maanantai 12. toukokuuta 2014

12.5.2014 Tokostelua Hopun kanssa

Maanantai-iltana oli taas aika tokostella SM-joukkuetreeneissä. Oma fiilis oli aika väsähtänyt, pentuprojekti on vienyt yöunet jo ennen pentujen syntymää.

Todetaan nyt tämänkin blogin puolella, että Prillan masusta löytyi tänään röntgenkuvauksessa 8 pentua. Huippua! Ja pentujen odotettuun syntymään on enää alle viikko. Odotan innolla!

Aloitimme treenit tunnarilla, ihan kisamaisella tunnarilla. Ja mitä teki Hoppu: toi onnistuneesti oman. Jee! Huippujätkä!

Seuraava teema oli luoksetulon stoppi. Stoppeja tein ensin ihan läheltä, lihapulla-avulla. Näissä Janinan mielesyä ongelmana liiallinen fokus käteen. Pysäytykset kauempaa isoillakin avuilla huonoja. Kun Janina palkkasi takaa stopit paranivat. Ja ennakointi alkoi. Suoria luoksetuloja ja vauhdin vahvistamista tehtävä paljon, samoin teräviä stoppeja. Ehkä pallo toimisi paremmin palkkana, nyt käytössä lihapullat.

Muutama nouto Jessican opeilla. Kiero hämäsi liikaa, muuten vauhtia oli kivasti.

Itseksemme teimme seuraamista, joka sujui kivasti, luoksetulon loppuasentoa, kaukokäskyjä ja ohjatun alkeita. Kakeissa istuminen makuusta on napakampi ja Hoppu nousee kunnolla istumaan, ainakin lähietäisyydellä. Seiso-maahan-seiso vaihdot toimivat lähietäisyydellä. Seisomasta istumaan ei ota toimiakseen, tätä jumppaa tehtävä paljon enemmän. Pentuajan projekti? Ohjatussa vein pallon oikealle ja nostin käden ylös keskellä ja toisessa reunassa. Lähetin merkille, joka toimi hyvin. Jostakin syystä Hoppu lähti useamman kerran vasemmalle, vaikka pallo oli oikealla. Mies :-D. Näitä voisi ottaa nyt ohjelmaan ihan lelujen kanssa.

Prilla pääsi treenejä seuraamaan Nooran jatkuvassa rapsutuspalvelussa. Otimme pari noutoa, joissa mamsku oli ihan liekeissä. Asennetypy!

Treenien jälkeen kävimme vielä rentoutumassa Kiljavan metsissä kävellen. Niin parhautta!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

6.5.2014 kuntoilua

Tiistai on meillä perinteisesti treenivapaapäivä, kuten tänäänkin. Treenaamisen sijaan yritän aina tehdä jotakin fyysisesti rankempaa koirien kanssa, niin tänäänkin.

Töiden jälkeen lähdin lähipellolle heittelemään tennispalloa Nessalle ja Hopulle. Matka pellolle taittui juosten koirien vetäessä. Meillähän tuo huskygeeni on vähän vajaasti kehittynyt, kumpikaan koirista ei tuonnostaan vedä valjaisiin kytkettäessä. Mielumminkin se on ällöä niiden mielestä. Olen nyt silloin tällöin yrittänyt laittaa koirat vetämään pellolle, kun olen lähdössä tennispalloa heittelemään. Ja pikkuhiljaa vetäminen on muuttunut mukavammaksi. Tänäänkin minun piti oikein jarrutella matkalla. Hyvä näin! Jospa sitä joskus pääsisi ihan juoksulenkeille koiramoottorin helpottamana :-). Pellolla molemmat juoksivat innoissaan pallon perässä, kuten aina. Tässä päivän spurttiosuus.

Lasten käytyä nukkumaan lähdin koirien kanssa pyöräilemään.  Pyöräilimme pisimmän reitin ikinä, 10km. Vauhtia oli leppoisasta laukasta spurttailuun. Hiki lensi ja kivaa oli :-). Ainoa miinus on, että aktiivisuusrannekkeeni ei lue pyöräilyä aktiivisuudeksi. Tämän vuoksi heitimme vielä puolen tunnin kävelylenkin pyöräilyn päälle.

7.5.2014 Tottista, fyssarointia ja keppitreeniä

Aamulla pakotin itseni tottiskentälle treenaamaan. Miten se onkin niin vaikeaa?

Hoppu pääsi hommiin ekana. Tein seuraamista, jääviä, tasamaanoudon, hyppynoudon ja eteenmenon. Seuraaminen oli harmonista, innokasta ja tarkkaa. Käännöksissä vielä pientä epätarkkuutta. Istumisen jäi ensin seisomaan, muut jäävät ok. Pyrkii jäävien valmistelevassa osuudessa vähän jätättämään seuraamisessa, muistettava palkata myös näitä. Tasamaanoudossa hyvä vauhti kapulale ja lähti tuomaan kivasti, palkkaus lelulle. Hyppynoudossa olisi vauhtia voinut olla vieläkin enemmän, mutta melko ok. Palkkaus lelulle heti hypyn jälkeen. Eteenmeno oli vauhdikas. Oikein hyvää tottispohjaa Hopulle. Muistettava hyvä ja vauhdikas fiilis koko ajan. Tästä on hyvä jatkaa!

Nessalle lyhyitä, kivoja seuraamispätkiä, hyppy- ja estenoudot tennispallolla ja eteenmeno. Loistofiilis koko treenin ajan. Näitä lisää!

Molemmat koirat pääsivät Tamaran fyssaroitavaksi. Hopusta kommentit: paino 22 kg. Hoikka, lisää ruokaa! Tänään jumissa hauikset ja hamstringit. Lantion flexio tiukkaa. Nessasta: Nessalla parempi selkälinja. Käynyt pyörälenkeillä, laukkaa. Tänään laukka-lihakset; lanneselkä ja hamstingit tiukat. Eli vähän tiukkuutta siellä täällä, muttei mitään huolestuttavaa.

Iltapäivällä tein molemmille koirille jäljen. Hopulle supra keppijälki, kepit 25-50m välein. Vanheni vain hetken. Tokasta kepistä sujahti ohi, muut löytyivät. Näitä nyt pari muistuttamaan keppien merkityksestä. Nessalle noin 300m jälki, noin 10m jana, 2 kulmaa ja 6 keppiä. Ajoi hyvällä motivaatiolla ja löysi kaikki kepit. Yhtä keppiä alkoi etsiä ohitettuaan sen yli 20 metrillä, mutta etsi tosi hartaasti ja lopulta löysi. Hyvä Nesmu!

Kotiin päästyäni haimme lapsukaiset kävellen hoidosta. Loppuilta olikin koirien lepoilta, kun Makella oli koulua ja jouduin perumaan sekä raunio- että agitreenit.

maanantai 5. toukokuuta 2014

5.5.2014 Maanantain tokostelua

Sain tänään aikaiseksi koirien kanssa kaksi asiaa, jonka kanssa laiskottelen aivan liiaksi. Tokoa ja pyöräilyä.

Pyöräilyn pääasiallinen tarkoitus on saada rakennettua koirille kuntoa, muun muassa viestiä varten. Ja jos sitä tosiaan meinaisi käydä kokeilemassa syksyllä onneaan Nessan kanssa voittajassa, niin kunto todellakin pitää saada paremmaksi. Mutta siis tänään kävimme pyöräilemässä, hyvä me!

Hoppu pääsi tokoilemaan ATD:n SM-joukkueen kimppatreeneissä. Häiriötä ja hyviä vinkkejä. Hoppu teki ensin seuraamista. Seuraamisen kuviot vedettiin vähän ylempien luokkien tyyliin, kun häiriötä riitti ja muun muassa juoksusta tehtiin pysähdys. Mutta ei se mitään, kovin hyvää treeniä! Ja että olin Hopun työhön tyytyväinen! Hyvällä fiiliksellä alusta loppuun, toki uusissa asioissa pientä epätäsmällisyyttä. Koska ketällä oli rakennettu ruutu, piti minun toki kokeilla kuinka Hoppu ruutuun löytäisi. Hyvin löysi! Ja myös merkin kautta. Hyvä Hoppis! Hyppy sujui tavalliseen tapaan. Pari vauhtiluoksetuloa sekä erikseen loppuasentoa lihapullalla. Hyvä fiilis näissäkin. Noudoissa tein pari iskunoutoa ja näissä oli myös kivasti vauhtia. Hyvän treeni-illan kruunasi onnistunut tunnari. Evan haju väärissä, mutta silti oma löytyi. Jee!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

2.5.2014 Jäljestystä

Viikko on ollut oikea jäljestysviikko! Ensi viikko otetaan jäljen suhteen vähän rennommin.

Heti aamusta tein pihanurmikollemme jäljen sijoituspennulleni Hyrrälle. Tämä oli Hyrrän eka jälki ikinä. Noin 40 askelta, askeleet aivan kiinni toisissaan, joka askeleessa nami. Ensin Hyrrä vähän kieri ja ihmetteli, mutta kova oli hinku nameille. Kun Hyrrä keksi, että eteenpäin pääsee vain jokaisen namin syömällä, alkoi homma toimia. Oikein hyvä jälkiuran aloitus! Onnea on ahne pentu ;).

Saatoimme koiruuksien kanssa Saran kouluun ja jatkoimme siitä pidemmän mutkan kautta kotiin. Hyrrä menee pitkin peltoja ja metsiä hirmuiselle vauhdilla, aivan uskomaton pikakiituri!

Aamulenkiltä lähdin tallaamaan jälkeä Hopulle ja Nessalle.

Nessan jälki noin 400m, kaksi piikkikulmaa ja 20m jana, 4 keppiä. Nessa jäljesti tänäänkin jotenkin vaisusti. Selvitti kulmat, nosti kaksi keppiä. Jäljestyksestä puttuu kuitenkin se tavallinen into. Nyt motivaatiotreeniä vaikkapa keppijäljellä. Katsotaan jos se helpottaisi.

Hopun jälki oli noin 500m pitkä, 10m jana, 3 kulmaa ja 6 keppiä. Alkujäljestä isona häiriönä oli mukana roikkunut Hyrrä, joka härräsi Hopun ympärillä. Maastossa oli korkeaa suopursua, sekin haittasi tekemistä. Hoppu nosti itse vain 2/6 keppiä. Apuuva! Tälle keppiongelmale on nyt tehtävä jotakin. Jälki itsessään sujui muuten hyvin, jana toimi ja kulmat selvitti kivasti. Mutta ne kepit!!

Työpäivän jälkeen kävimme vielä koirien kanssa noin tunnin metsälenkillä auringonlaskun värjäämässä metsässä. Oli upean kaunista ja rauhallista!

lauantai 3. toukokuuta 2014

3.5.2014 Tokoa ja jälkeä

Aamulla tokosteltiin ja tottisteltiin Röykän kentällä. Hyrrä pääsi ihan vain leikkimään.  Nessalle aktiivinen ja korkeavireinen lyhyt tottissetti. Hopulle hyppyä, kaukokäskyjä, seuraamista ja noutoa.

Hyrrä teki aamulla 50 askelen namijäljen sivupihallamme. Pidin remmin ihan lyhyenä enkä päästänyt eteenpäin ilman että söi kaikki namit. Hyrrä etsi nameja tehokkaasti, kävi vain vähän jäljeltä sivussa ja yritti pyörähtää taaksepäin vain alussa. Lopussa keppi, jossa syöttelin maahan. Oikein hyvältä näyttää!

Myöhemmin päivällä metsässä testasin, miten Hyrrä reagoi tuoreeseen jälkeen ilman nameja ja laitoin jäljelle neljä isoa keppiä. Hyrrä lähti seuraamaan jälkeä, melko ilmavalla nenällä toki ymmärrettävästi. Ekaan keppiin ei reagoinut, toisella autoin pysähtymään ja palkkasin maahan. Kolmannen nosti itse suuhunsa, jee! Neljännellä autoin kuten kakkosella. Typyssä on selvästi potentiaalia myös jälkikoiraksi :-).

Nessa teki tänään motivaation nostattamiseksi kuuden kepin keppijäljen, joka meni janaa lukuunottamatta oikein hyvin. Jana oli vain noin 5m, josta Nessa huitaisi ohi. Löysi jäljen kun lähetin toisesta suunnasta uudestaan.

Hopulle noin 600m jälki, jossa 5 kulmaa ja 6 keppiä. Vanheni tunnin. Jana noin 20m, polun pohjaa pitkin. Janalla eteni ensin 5m ja jäi haistelemaan. Uudesta lähetyksestä eteni hyvin ja nosti oikean jäljen hienosti. Tämä jälki meni kuten edelliset: hyvää jäljestystä, mutta ne kepit... Vain 3/6. Nyt pari tehokeinoa: pelkkiä keppijälkiä ja jälkiä joissa keppi vain lopussa. Josko noilla saataisiin homma toimimaan. Kulmat Hoppu teki hyvin, samoin kaksi suuren polun ylitystä. Jospa ensi viikolla pidettäisiin vähän jälitaukoa, korkeintaan pari helppoa keppijälkeä.

Kelit ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia. Kun sain jäljet tallattua, päätin käyttää koirat uimassa. Matkalla uimaan alkoi taivaanranta harmahtua. Mutta kun koirat on päätetty käyttää uimassa, nehän käytetään uimassa ;). Kun olimme pääseet rantaan, alkoi taivaalta ripsiä vettä. Pikainen uimareissu ja takaisin autolle päin. Matkalla autolle alkoi sataa lunta/räntää/rakeita, jotakin valkoista enivei. Eikä sitä satanutkaan ihan vähän, koko metsä oli valkoisenaan pienen hetken. Mitääh? 

Ilta jatkui vähän tavallisuudesta poikkeavin menoin, Maken bändillä oli keikka läheisessä nuorisoseuran talossa. Koska ilta olisi muuten tullut koirille tosi pitkäksi, pääsivät ne mukaan autoon. Akustisen keikan jälkeen käytin koirat juoksemassa viereisellä pellolla ja ne pääsivät myös nauttimaan keikkayleisön rapsutuksista pihalla. Nessalle löytyi myös useita innokkaita pallon heittäjiä, joten se pääi nauttiman täysillä. Pallo ja rapsutuksia - täydellistä! Hyrrän kanssa pyörähdimme keikkapaikassakin ennen sähköisen keikan alkua. Pimeä sali ja suuri määrä vieraita ihmisiä oli Hyrrän mielestä ihan jees. Reipas pieni!

Päivän lopuksi oli vielä vuorossa noin kolme kilometrin kävelymatka kotiin, en nimittäin ollut ehkä ihan ajokunnossa ;). Päivän jälkeen kasassa oli väsynyt Laura ja kolme väsynyttä koiruutta.