tiistai 25. kesäkuuta 2013

22.6 Agia Hopun kanssa

Juhannuspäivän kunniaksi lähdimme heti aamusta agittelemaan Hopun kanssa. Teimme Teemun suunnittelemaa perustreenirataa, jonka fokus oli linjaavat ja kääntävät ohjaukset. Rata oli tyyppiä symmetrinen ympyrärata.

Ensimmäinen treeni oli hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki jne. Hyvin perusrata, jonka teki vaikeaksi se, etteivät hypyt olleet putkien kanssa suorassa linjassa. Jotta koira ottaa hypyn, piti tehdä hypyille linjaavia ohjauksia, kuten persjättä tai takana puolen vaihtaminen ts. suora takaaleikkaus.Hoppu irtosi hyvin ekaan putkeen, tuli hyvin mukaab putken jälkeen linjaamaani hyppyyn ja sujahti putkeen. Olin itse vähän myöhässä persjätöstä, joten siihen tyssäsi. Seuraavalla persjättö onnistui, samoin sen jälkeinen aita, putki, aita ja putki. Rytmitin putkella väärin, jolloin takana puolen vaihtaminen ei onnistunut. Seuraavalla sain kaksi ekaa linjaustaonnistumaan persjätöillä ja jopa takana puolenvaihto kolmannella linjauksella onnistui. Hopulla oli koko treenin ajan hyvä fokus eteenpäin ja vauhti ehdottomasti kohdillaan. Hyvä Hoppis!

Seuraava treeni oli meille selvästi vaikeampi, se oli hyppy-putki-hyppy-hyppy-putki-hyppy jne. Putkien jälkeisellä hypyllä piti tehdä kunnon käännös, kun edessä ansaeste. Tämän jälkeen koiran piti ohjautua hyvin liikkeen mukana seuraavalle hypylle ja putkeen. Tässä tuli kunnon sähläystä, mutta lopulta myös onnistumisia. Kun keskityin kunnolla peruskäännöksen rytmitykseen, hidastamiseen ja uuteen liikkeen suuntaan, kaikki pelitti. Perusjuttuja vahvistettava ahkerasti. Vauhti näissä kääntöradoissa kärsii selvästi.

Ihan vikana tein pari kertaa a-estettä. Palkkaamalla maahan Hopun fokus on saatu hyvin alastulolle. Suorittaminen varmaa ja vauhti ok. Nyt a-estettä voisi pikkuhiljaa treenata myös radan osana.

Treenien jälkeen lenkkeilyä Tuulin, Raikun ja koirien kanssa. Juniorit olivat ilmeisesti melko väsyneitä treeneistä, kun eivät juuri jaksaneet keskenään riehua.

Loppupäivä menikin pihalla puuhaillessa, koirat mukana tietenkin.

22.6 Agia Hopun kanssa

Juhannuspäivän kunniaksi lähdimme heti aamusta agittelemaan Hopun kanssa. Teimme Teemun suunnittelemaa perustreenirataa, jonka fokus oli linjaavat ja kääntävät ohjaukset. Rata oli tyyppiä symmetrinen ympyrärata.

Ensimmäinen treeni oli hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki jne. Hyvin perusrata, jonka teki vaikeaksi se, etteivät hypyt olleet putkien kanssa suorassa linjassa. Jotta koira ottaa hypyn, piti tehdä hypyille linjaavia ohjauksia, kuten persjättä tai takana puolen vaihtaminen ts. suora takaaleikkaus.Hoppu irtosi hyvin ekaan putkeen, tuli hyvin mukaab putken jälkeen linjaamaani hyppyyn ja sujahti putkeen. Olin itse vähän myöhässä persjätöstä, joten siihen tyssäsi. Seuraavalla persjättö onnistui, samoin sen jälkeinen aita, putki, aita ja putki. Rytmitin putkella väärin, jolloin takana puolen vaihtaminen ei onnistunut. Seuraavalla sain kaksi ekaa linjaustaonnistumaan persjätöillä ja jopa takana puolenvaihto kolmannella linjauksella onnistui. Hopulla oli koko treenin ajan hyvä fokus eteenpäin ja vauhti ehdottomasti kohdillaan. Hyvä Hoppis!

Seuraava treeni oli meille selvästi vaikeampi, se oli hyppy-putki-hyppy-hyppy-putki-hyppy jne. Putkien jälkeisellä hypyllä piti tehdä kunnon käännös, kun edessä ansaeste. Tämän jälkeen koiran piti ohjautua hyvin liikkeen mukana seuraavalle hypylle ja putkeen. Tässä tuli kunnon sähläystä, mutta lopulta myös onnistumisia. Kun keskityin kunnolla peruskäännöksen rytmitykseen, hidastamiseen ja uuteen liikkeen suuntaan, kaikki pelitti. Perusjuttuja vahvistettava ahkerasti. Vauhti näissä kääntöradoissa kärsii selvästi.

Ihan vikana tein pari kertaa a-estettä. Palkkaamalla maahan Hopun fokus on saatu hyvin alastulolle. Suorittaminen varmaa ja vauhti ok. Nyt a-estettä voisi pikkuhiljaa treenata myös radan osana.

Treenien jälkeen lenkkeilyä Tuulin, Raikun ja koirien kanssa. Juniorit olivat ilmeisesti melko väsyneitä treeneistä, kun eivät juuri jaksaneet keskenään riehua.

Loppupäivä menikin pihalla puuhaillessa, koirat mukana tietenkin.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

24.6 Jälkeä ja tokoilua

Suuntasin illalla Nessan ja Hopun kanssa uimaan ja jäljestelemään. Uiminen on kyllä niin parhautta kesken kuuman kesäpäivän.

Nessan jälki 400m, jana 30m, 3 kulmaa, 6 keppiä, vanhentui noin tunnin. Nessa tarkisti pari askelta oikeaa jälkeä, mutta kääntyi takajäljelle. Ajoi takajälkeä polulle saakka ja ihmetteli hetken ennen kun kääntyi takaisin oikealle jäljelle. Jäin itse odottamaan janalle. Nessa ajoi jäljen totutun varmasti ja tarkasti toiseksi viimeiselle kepille asti, nosti kaikki kepitkin siihen saakka. Tokavika keppi jäi metsään, eikä Nessa siihen tuntunut reagoivan. Tämän jälkeen Nessa meni kuitenkin vähän epävarmaksi, tutki jälkeä tavallista tarkemmin useista kohdista kuin keppiä etsien. Olisiko ymmärtänyt tehneensä virheen kepin ylittäessään. Vika keppi nousi hyvin. Pätevä jälki-mamsku!

Hopun jälki 250m, 15m jana, tiukka mutla + kulma, 6 keppiä, vanhentui noin tunnin. Hoppu oli aivan innoissaan jäljestämisestä. Nenä toimi ja matka jäljelle oli melkoista sinkoilua. Vaadin pienen rauhoittumisen ennen lähetystä janalle. Janalle lähti varmasti, ei sinkoillut turhia vaan keskittyi kivasti. Jana löytyi ja Hoppu lähti oikeaan suuntaan. Hieno Hoppu! Jäljestyi sujui kivasti ja melko rauhallisesti, viisi keppiä kuudesta nousi. Neljäs keppi jäi metsään, mutta Hoppu kyllä reagoi siihen. Minun pitää muistaa vaatia kepin tarkennus loppuun asti kun huomaan, että Hoppu lähtee etsimään keppiä. Hyvä jälki kaikenkaikkiaan! Nyt vaan lisää jäljestystä ja kulmia.

Illalla pääsimme pitkästä aikaa TOKOilemaan Hopun kanssa ihan ohjatuissa treeneissä. Meitä koulutettavia oli paikalla vain kaksi, joten valtavaa häiriötreeniä emme saaneet aikaan. Ensin teimme ohjatusti seuraamisen käännöksiä. Eka pätkä oli pari askelta, käännös oikealle, pari askelta. Hopun seuraaminen ei ollut kohdillaan, turhan vilkuilevaa ja jätättävää. Käännös itsessään hyvä. Tein saman uudestaan, jolloin koko pätkä hyvä. Seuraavaksi näytin täyskäännöksen. Sama juttu, käännös hyvä, mutta seuraamiseen en ollut tyytyväinen. Ja vielä vasemmalle käännös, sama juttu. Virpi pyysi vielä, että näytän käännöset paikallaan. Nehän toimivat. Ongelmana juuri tuo eteenpäin seuraaminen. Tein Hipun kanssa seuraamista imutustyylillä Suskin ohjeiden mukaan. Teimme suoria ja kaarroksia. Hopulla on hyvä meininki tuossa imutusseuraamisessa, tätä lisää! Kaarroksissa Hoppu meni vähäb epävarmaksi eli niitä vahvistettava paljon. Kaarrokset ja temponvaihdot kuntoon ja sen jälkeen hiljalleen käden häivyttämistä. Teimme itseksemme noutoa. Ensin tipautin kapulan maahan ja pyysin Hoppua noutamaan. Heti kun tarttui kapulaan, hihkuin ja palkkasin lelulla heti kun tuli kapulan kanssa luokseni. Näissä saatiin kivaa meininkiä kapulan tuomiseen, tosin vauhtia saisi olla vieöäkin enemmän. Tästä lähdetään rakentamaan. Toisena noutotreeninä loppuasentoa lihapullan kanssa. Hoppu istumassa 2-5m päässä, josta lihapullaa apuna käyttäen eteeni. Kapulan irroituksen jälkeen palkja ylöspäin ja minä samalla askel taaksepäin. Lihisavulla hyvä meininki ja loppuasento, ilman vahvaa apua jäi vähän liian kauas minusta. Silloin tarjoaa helposti myös vinotusta vasemmalle. Noudon jälkeen tein hyppyä. Apuna kosketusalusta. Irtosi kosketusalustalle hyvin, teki hypyn joka kerta. Tässäkin saisi olla enemmän draivia. Teemme lelulla ja rakennamme varmuutta, ehkä se siitä. Yritin tehdä pari hyppyä lennosta. Selvästi tämä ei sovi Hopulle yhtä hyvin. Se suorittaa paremmin, kun tietää tarkasti mitä on tekemässä. Hyppy toiseen suuntaan onnistui myös ilman apuna olevaa alustaa. Palkkaus lelulla heti kun on pysähtynyt seisomaan. Paikallamakuu 2min, olin hallin ulkopuolella. Meni hyvin maahan, makasi hyvin, nousi ylös ekalla kerralla pienen vartaloavun kanssa. Toisena ohjattuna liikkenä mietiskelimme kaukokäskyjä ja niistä seiso-maahan sekä istu-seiso vaihtoja. Seiso-maahan toimi hyvin kun olin ihan vieressä ja annoin pienen niiasavun maahanmenoon. Liikeradat alkavat löytyä, jee! Tätä jumppaa lähellä, takapalkalla ja apuja vähentäen. Istu-seiso oli vähän hankalampi. Nousee seisomaan turhan etupainoisesti, jolloin istuminen vaikeaa tehdä taaksepäin. Istu-seiso vaihtoja tein takapalkalla siten että vapautin heti nousemisesta, tarkoituksena opettaa seisomisen painopistettä taaksepäin. Toimi hyvin. Istu-seiso -jumppaa sivusta kuivanampan kanssa, tämä pelitti hyvin. Lisää treeniä vain. Kivat treenit ja pätevä toko-Hoppu!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

9.6.2013 Wirneen poppoon agitreenit

Tänään järjestettiin ensimmäinen Wirneen agitreenipäivä. Kouluttajana oli aina yhtä loistava Niinu Linna. Meillä oli kyllä mahtava agipäivä!

Minulla oli Hoppu mukana treenaamassa. Junnuille tehtiin ihan aikuisten rataa, toki tietenkin osissa. Alku oli hyppy, hyppy takaa, hyppy edellisen vieressä ja aa. Helpotimme Hopulle a-esteen kulmaa, kun halusin kokeilla ymmärtääkö se estettä radan osana. Ohjasin takaakierron pakkovalssilla ja tein kolmannelle hypylle päällejuoksun. En ohjannut päällejuoksua riittävän selvästi, joten Hoppu juoksi läpi ohjauksesta. Tokalla toimi hyvin. Aalle lähettäessäni Hoppu tuli vain mukaani, se ei osannut hahmottaa aata radan osana, kun on treenannut kokonaista aata vasta vähän. Aata teimme yhden hypyn kautta ja erillisenä. Lähti hyvin ja vauhdilla esteelle, mutta fokus liikaa minussa, ei alastulolla ja kontaktit meni vähän roiskimiseksi. Nyt on muistettava tehdä kontaktin vahvistamista myös koko aalla.

Toinen pieni radanpätkä alkoi aalta. Siinä mentiin putkeen, vedettiin koira suoraan näkyvästä ansaputkesta putken toiseen päähän ja sen jälkeen kahden putken pään välissä näkyville kepeille. Kepeissä verkot. Hoppu reagoi tosi hyvin putkijarruun, mutta oli hämillään seuraavasta esteestä huonon sijoittumiseni takia. Olin itse liian kaukana putken suusta, jolloin jouduin korodtetusti vetämään koiraa itseeni päin enkä ollut hyvässä linjassa seuraavaan putkeen lähettämistä varten. Kun olin itse lähempänä putken suuta, sain vedettyä ja lähetettyä hyvin putkeen. Kepeille lähetys oli ekalla yrittämällä huono. Juoksin vain eteenpäin, enkä ohjannut kepeille. No, eihän Hoppu sellaista osaa. Toisella jäin liiaksi näyttämään keppejä. Hoppu meni, mutta ei hakeutunut niille itse. Kolmas kepeille lähetys hyvä. Ja siihen loppuikin eka treenipätkämme.

Toinen pätkä alkoi keppien lopusta. Siinä oli vinolla suoralla hyppy ja muuri, josta 180 käännös kohti putken suuta. Putkesta lähetys uuteen putkeen, hyppy ja tiukka käännös kauempaan putken päähän. Suoralla ongelmaksi muodostui oma liikkeen suunta. Lähtiessäni tekemään valssia, työnsin Hopun kiertämään muurin. Tämä toistui useita kertoja. Saimme virheen korjattua vasta, kun Hoppu palkattiin kerran suoraan muurin hyppäämisestä. Hoppu haki valssin jälkeen hyvin pimeän putkikulman. Lähetys seuraavalle hypylle toimi hyvin, samoin vienti aidalle. Valssi ok. Hoppu sujahti ainakin kaksi kertaa lähempään putken suuhun selkäni taakse. Osittain syynä oli se, että olin liian kaukana esteedtä, jolloin minulla ei ollut tilaa liikkua oikeaan putken suuhun ja osittain se, ettei Hoppu selvästikään tiedä riittävän hyvin ettei valssiohjauksessa ikinä saa ottaa estettä selän takaa. Muutama palkkaus valssiin mukaan tulemisesta ja sen jälkeen putkikin onnistui.

Kotiläksyksi saimme paljon palkkaa käännöksistä, jotta Hoppu oppii kiihdyttämään heti käännöksen jälkeen. Muuten pätevää työtä Hoppulaattorilta! Estefokus on edelleen oikein hyvällä mallilla.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

1.6.2013 Hoppuaksaa

Hoppu pääsi tänään työstämään pentutreeneissä keskiviikkona Nessan tekemän Maijun radan alkua ja loppua. Radassa tehtiin takaakiertoa, persjättä, päällejuoksua, valssia ja rengasta. Hoppu oli pätevä, vaikka meillä kesti hetken löytää yhteinen sävel. Sain palautetta siitä, että en ohjaa riittävän napakasti ja selvästi, jolloin Hoppu helposti menee esteistä ohi jne. Muutaman kerran väännettyämme saimme hyvciä onnistumisia aikaan. Ylpeä olen pikkupojasta!

Ohjaustreenin lisäksi teimme verkotettuja keppejä, puomia ja aata. Kontaktit alkavat muodostua mukavasti ja kepit ovat verkkojen kanssa myös kivasti mallillaan. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa urkamaan noita keppien apuja.

4.6.2013 Koiramainen vapaapäivä hyvässä seurassa

Vietin tänään hyvin aktiivista arkivapaapäivää koiramasissa merkeisä ja loistokkaassa seurassa. Kiitos Tuuli ja Marika, sekä tietenkin Raiku ja Jocke! Olipa hauskaa!

Aloitin aamun pikatottistelulla Nessan kanssa. Kävimme muistuttamassa Nessan mieliin pk-hypyn ja pk-aan. Molemmat sujuivat mukavasti. Esteet kapulalle päin tehtiin vauhdilla. Takaisin vauhtia oli maltillisemmin. Mutta ei Nessa niitä ole ehtinyt unohtaa. Hyvä niin!

Pikatottistelun jälkeen koirat pääsivät uimaan. Heittelimme palloa järven rannalla parikymmentä minuuttia. Ja koirat nauttivat taas uimisesta täysin rinnoin!

Seuraavaksi suuntasimme auton keulan kohti Petikkoa treenailemaan ja lenkkeilemään. Lenkillä oli mukana oikea ryhmä rämä: Hoppu, Jocke ja Raiku sekä Nepe-mamma. Juniorit painattelivat pitkin metsää toistensa perässä ja innostuipa se mammakin juoksentelemaan pentustensa perässä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.

Ensimmäinen varsinainen treeniaihe oli esineruutu. Tallasimme noin 20m leveän täysipitkän kaistaleen metsään. Maasto oli melko haastavaa, täynnä oksia ja puunrunkoja. Marika vei Nessalle takakulmiin kaksi esinettä. Ekan esineen löysi ekalla pistolla, joka oli melko hyvä ja suora. Lähti tuomaan esinettä hyvin, mutta ihan lopuksi vauhti hiipui. En tarkoituksella pitänyt mitään ääntä esneen tumisen avuksi. Tokalle esineelle irtosi hyvin, etsi pitkään itsenäisesti, mutta ei aivan irronnut takakulmaa. Pyysin takaisin ja lähetin takakulmaan ja näin nousi toinen esine. Oli hyvä, että Nessa sai vahvisteen minun kuuntelemisestani tällä tavoin. Esineen luovutus saisi olla ripeämpi. Nessa kuitenkin tulee minun luokseni eikä pureskele esinettä.

Hopulle myös kaksi esinettä, molempiin takakulmiin. Irtosi ensin ensin viedylle esineelle. Joutui tekemään etsimistyötä jonkin aikaa, mutta etsi sinnikkäästi kunnes löysi. Toi hyvällä moottorilla ja kantoi perille asti esineen. Oikein hyvä! Tokalle irtoamisessa oli haastetta. Hoppu etsi, jäi vähän pyrimään etualuetta ja lähti sen jälkeen etsimään reilusti ulos ruudusta. Kun huusin takaisin, jäi pyörimään ihan lähelle. Luultavasti sekoitti tehtävän tarkkuusetsintään. Jätin Hopun istumaan, kävin näyttämässä esineen ja lähetin. Ei irronnut esineelle heti, mutta etsittyään tovin löysi ja palautti hienosti. Hopulle siis yksi esine kerrallaan, vahvistusta taakse irtoamisesta ja selvä erottelu tarkkuuteen ja esineruutuun.

Viestillä Nessalla tehtiin palauttava treeni. 200m, 100m siirtymä, kolme matkaa. Treeni meni hienosti, Nessa juoksi ja lähti varmasti ja nopeasti. Loisto-Nesmu!

Hopulle tehtiin viestillä vaikea treeni. Eka matka 150m, siirtymä 50m. Eka matka meni tosi hyvin, lähti varmasti ja juoksi hyvin perille. Tokalla matkalla oikaisi yhdessä kohdassa, jossa olin joutunut kallioesteen takia kääntymään, jolloin oli juoksemassa minusta ohi selvästi vasemmalta. Korjasi itsenäisesti ja löysi minut. Ongelma kuitenkin kulminoitui kolmannelle matkalle lähtiessä, sillä Hoppu ei selvästikään hahmottanut mistä oli tullut. Hoppu oli vähän epävarman oloinen jo lähtövalmisteluissa, normaali veto ja into oli poissa. Hoppu lähti tarjoamaan yhtä polkua oikealla puolellani ja totesi itse olevansa väärässä. Yritin lähettää uudestaan vähän vasempaan suuntaan , mutta Hoppu ei lähtenyt. Pyysin Tuulilta pienen ääniavun ja sen perusteella Hoppu lähti liikkeelle, vähän epävarmasti mutta kumminkin. Pysähtyi vielä noin 30m päähän minusta katsomaan mennäkö vai ei ja minä vahvistin eteenpäinjuoksemista sanomalla mene viesti. Sillähän se lähti! Hopulle treeni oli vaikea. Seuraavaksi helpompi treeni. Hyvää kuitenkin oli, että osasi kakkosmatkalla itse ratkaista ongelman ja että Hoppu sai kolmosmatkalle onnistumisen pienillä avuilla. Pätevä koiruus!

Viestitreenien jälkeen oli aika vilvoitella koiruuksia, joten suntasimme Firan lähteille. Koirilla oli huisin hauskaa ensin metsässä juostessaan ja sen jälkeen uidessaan. Harmittaa niin paljon, että kamera ei ollut mukana. Olisi nimittäin tullut sisaruksista loistavia otoksia!

Ja jotta aktiivinen vapaapäivä ei tähän loppuisi, oli Nessalla vielä omat agitreenit Teemu Linnan koutsauksessa jäljellä. Teemun opissa jatkoimme samalla injalla: opettelimme perustaitoja vähän muunnellulla ympyräratatreenillä. Tämän viikon aheena olivat kääntävät ja suuntaavat ohjaukset. Ja taas  opimme paljon uutta. Eka treeni oli yksinkertaisuudessa hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki jne. ympyrää. Hypyt oli sijoitettu niin, ettei koiran linja mennyt suoraan esteelle vaan koira piti linjata hypylle ja siitä putkelle. Ekalla yrityksellä rytmitin jo väärin ekaan putkeen lähetyksen, joten jäin vähän paikoilleni seisomaan, päällejuoksu aidan jälkeen, lähetys putkeen ja, sen jälkeen levisi. Olin liian pitkällä takaaleikkauksele ja liian myöhässä persjätölle. Tokalla lähetys ekaan putkeen parempi, juoksulla hypyn taakse ja päällejuoksuohjauksella linjaus putkeen, persjättö putkelle, sama toiseen kertaan ja kolmannella olin jo niin myöhässä että putkesta ohjaus hypylle piti tehdä loivalla takaaleikkausella eli vaihtamalla puolta koiran selän takana. Loiva takaaleikkaus ei toiminut niin hyvin kuin olisi voinut, sillä oma liikkeeni hidastui ja suhisin tarpeettomasti, jolloin Nessa alkoi kääntyä liikaa.  Olimme kuitenkin oppineet sen, mitä treenisä oli tarkoitus oppia. Vaikka persjättö oli se ykkösvaihtoehto alussa, on hyvä olla myös plan B myöhään jäämisen varalta, jonka sitten osaa lennossa ottaa käyttöön. Hyvä oppi!

Toka rata oli pieni ympyrä suorien putkien ja viimeisten vinojen hyppyjen kautta. Treenin ideana oli oppia tekemään hypylle hyvä käännös ja sen jälkeen linjaamaan seuraavalle hypylle ja putkeen. Tässä saimme aikaan yksittäisiä onnistumisia, mutta liian monta kertaa käännökseni oli läpijuostu tai käännöksen jälkeinen linjani oli väärä. Tätä pitää tehdä uudestaankin!

Kolmas treeni oli eräänlainen siksak-kuvio. Aita, mutkaputki, käänös keskiaidalle, vinoaita, keskiaita, vinoaita, keskiaita, vinoaita, keskiaita, vinoata, keskiaita, mutkaputki. Paljon oli siis käntäviä ohjauksia. Ekaan käännökseen valitsin perskäännöksen, muihin takaaleikkauksen. Tässäkin treenissä juoksin useamman käännksen läpi eli en kunnolla hidastanut ja kääntänyt suuntaa. Suurempi ongelma minulla kuitenkin oli, ett saatoin tehdä ihan hyvän ohjauksen, mutta en malttanut odottaa että koirani reagoi siihen. Tämä pitää aina muistaa! Teemu kommentoi myös, että Nessa ei lähde helposti tarjoamaan sitä tiukkaa käännöstä ja itsensä keräämistä vaan käännösohjaus pitää itää pidempään päällä. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi käännökset helposti leviävät: minä en pidä ohjausta riittävän pitkään päällä, jotta Nessa lukee sen kunnolla kääntäväksi ja annan koiran juosta käännöksestä läpi. Nessahan kyllä kääntyy, jos ohjaan hyvin ja "vaadin" sitä kääntymään. Tätä pohditaan nyt kunnolla! Huippuhyvää treeniä jälleen Teemun opissa, mahtavaa!

4.6.2013 Jäljestystä ja lenkkeilyä

Hoppu pääsi tänään purkamaan riehumisintoaan oikein kunnolla, kun suuntasimme treenaamaan Tuulin ja Raikun kanssa. Nuoriso rälläsi menemään lenkkipoluilla oikein urakalla toisiaan vaanien, niskassa roikkuen ja taklaillen. Taklailu tosin oli hiukan yksipuolista, Hoppu taklasi ja Raiku otti taklauksia vastaan. Melko reilua kun painoeroa on se 6 kiloa Hopun eduksi...

Juoksemisen ja riekkumisen jälkeen oli aika rauhoittua jäljestyspuuhiin. Hopulle tehtiin noin 300 askeleen namijälki, kuivanami jokaisessa askeleessa. Jäljen lopussa keppi. Jälkipohja oli kosteaa, alle 10 cm nurmikkoa ja jäljen tallasi Tuuli. En ole ikinä nähnyt Hoppua jäljestämässä yhtä täsmällisesti, rauhallisesti ja keskittyen! Työskentely oli upeaa! Yhden kerran koko jäljelä edes hihna kiristyi. Uskomatonta! Lopun kepi ilmaistiin hienosti. Tällaisia treenejä kun saadaan pari alle, uskaltaudutaan tekemään jo kulmiakin. En tiedä mikä kaikki tähän maltillisen suorituksen kasaamiseen vaikutti. Ehkä nurmikkopohja toimii erityisen hyvin tai sitten Raikun väsytyspalvelu inc. teki todellisesti tehtävänsä. Tai tauko on auttanut. Tiedä häntä, näitä kuitenkin toivotaan lisää!

3.6.2012 Helteistä viestiä

Tänään oli kuuma päivä. Oikeasti kuuma. Helteistä ja aurinkoista.  Haettuani lapset hoidosta lähdimme heti järven rantaan uimaan. Lapset pääsivät myös polskimaan järveen ensimmäistä kertaa tänä kesänä.  Hoppu ja Nessa uiskentelivat pallon perässä. Hopun uimatekniikka on hyvää ja se lähtee jo pidempiäkin matkoja uimaan pallon perässä. Kiva juttu! Uimista on nimittäin kesäisin reilusti ohjelmistossa. Mikään ei ole parei tapa virkistyä treenailun jälkeen, kuin järvessä pulahtaminen. Se vaan on parhautta.

Lähdimme viilennystuokion jälkeen viestimetsään Kaisin kanssa. Treenasimme Hanko-Hyvinkää tien vieressä, kuivassa kangasmetsässä. Nessa juoksi avoimen luokan viestiradan, ainakin hyvin lähelle. Metsä oli kuuma ja kuiva. Nessa lähti ekalle matkalle hyvin, juoksi vauhdikkaasti. Tokalla vauhti oli vähän rauhallisempaa lähtiessä, tuli perille reipasta vauhtia. Pitkä matka ja kuumuus verottivat selvästi jaksamista. Vikalle matkalle Nessa lähti laukalla, mutta rauhallisesti. Noin 200m jälkeen se pysähtyi ja katsoi vähän aikaa minua: oletko nyt tosissasi, että minun on juostava?? Hetken pohdittuaan se päätti, että juostaan sitten. Hullujahan nuo ihmiset on. Vauhti ei parasta a-luokkaa, mutta olen tyytyväinen että Nessa väsymyksestään huolimatta juoksi. Taito-Nepe <3.

Hoppu teki pari tarkkuusruutua etsien kolikkoa. Ekalla yritti karata kauemmas tarkkuusruudusta, joten pyysin takaisin. Tämän jälkeen pysyi kivasti ruudussa, etsi tarkasti, löysi ja ilmaisi suuhun ottamalla ja makuulle käymällä. Toisen kerran piilotin saman esineen hieman sammalen sisään. Etsiminen hyvää, esine löytyi melko helposti, ilmaisukin alkoi hyvin, mutta sitten Hoppu nieli kolikon. Tarkkuusesineiden nieleminen kulkee siis suvussa ;). Eli Hopulle nyt vahvistettava sitä maahanmenoa heti suuhun ottamisen jälkeen. Nyt nimittäin nieli, koska yritti tuoda esinettä minulle päin. Voi Hoppua, kakkensa yrittää ja lopulta nielee esineen mitä yrittää ilmaista. Eihän tuolle voi kuin nauraa!