasti lähes kaikki. Välillä jarrutin, pääosin meni sopivaa tahtia itse. Keppi-ilmaisu erittäin hyvä. Kolmas jälki keppijälki, 6 keppiä, noin 150 askelta. Samalla nurtsilla namijäljen kanssa. Ekat 5 keppiä hienosti ilmaisten, vikaa ei löytynyt. Jäljesti vähän hääräten, mutta löysi jäljen aina itse uudestaan. Nyt tehtävä molempia: keppijälkiä keppien löytämisen vahvistamiseksi ja namijälkiä tarkkuuden parantamiseksi ja vauhdin tasaamiseksi.

Nessalle jälki illalla nurtsille. Noin 400m, 5 kulmaa, 6 keppiä. Nessa teki hyvää ja tarkkaa jäljestystyötä, nosti janalta oikean jäljen ja ilmaisi kaikki kepit. Täydellistä! Mun oma taito-typy <3.

Ennen illan jälkiä tein vähän tottista Nessan kanssa ja tokoa Hopun kanssa.

Nessan kanssa tehtiin pk-tottis läpi, seuraaminen parissa erässä, jäävät yhtenä putkena seisomisesta palkaten, noutoa useampia kertoja ja lopuksi eteenlähetys palkalle. Eka seuraamispätkä loistavaa seuraamista, palkka takataskussa. Toka hyvää siihen saakka kun tein puiden ympärillä henkilöryhmän kasia. Kasissa ja sen jälkeen vilkuilua ja pientä kontakin tiputtamista. Jäävät hyvin, juoksuseuraamisen kontakti vähän heikko. Noudoissa hyvä vauhti, jee! Palkkasin Nessan jalkojeni välistä ja Nessa toi kapulan vauhdilla perille asti. Myös kapulan ottamisessa sellaista toivomaani meininkiä. Lisää kivoja noutoja siis. Eteenlähetys toimi hienosti.

Hoppu teki ensin ruutua. Ruudussa purkin kansi targettina. Hoppu teki läheltä pari tosi hyvin, myös kivalla tempolla, mutta suuntaa muuttaessa ja etäisyyttä kasvattaessa tekee helposti mutkan merkkien kautta. Näitä tehtävä lisää.

Ruudun jälkeen tein merkkiä. Lähti kiertämään vauhdilla, muisti hyvin mitä piti tehdä. Merkin jälkeen vahvistin ohjattua noutoa vasemmalla. Pari kertaa lelun kanssa, jonka jälkeen koitin kapulalla. Hoppu meni kapulalle, mutta ei hoksannut, että kapula piti jopa TUODA minulle takaisin. Mun pieni putkiaivo <3. Ohjattua vahvistettava nyt vain lelulla ja vahvistaa noutoa ihan erikseen. Teimme muutaman noudon pallopalkalla siinä vaiheessa, kun juoksi minuun päin. Lopuksi teimme seuraamista. Palkkapallo oli ensin kainalossa, sen jälkeen etutaskussa. Hoppu alkaa seurata kivasti. Ongelmana tällä hetkellä poikittaminen. Tänään ehkä väsyttikin pitkän treenin lopulla, sillä jätätti jonkin verran.

Kotiin päästyämme kävin vielä pyörälenkillä.

Mahtava treenipäivä koirien kanssa. On se kevät vaan ihanaa aikaa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

1.5.2013 Raunioilla

Vietimme ryhmän kanssa vappupäivää perinteisin menoin - treenaamalla. Vapputreenailun ohessa syötiin munkkeja ja juotiin simaa, luksusta.

Hoppu teki tänään toista kertaa näyttöjä ilmaisun yhteydessä. Maalimiehiä kolme: renkaat, roskis keskikasan päällä ja iso muoviastia keskikasan edessä. Piilot melko lähekkäin. Tuuli oli hyvä, Hopun nenä toimi taas ensiluokkaisesti! Ensin löytyi ukko suuresta muoviastiasta. Lyhyen tarkennustyön jälkeen Hoppu löysi reitin laatikon sisään, eikä innoissaan malttanut tuoda minulle rullaa. Lopulta tuli rullan kanssa, luovutus hyvin mallikas. Pieni ääniapu näytölle, lähti lujaa ;-). Toisella roskis, jonka tarkennus ja rullan tuonti sujuivat nopeammin. Nyt lähetin näytölle ilman ääniapua. Ja sehän toimi! Meillähän alkaa olla ilmaisu kasassa! Enää siirto kiintorullalle jossakin vaiheessa, mutta sillä ei ole kiirettä. Vika ukko rengaspinossa. Rengaspinon vieressä muitakin renkaita. Hoppu teki hyvää työtä tarkennuksessa. Kun se oli varma, missä pinossa Tove on, se loikkasi pinon reunalle rullaa ottamaan. Näppärä poju! Hopulle loistotreeni. Olen niin tyytyväinen Hopun moottoriin, nenänkäyttöön ja ilmaisuun. Huippujannu kertakaikkiaan. Ja se rakastaa raunio ja hakupuuhia.

Nessalle pikatreeni kiintorullalla, samat piilot. Löysi ja lähti ilmaisemaan ekana roskista. Sai matkalla hajun muoviastiasta. Tiputti kun kielsin lähtemästä muoviastialle päin. Lähti muoviastialle ja toi rullan. Vei kuitenkin roskikselle päin näytölle. Estin tämän. Lähetin uudestaan roskiksen suuntaan, jonka ilmaisi korrektisti. Sen jälkeen muoviastia korrektisti. Renkaat teki oikein hienosti. Nessalla oli hauska tapa tarkentaa rengaspinot. Se hyppäsi ilmaan jokaisen pinon kohdalla haistellen, onko niissä ukkoja. Näin lopulta löytyi se oikea pino. Nessa toimii myös raunioilla täydellä innolla. Aivan ihanaa katsella koiria, jotka rakastavat työtään.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

23.4.2013 Jälkeä, viestiä ja agia

Aamulla lähdin jäljestämään Kiljavan metsiin Nessan ja Hopun kanssa. Nessalle hyvin lyhyt, reilun sadan metrin keppijälki neljällä kepillä ja noin 20m janalla. Kolmas keppi jäi nostamatta, muuten hyvää ja tarkkaa jäljestystä. Samasta siis jatketaan, mihin jäätiin. Keppi-ilmaisua jatketaan!

Hopulle tein noin 250m jäljen neljällä purkilla, joiden päällä kepit. Minun olisi pitänyt aloittaa namijäljellä. Jälki oli nimittäin päätöntä kaahotusta. Ekan purkin ohi mentyämme päätin lopettaa jäljen, sillä minua alkoi harmittaa. Namijäljellä jatketaan.

Nessa pääsi ajamaan Hopun jäljen. Ekaa purkkia ei silti löytänyt, en tiedä mihin se oli hävinnyt.

Päivällä lähdimme treenaamaan viestiä Marikan ja Jocken kanssa. Hoppu teki seitsemän matkan treenin, eka matka noin 100m, siirtymät noin 20m. Minä liikkuvana. Treenipaikka Tiilerin metsä, treeni tehtiin polkua pitkin. Polulla lunta ja vettä ja mutaa. Hoppu lähti ja juoksi tosi hyvin, minun luonani taukokäytös erittäin hyvää. Marikan luona oli vinkunut, ekalla tauolla jopa haukahdellut. Mokoma possu :-). Viestitreeniä lisää, hyvä Hopusta tulee!

Nepe juoksi kolme matkaa, myös polkua pitkin. Eka matka noin 500m, siirtymä 150m. Tauot ok, lähdöt viimeisen vähän löysää lähtöä lukuunottamatta kunnossa, juokseminen hyvää vikaa matkaa lukuunottamatta. Vika muuten ok, mutta jäi minun lähelläni himmaamaan. Vilkuili minua pari kertaa ja ravasi pikkumatkan. Kun jäin näkökentästä, vauhti koveni. Nessalle pitää tehdä nyt kunnolla kuntotreeniä viestitreenien ulkopuolella ja treenata lisää. Täytyy yrittää löytää viestikisoja jostakin.

Viestin jälkeen oli ohjelmistossa vielä agi Nessan kanssa. Rata oli liikkuvaa sorttia, sain taas pinkoa minkä jaloistani pääsin. Saatiin kasaan hyviä pätkiä ja pääsimme osissa jopa koko radan läpi. Viimeinen haaste oli tehdä rata läpi kerralla, mutta siinä ei pakka ihan pysynyt kasassa. Seivailua ja virheitä alkuradasta ja totaalinen ohjaajan tipahtaminen esteellä 26. Ei vaan jalat enää liikkuneet vikaa viittä estettä. Päivän isoimmat huomiot olivat rintamasuunta ja huomion kiinnittäminen oman liikkeen tehokkuuteen. Myös takaakierron jälkeisiä päällejuoksuja vahvistettava lelun kanssa.

Mukava aktiivipäivä taitavien koiruuksien kanssa!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

26.3 Viestiä ja agilityä

Aamupäivällä lähdimme treenailemaan viestiä Haltialan pelloille Jocken ja Marikan kanssa. Keli oli mitä ihanin ja seura erinomaista ;).

Jocke teki viestiä ihan ekaa kertaa. Teimme jockelle seitsemän matkaa. Eka noin 70 askelta, siirtymät 10-20 askelta. Jocke juoksi tosi hyvin eikä tarvinnut apuja. Jocken mielestä homma oli mitä parasta: juosta nyt kahden ihmisen välillä, joista molemmat ruokkivat.

Hopulle tehtiin myös seitsemän matkaa. Eka matka noin 150 askelta, siirtymät 60 ja 70 askelta. Koska viidennelle matkalle lähteminen oli vähän epävarmaa, viimeinen matka oli vain noin 40 askelta. Ekalle matkalle minulta Marikalle Hoppu lähti tosi hyvin. Lähellä Marikaa Hoppu väisti jotakin polulla hyvin äkisti. Marikan mielestä se oli jokin haju tms. Hoppu teki saman väistöiikkeen joka kerta Marikalle päin juostessaan. Tokalla lähetyksellä Hoppu lähti vasta toisella käskyllä ja lähti sillä todella hyvin. Ekalla Hoppu vain nytkähti, muttei lähtenyt juoksemaan. Kolmannella lähetyksellä nytkähti ekalla ja tokalla käskyllä, mutta ei lähtenyt. Lähti juoksemaan, kun kehotin mene-sanalla. Vika matka helpotettiin selvästi lähetysvaikeuksien vuoksi. Vikalle matkalle lähti toisella käskyllä. Lähetyksiin kiinnitettävä Hopun kanssa huomiota ja treenit pidettävä ehdottomasti riittävän helppoina.

Nessa juoksi viisi matkaa. Noin 300m matkan jälkeen pellolla ollut polku jakaantui kahdeksi T-risteyksen tyyliin. Jatkoin oikealle kääntyen. Eka matka noin 250m, siirtymät noin 150m. Nessa juoksi hyvällä vauhdilla ja varmasti. Lähetykset toimivat hyvin. Erittäin hyvä treeni Nessalle!

Viestitreenien jälkeen Nessa ja pojat pääsivät pienelle lenkille. Nessa keskittyi omaan kuljeskeluun, pojat painimiseen. Aluksi Hopun piti näyttää Jockelle kuka on äijä ja Jocke nöyrtyi. Muutaman minuutin välien selvittelyn jälkeen pojat painivat keskenään hyvässä sovussa ja innoissaan.

Niinun aksassa Hoppu pääsi tekemään alkurataa, jossa oli aita-aita pakkoalssilla-putki-aita takaaleikkauksella. Pakka Niinulla takaaleikkausaidan takana. Ekalla Hoppu oli karkaamassa pakkovalssin merkkauksesta suoraan palkalle. Tokalla tuli ohjaukseeni, mutta uoksi palkalle täysillä putkesta ohjaustani sen kummemmin katsomatta. Kolmannella toistolla jätin lelun siivekkeen taakse ja otin alusta. Tämä onnistui, Hoppu keräsi itsensä hyvin takaaleikkauksella.Neljännelä ajoin Hopun päälle takaaleikkauksessa, jolloin se juoksi lelulle suoraan takaaleikkausta suorittamatta. Ja tätä virhettä se toisti monta kertaa. Lopulta saimme takaaleikkauksen toimimaan uudestaan. Hoppu oli treenissä selvästi väsynyt, joten treenit päätettiin pitää lyhyenä. Teimme vieä kaksi kertaa aita-putki treenin ja palkkasimme Hopun ruhtinaalisesti. Hopulle ei ole vielä hyvä tehdä agittreenejä muun treenin jälkeen, sillä silloin maksimaalisen vauhdin saaminen on nyt tärkeää eikä onnistu muiden treenien jälkeen kovin helposti.

Nessan kanssa riittä radalla haastetta. Ongelmahan siis ei ollut Nessa vaan yhdistelmä omaa, heikkoa rytmittämistaitoani ja rytmittämistä vaativaa rataa. Pakkovalssi kakkosaidalle toimi hyvin. Pakovalssiaidalta oli tarkoitus jatkaa putkeen, mutta ensimmäisellä kerralla pakkovalssini venyi liian pitkälle sivuttaissunnassa ja Nessa irtosi putken takana olevalle aalle. Oikea ohjaus olisi ollut pakkovalsi ja hypyn keskivaiheessa rintamasuunnan kääntö putkeen päin. Tokalla yrityksellä tein näin, mutta pysähdyin hetkeksi ja otin Nessaa haltuun. Tällä seurauksella Nessa meni ohi putkesta. Näin. No, oikea ohjaus ilman turhaa haltuunottohässäkkää toi oikean lopputuloksen, Nessa putkessa. Putken jälkeen aita takaaleikkausella, aita, muuri, okseri ja kepit. Kepit oli meille vaikea paikka. Okserin takana, keppien vieressä oli ihana ansahyppy, jolle Nessa ekalla radalle eksyi - tietenkin taas ohjaukseni vuoksi. Tarkoitus oli muurin ja okserin välissä ottaa koira haltuun, rytmittää ja kääntää oma liike kakkoskeppiä kohti. Tätä kohtaa jouduimme viilaamaan monta kertaa. Ekalla otin haltuun liikaa, jolloin Nessa ei hypnnyt okseria. Tokala hyppäsi okserin, mutta oma liike ei ohjannut kepeille, joten meni kepeillä väärästä kohtaa sisään. Yhdessa kohdassa unohdin ohjata muurin, joten tuli siitä ohi. Se vinkki, mikä lopulta auttoi minua oli se, että kun käännöksen haltuunotto, rytmitys ja kääntäminen tehdään jo ennen okseria, voi okserin jälkeen reilust liikkua kepeille ilman pelkoa koiran karkaamisesta ansaesteelle. Näillä vinkeillä toimi, jee! Seuraava pätkä oli kepit, muurin takaakierto, okseri, aita, pituus ja aita siten, että piti vetää lähemmälle puolelle, sille toiselle mille pituus syötti. Ekalla yrittämällä olin tolkuttomasti myöhässä, sillä jäin jumiin muurin takaakiertoon. No, sain jotenkuten pelastettua Nessan oikealle puolelle hyppyä, mutta kaunista se ei ollut. Sain vielä jatkettua seuraavan aidan, mutta sen jälkeen Nessa hyppäsi aidan väärään suuntaan. Ohjausvalintani oli nimittäin valssi, vaikka saksalainen olisi ollut parempi. Tämä kohta radasta korjattiin sillä, että työnsin muurin taakse lähempää keppejä, jolloin pääsin aikaisemmin liikkeelle. Olin jo lähes pituuden takana vetämässä Nessaa, kun pääsin ajoissa liikkeelle. Takaakierrolla saksalainen toimi, mutta nyt unohdin ohjata seuraavan esteen. Tääkin kohta saatiin lopulta toimimaan. Hypyn jälkeen oli tarkoitus jatkaa putkeen. Tässäkin kokeilimme kaikkia vierekkäin olevia esteitä: putkea, keppejä ja aata. Hups.

Päivän treeni oli erittäin opettavainen. Harmittavaa, kun jouduimme työstämään alkuosaa niin pitkään. Tehtäväksi jäi vielä noin 22 seuraavaa estettä. On jokatapauksessa tärkeää, että saimme pätkiä haastavasta radasta toimimaan. On myös kiva huomata, että Nessa kyllä tekee juuri kuten pyydän. Kartturi vain voisi oppia yleistämään vähän helpommin. Miten se rytmittäminen ja oman liikkeen hallinta onkin niin vaikeaa! Agility on kyllä haastavaa. Vaan ei kukaan luvannutkaan koskaan meille muuta. Ja parhaimmillaanhan aksa on niin siistiä!

Kotona kävimme vielä heittelemässä frisbeetä pellolla Maken kuvatessa. Kuvia sitten joskus.

Nyt odottelen kylään pientä Nauru-riiviötä. Hauska nähdä naskalihammasta ;). Saa nähdä onko Naurussa pitelemistä!

25.6 Pyöräilyä ja treenivapailua

Tänään lepäiltiin treenirintamalla.

Iltapäivällä koirat pääsivät lenkkeillen lapsia hoidosta hakemaan.

Illalla lähdimme kevään ekalle pyörälenkille. Nessa oli aivan innoissaan päästessään pitkästä aikaa juoksemaan pyörän edessä. Hoppu oli myös aluksi innoissaan ja veti hihnassaan pyörän edellä. ongelmana oli vain, ettei Hoppu osannut pysyä poissa pyörän edestä. Jouduin siis puuttumaan Hopun juoksulinjoihin, joista pieni mies ei niin pitänyt. Pyöräilytreenit jatkuvat. Pyörälekin jälkeen jäähdyttelimme vielä pienellä kävelylenkillä.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

20.3 Hakua ja agia

Pääsimme hakuilemaan jo toista viikkoa peräkkäin, huippua! Treenasimme Martinlaaksossa koulun takapihalla lumikinoksissa.

Hoppu treenasi ekaa kertaa uusien rullien kanssa. Ostin Hopulle ihanat Berran oranssit rullat, jotka toimivat tulevaisuudessa ruotsalaismalisena rullana, jos nyt päätän vaihtaa norskin ruotsalaiseen. Hoppu teki uusien rullien vuoksi ihan ilmaisutreeniä. Eka näkyvissä, toka melkein näkyvissä ja kolmas piilossa. Hopulla oli vähän turhan hoppu alussa, eikä se malttanut tuoda rullia ihan sivulle asti. Tai ainakaan ihan odottaa irroituslupaa. Pari onnistunutta tuontia saatiin joka pisteestä aikaan. On aivan mahtavaa nähdä, kuinka paljon hoppu rakastaa hakuhommia! Siitä tulee vielä superpätevä ;).

Nessa pääsi myös hakuilemaan. Tarkoituksena oli tehdä Nessalle mahdollisimman selkeä treeni. Nessalla on viime aikoina tehty treenimäärään nähden turhan kikkailevia treenejä ja siitä on tullut vähän epävarma. Epävarmuus näkyy kaukoilmaisuina, Nessa siis ottaa rulan pelkästä hajusta eikä työstä maalimiehen tarkennusta loppuun saakka. Uskon, että ongelmasta päästään, kun selkeitä treenejä saadaan alle riittävästi. Muta ongelmahan tämä on ja se täytyy ratkaista.

Agissa pääsimme jälleen työstämään Soilen rataa. Radala oli 34 estettä ja riittävästi haastetta ;). Alku eli aita, kepit (aidan leieröinti), aita ja A (putken suu häiriönä), sujui hyvin. Sen jälkeen meillä oli vaikeaa. Hyppy syötti seuraavan hypyn taakse, kolmannen hypyn käännös levisi, hypylle lähetys toimi, mutta hypyltä Aan alla olevaan putkeen ohjaaminen oli vaikeaa. Putkesta sain aidan kierron onnistumaan, mutta hyppy ja kepeille kahden ansahypyn taakse tuotti suuria vaikeuksia. Tässä olisi ehkä pitänyt hyödyntää eilen putkijarrusta opittua asiaa, lähettää pituudella ja siellä kääntämisen sijasta juosta hypyn taakse ohjaamaan kepeille. Parhaan onnistumisen sain, kun otin pituuden jälkeen haltuun, vedin pois ansahypyltä ja lähetin sen jälkeen ajoissa kepeille. Keppien jälkeen saimme hyvää pätkää, muistaakseni radan loppuun saakka. Ei vaan itseasiassa viittä vaille radan loppuun, vikan esteen unohdin ohjata ja koira livahti putkeen Aan sijaan. Suora putki-rengas-aita-pituus kohta sujui hyvin valssilla eräistä epäilyksistä huolimatta ;).

Hoppu teki radanpätkiä.
- Rengas-hyppy ja valssi-pussi
Hopun oli vaikea hakeutua renkaaseen oikein. Minun piti asettua keskiosaan vastaanottamaan. Tätä treenattava lisää. Hakeutui ensin valssissa selkäni taakse, sillä fokusoi lelulle pussin takana niin vahvasti. Jouduin ottamaan kunnolla haltuun eteeni, jotta ei hakeutunut väärälle puolelle. Ihana vauhti pussiin!
- Putki-aita ja päällejuoksu-aita
Tämä onnistui heti. Jee!
- Aita-aita-aita
Keskimmäinen aita päällejuoksuna takaa ja pakkovalssilla. Jätin lelun kolmennen hypyn taakse, joten Hoppu yritti rynniä suoraan sinne. Kuunteli kuitenkin. Vauhti hyvä lelulle.
- Aita-aita-aita-putki
Se Nessan kanssa tosi vaikea pätkä aan jälkeen. Niisto kolmoselle, lähetys neloselle ja liike putkeen. Toimi hyvin! Vähän alkoi väsymys painaa ja vauhti hidastua.
Ihana Hoppis, aksa alkaa sujua ja vauhti olla paremmin kohdallaan. Kiva juttu!

19.3 Tokoa ja agia

Päivällä lähdin Hopun ja Nessan kanssa tokoilemaan ja aksailemaan ATD halliin.

Nessan kanssa oli tarkoitus tehdä kivoja noutoja vieraalla kapulalla. Nouto kun ei kuulu Nessan lempipuhiin. Etenkin vieraan kapulan nostaminen käy välillä HITAASTI. Ja välillä minulla palaa vähän käämit tämän kanssa. Ja sehän tunnetusti nopeuttaa...not. Agenda toimi äärimmäisen hyvin! Palkkasin kaikista kapulan nostoista heti jessillä ja lihapullalla ja johan alkoi kapulan nostaminen nopeutua! Noutoja palkkailin heti nostamisesta ja loppuasennosta. Etenkin loppuasento pitää nyt tehdä Nessala hyvin palkitsevaksi, jotta Nessa hakeutuisi siihen niin nopeasti kuin mahdollista. Teimme noutojen jälkeen vielä seuraamsta. Se oli kovin innokasta ja vauhdikasta. Loistavaa!

Nessan aksapätkässä keskityin ainoastaan kontakteihin, pääasiassa puomin alastuloon. Tein pelkkiä alastuloja sivulta putkeen vapautellen ja uudestaan alastulolle, koko puomia vapauttaen heti ja vähän pysymistä vaatien ja ihan pelkkää alastuloa palloa edellä vierittäen. Nessa teki puomia vauhdilla ja hakeutui hyvin 2 on 2 off asentoon. Hyvähyvä!

Hoppu jatkoi eilisen puuhia, keskityimme taas pääasiassa seuraamiseen. Tänään sujui paremmin kuin eilen. Hoppu teki innokkaammin ja teknisesti paremmin. Teimme myös jääviä, jotka sujuivat kivasti.

Agissa teimme ainakin alastuloja, muuta en muistakaan.

Kun olimme tehneet omatoimitreenimme ja päivälenkkimme, suuntasimme kohti Niinun agitreenejä.

Hoppu pääsi aksailemaan ensin. Teimme ensin pakkovalssia palkkaamalla pakkovalssihypyn jälkeen. Ensin unohdin vähän merkkauksen tärkeyden ja jouduin peruuttelemaan esteellä, toisella kerralla unohtui kunnon ohjaus esteen yli. Kun sain nämä kaksi asiaa kohdilleen, Hoppu luki pakkovalssiohjauksen hyvin. Pari kertaa palkka liikkeeseen tulemisesta pakovalsiin jälkeen, sen jälkeen esteeltä pakkovalssin jälkeen. Hoppu tuli ohjauksin hyvin mukaan.

Hopun toisena treeninä oli kaareva suora. Ensin hyppy-putki-hyppy, jonka takana Niinu palkkaamassa. Tämä meni hyvin, Hoppu fokusoi hyvin palkalle. Hyppyjä lisättiin asteittain siten, että viimeinen sarja hypy-putki-hyppy-hyppy-hyppy-putki. Koska hypyt eivät olleet suorassa kaaressa, oma rytmitys ja juoksulinjan valinta oli tärkeää. Hoppu hakeutuu esteille hyvin, mutta juoksee ohi, jos juoksulinja mättää. Hoppu eteni hyvin ja liikkeeni mukaan, kovin valaiseva ja hyvä treeni!

Nessa teki kahta yksittäistä treeniä. Eka pätkä tehtiin ensin esteelle 9 asti eli puomille. Pätkä oli muuten onnistunut ja liikkuva, mutta juuri ennen puomia jäin turhaan himmaamaan ja haltuunottamaan kauas estyeestä, kun olisi ollut parempi mennä lähemmäs estettä kääntämään. Toisella tein alusta eteenpäin, nyt kasi onnistuneempi. Tällä taisi onnistua radan loppuun saakka. Tein radan vielä kerran, muutama ohjaus muutettiin. Kivasti sujui tämäkin kerta. Rata loi vahvasti uskoa omaan tekemiseen, sillä liikkuminen tuntui onnistuvan ja teimme Nessan kanssa toimivaa yhteistyötä. Jee!

Toinen rata olikin haastavampi. Käännöksiä viilattiin muutamien esteiden sarjassa, kunnes ne alkoivat pikkuhiljaa sujua. Muutama pointti: jätin jälleen takaaohjauksen puolitiehen. Tämä muistettava! Yhdessä kohdassa jätin köäännöksen tekemättä aikaisemmalla esteellä ollakseni edellä, mutta sainkin linjan hyvällä käännöksellä niin edulliseksi, että työ kannatti tehdä aikaisemmin. Näitä yritettävä oppia lukemaan. Ja lopuksi vielä putkijarrusta: se ei ole aina hyvä idea. Voi olla parempi, kun pääsee ajoissa liikkeelle ja liikkuu vauhdilla putken päähän kääntämään, kun jäädä jarruttamaan, jolloin oma liike putken lopussa painaa koiraa eteenpäin.

Kaikenkaikkiaan aivan loistotreenit ja huippufiilis! Kiitos jälleen Niinun ;).

18.3 Hopun TOKO

Tänään Hoppu pääsi TOKOilemaan alempien luokkien kimppatottiksessa ATD hallilla. Minun kyllä piti kirjata HETI ylös mitä tehtiin, mutta enhän sitä tietenkään tehnyt. Tässä siis vähän muisteluita.

Aloitimme luoksepäästävyydellä. Otin Hopun sivulle ja syöttelin sille namia kun Mia tuli ensin Hopun vierelle ja silitteli sen jälkeen vähän kaulalta. Hoppu vilkaisi vähän, mutta keskittyi syömiseen. Sama toistettiin pari kertaa. Vikalla toistolla pyysin Hopun pysymään istumassa ilman syöttelyä ja SEHÄN PYSYI! Go Hoppu! Sama reaktio, vilkaisu kohti Miiaa, hännän heilutus, mutta malttoi pysyä paikallaan.

Suurin osa ajasta meni taas seuraamisen hiomiseen. Tuo seuraaminen on minulle niin iso mörkö. Minä en vaan osaa kouluttaa koko liikettä. Ainoa hyvin seuraava koirani kautta aikojen on Simba, jonka koulutuksessa sain paljon apua Juntoilta. Teemme Hopun kanssa tällä hetkellä muutamia askeleita niin, että käsi roikkuu välillä apuna, välillä pidän kättä selän takana. Kädessä ei ole namia. Välillä palkkana lelu, joka on kainalossa. Hyvää Hopun seuraamisessa on se, että kontakti ei tipu. Siihen olen kiinnittänyt erityisesti huomiota. Yksittäisissä askeleissa Hoppu saisi lähteä aktiivisemmin seuraamaan, se myös jää helposti turhan taakse. Kun otan useamman askeleen, ongelmaksi tulee selvä poikittaminen takapäässä. Yritän nyt rakentaa seuraamista pikkuhiljaa, yksttäisiä askeleita kerrallaan. Ruokakupilla tuo seuraaminen toimii parhaiten.

Jääviä liikkeitä teimme välillä leikkien ja leikkimisen jälkeen eri asentoja pyytäen. Leikin seassa asennot löytyvät aika hyvin ja Hoppu erottaa pääasiassa eri asennot toisistaan. Eteenpäin kävellessä istuminen tahtoo jäädä seisomiseksi ja maahanmenossa kyynärät vähän ilmaan. Nämä kohtuullisella mallilla kuitenkin. Vähän lisätyötä hiomisessa.

Tein Hopun kanssa myös kaukokäskyjä. Istu-maahan vaihtoja teen Hopun edessä, hyvin lyhyellä etäisyydellä käsiavulla. Nämä toimivat useimmiten, välillä pieniä asentoihin jumittamisia. Vaikempia istu-seiso ja maahan-seiso vaihtoja teimme pöydällä. Maahan-seiso vaihdot alkavat jo toimia, kun autan liikesarjat ihan Hopun edessä. Istu-maahan vaihtoja Hoppu ei vieläkään hahmota. Pientä liikettä johonkin suuntaan tulee lähes poikkeuksetta. Työstetään, työstetään...

Paikallamakuu tehtiin vasta treenin loppuvaiheessa. Hoppu meni ekalla käskyllä maahan, tosin vähän hitaasti. Hoppu makasi kyllä paikallaan, mutta pari kertaa nenä lähti käymään maata kohti. Tähän puutuin heti pienellä äänihuomautuksella ja sain Hopun keskittymään minun tuijottamiseeni. Nuo nenä kun pyrkii välillä viemään miestä liikaa, etenkin hallissa, jossa löytyy herkunkappaleita maasta siellä täällä. Hopun kunniaksi on todettava, että noin kahden minuutin makuun jälkeen ovesta tuli sisään innokas malinois pallonsa kanssa ja Hoppu makasi kauniisti paikallaan. Huippujätkä! Hoppu nousee herkästi vähän ylös kun tulen viereen ja alan kaivaa namia. Näitä muistettava harjoitella. Palkka AINA maahan.

5.12 Aksailua

Tänään piti taas päästä rauniotreenailemaan, mutta toisin kävi. Töissä venähti (vaihteeksi), joten treenit jäivät taas väliin. Tosin noissa kinoksissa ihan oikea rauniointi olisi jokatapauksessa jäänyt haaveeksi.
Ennen agitreenejä kävimme Nessan, Hopun ja Prillan kanssa reilun tunnin lenkillä. Ihana katsella kun nuoriso juoksee ja leikkii aivan innoissaan.

Nessalla oli agissa Sarin suunnittelema 26 esteen rata. Tänään tapahtui taas jotakin, mitä ei ole tapahtunut aikoihin. Teimme heti ekalla kiepillä yhtä virhettä vaille puhtaan radan! Nessahan on kovin pätevä, mutta itse onnistun usein sössimään hyviä ratoja.

9.1 Hakua ja agia

Hakutreeneissä oli vuorossa taajamaetsintä koulun pihassa. Treeniaikaan oli melko tuuletonta, hämärää, pakkasta muutama aste ja rauhallista. Yksittäisiä ihmisiä koulun pihassa pörräsi oman porukkamme lisäksi.

Nessa treenasi omista koiristani ensimmäisenä. Tämä oli Nessan toinen treeni taajamaetsintää. Liina vähän työskentelyä, etenkin alussa tyhjää etsiessä. Kun Nepe löysi hajun, ei paljon liinaa ihmetelty. Eka ukko löytyi kiipeilytelineen päältä. Sen Nessa löysi ja ihmaisi hyvin. Seuraavien ukkojen kanssa oli Marisa tehnyt pieniä käytännön piloja: kaksi ukkoa pienen sisäpihan luona, toinen aidan ulkopuolella ja toinen koulun oven kulmassa. Ensin Nessa ilmaisi sisäpihan aidan kulmassa ja meni selvästi myös näytölle. No, ei ukkoa siinä. Sen jälkeen menin sisäpihalle ja näin kulmassa olevan ukon. Oletin toki, että aidan kulman ilmaisu oli tämä ukko. No, mikä on se kultainen sääntö LUOTA KOIRAASI!!! Nessa jäi pyörimään aidan luo ja yritin saada sitä pois. Se ilmaisi aidan eri kohdasta, jolloin oletin sen tekevän valeilmaisua. Luota koiraasi! -sanoi Marisa. Ok, siellä siis oli ukko. Ei muuta kun näytölle ja sen jälkeen nostettiin koulun kulmasta se vika ukko. Koskahan sitä oppii luottamaan koiraansa? Se nyt kuitenkin on tosi pätevä :-) :-).

Nessan jälkeen pääsi Hoppu hommiin. Sille tehtiin rullatreeniä, nyt ekaa kertaa niin että joutuu etsimäänkin. Lisäksi maalimiehet kyykyssä tai muissa asennoissa, ei seisomassa. Hoppu teki aivan loistavan treenin. Se etsi hyvin lähetettyäni, mutta muisti silti ilmaisun irtorullalla. Ja hirmuisesta innosta huolimatta se keskittyy ja tekee työnsä. Nyt vaan hiljalleen vaikeutetaan hommia!

Agissa meillä oli itsenäisesti tehtävänä Soile Lahden sopivan haastava rata. Alussa hyppy ja suora putki, jonka jälkeen hyppy väärinpäin ja hyppy takaa. Jätin alkuun, jotta olin ajoissa persjätöllä hypyn edessä. Hypylle takaaleikkaus ja työntö taakse, josta valssi seuraavalle esteelle. Alkusuora onnistui hyvin, mutta enemmän asennetta ja tarkkuutta oli vaadittu 4, 5 ja 6 esteiden suorittamiseen, osa mentiin nimittäin väärään suuntaan. Seuraavalla toimi. Radalla oli monia kohtia, joita ei saatu kasaan heti, mutta saatiin lopulta tehtyä. Keppien sisäänmenokulmat olivat paikka paikoin ikäviä, mutta ne handlattiin heti kuin vettä vaan. Petevä Nepe-otus. Kiva oli rata ja Nessa hyvin kuulolla. Kivat treenit!

Nessan jälkeen Hoppu pääsi tekemään radanpätkiä. Kepit olivat samassa paikassa lyhennettynä ja verkoilla, jotta sain aloitettua keppien sisäänmenotreenit radalla. Tosi hyvin miekkonen teki lyhyttä ratatreeniä!

torstai 21. helmikuuta 2013

19.2. Aksailua

Päivä kului tänään Nessan, Hopun ja Prillan kanssa lenkkeillen. Nuoriso-osastolla oli varsin hauskaa keskenään lumessa riehumassa.

Treenirintamalla oli tänään vuorossa yksäriaksaa Niinun opissa. Mun ohjaukset oli tänään ihan myöhässä, huonosti suunniteltuja ja heikosti rytmitettyjä. Edettiin siis HYVIN hitaasti, kohta kerrallaan rautalangasta vääntäen. Lopulta sain ohjaukset onnistumaan ja suoritimme 20 esteen radan kokonaisuudessaan. Oliko se tyylipuhdas suoritus? Ei varsinaisesti. Lähinnä se oli tylvoitto. Ensi kerralla paremmin. Positiivista oli, että Nessa reagoi valssin jälkeen liikkeeseeni niin, että keräsi itsensä ja teki pienemmän kaarroksen. Hyvähyvä!

Hoppu teki lyhyen treenin, jossa vahvistettiin lelun avulla esteelle fokusoimista. Treeninä alkusuora eli hyppy, rengas ja putki. Hoppu fokusoi leluun tosi hyvin ja teki treenin intensiivisesti ja vauhdilla. Näitä lisää!

tiistai 19. helmikuuta 2013

18.2.2013 Hoppu tokoilemassa

Hoppu pääsi jälleen tokoilemaan puoliohjatusti ATD kimppatokon merkeissä. Hopulla on näitä hallitokoja noin joka toinen viikko ja ne tulevat selvästi tarpeeseen. Muistuttavat minua treenaamisesta ja ovat varsin hyvää häiriötreeniä Hopulle. Pää tahtoo kääntyillä muiden perään melko helposti.

Minulla on ollut suuri dilemma Hopun seuraamisen kanssa. Se on turhan paljon kiinni kädessäni. Kun käsi on ns oikeassa paikassa (eli roikkuu siinä reiden sivussa) Hopun seuraamisessa on melko hyvä meininki. Se on hyvässä paikassa, ajoittain vinossa. Se lähtee mukaan käännöksiin ja eteenpäin. Mutta jos käsi on esimerkiksi selän takana, sillä ei ole hajuakaan oikeasta paikasta tai suoruudesta. Tai no, viime viikon treenailun myötä se ajoittain hakeutuu sivulle myös oikein. Kysyin tänään Miialta apua asiaan ja hän oli sitä mieltä, ettei käsi ole ongelma. Hoppu nimittäin seuraa, vaikka kädessä ei ole namia ja tökkii kättä merkittävästi vähemmän kuin aikaisemmin. Tästä edettäisiin siten, että kättä aletaan pikkuhiljaa liikuttaa, jotta siitä ei tule ongelmaa. Katsotaan. Ainakin onnistuneita suorituksia tulee paljon enemmän ja seuraamisen ahdistus ja dilemma poistuu. Näin jatkamme toistaiseksi. Huomiota minun tulee kiinnittää siihen, että en katso koiraa koko aikaa. Treeniä peilin edessä siis. Teimme paljon 1-3 askeleen seuraamispätkiä ja käännöksiä, jopa täyskäännksiä. Huomiona se, että väsyessään Hoppu tekee huolimattomasti, vilkuilee ja vähän laiskottelee. Muista siis lopettaa ajoissa!

Seuraamisen lisäksi teimme vähän kaukoja, noutoa, ruutua, hyppyä ja merkkiä.

Kaukoja teen ihan Hopun edessä seisten. Haluan vahvistaa oikeita liikeratoja. Maasta istumaan liikesarja toimii lähietäisyydellä aika kivasti. Tänään nousi hyvin istumaan, mutta maahanmeno oli vaikeaa. Toistoja, toistoja... Maasta seisomaannousu on nyt tasapainoisempaa, Hoppu eu enää nouse ylös niin pitkänä kuin aikaisemmin. Takaisin maahan toimii, mutta ainoastaan vahvojen apujen kanssa. Seiso-istu vaihdot jätettiin suosiolla tekemättä tänään.

Noutokapulan nähdessään Hoppu oli aivan innoissaan. Annoin Hopun lähteä heti heitetyn kapulan perään, sillä nouto vaatii Hopulla runsaasti lisää vauhtia ja intoa. Hoppu meni kapulalle hyvin, otti suuhun reippaasti ja lähti lelun ja innostamiseni myötä tuomaan sitä melko hyvin. Tuominen on kuitenkin aina laiskempaa kuin hakeminen ja tähän on tosi vaikea saada lisäpoveria. Hoppu ei suostu tiputtamaan kapulaa, joten heittäminen tms. ei oikein auta. Pitänee pohtia kahden lelyn kautta opettamista, pitää vain ensin oikeasti tutustua aiheeseen. Eka nouto siten, että kannustin tuodessa ja heitin lelun. Heittämisen jälkeen Hoppu alkoi ravata. Toinen niin, että juoksin poispäin lelun kanssa, laukkasi suurimman osan matkasta. Näiden jälkeen otin vielä loppuasentoa siten, että Hoppu oli noin 5 askeleen päässä, kapula meifän välissämme ja pyysin Hoppua tuomaan. Tarjoaa herkästi vinoa loppuasentoa. Tuo nouto pitää tosiaan miettiä uusiksi.

Hopun kanssa on tosi kiva tehdä hommia, koska se tekee mielellään, oppii nopeasti ja keskittyy ikäisekseen hyvin. Sen kanssa pitää keskittyä paljon onnistumisiin, pitää treenit lyhyinä ja keskittyä vahtiin. Hopulla on nimittäin tapana tehdä pohtien ja rauhallisesti. Mamman poju <3. Raivoa lähdetään nyt etsiskelemään!