lauantai 13. lokakuuta 2012
13.10 Pentuaksaa
Aloitiime mutkaputkella. Hoppu irtosi hyvin putkeen, vaikkase olikin reilusti mutkalla, uun muodossa. Ensin pari tavallista lähetystä, sen jälkeen muutama takaaleikkaus, pari vaikeampaa sissänmenokulmaa ja pari tiukasa kulmasta takaaleikkausta. Hoppu irtoaa putkeen niin ajoissa ja varmasti, että takaaleikkaukset eivät aiheuttaneet ongelmia. Lopuksi istutin aidan taakse, lähetin heti aidan jälkeen putkeen. Ekalla oma kroppa veti pois oikeasta putken päästä. Kun keskityin kropan suuntaan, Hoppukin meni minne piti. Pätevä ukko!
Toisena treeninä teiumme puomin alastuloa. Hoppu tarjosi alastuloa minun ollessani kauempankin eikä tarvinnut alastulokohdan merkkaamista maata tapauttamalla. Palkkaus namilla, häiriönä liikuin vähän ja Hopun piti pysyä kontaktilla. Hoppu tarjosi kontaktille siirtymistä aktiivisesti heti vaopautuksen jälkeen.
Kolmantena treeninä irtoaminen ensin kahden ja sen jälkeen kolmen esteen taakse pallopalkan luokse. Veimme palkan yhdessä, istutin Hopun lähtöön, siirryin vähän sivuun ja vapautin kun Hoppu katsoi palloa. Tosi hyvä treeni!
Lopuksi tein vielä Hopun kanssa esteiden kiertoa. Sekin meni molempiin suuntiin kovin pätevästi.
Hoppu on aivan innoissaan agitreeneistä, tekee vauhdilla ja keskittyy hyvin. Mahtijätkä!
Aksailun jälkeen Hoppu ja Pihka pääsivät leikkimään ja juoksemaan läheisessä metsässä. Vauhtia on jo melkoisesti! Ihania pentusia ovat molemmat!
11.10 Jäljestystä ja aksailua
Nessalla noin 400m jälki, 6 keppiä, 4 kulmaa, 20m jana, vanhentui 50 minuuttia. Keppeinä juuri risukasasta poimitut, vähän maatuneet kepit. Janalla eteni suoraan, reagoi heti jälkeen, mutta otti takajäljen eikä kääntynyt ennen liinan mittaa. Kepeistä Nessailmaisi ekan, kolmannen jakuudennen. Kepit olivat siis hyvin haatavat. Jäljellä pysyi hyvin ja teki tarkkaa työtä.
Keskusteltiin viikonloppuna Ruotsissa lenan ja Stigin kanssa siitä, miten juuri keppien laatu voi vaikuttaa niiden ilmaisuun. ruosissa on tänä kesänä otettu käyttöön luonnon kepit. He ovat hyvin selvästi huomanneet eron erilaisten keppien ilmaisutarkkuudessa: eri puulajit vaikuttavat, samoin keppien tuoreus. Juuri puusta katkottujen keppien löytäminen on erityisen vaikeaa. Tätä seurattava nyt. Nessalla nimittäin joillakin jäljillä vaikeuksia kepeillä, joillakin jäljillä kepit nousevat helposti.
torstai 11. lokakuuta 2012
10.10 Raunioita ja agia
Raunioilla pääsivät tänään töihin molemmat.
Hopulle piilotettiin etukasaan kolme ukkoa, yksi kerrallaan. Tarkoitus oli hakea haju nenään ja lähettää sitten ukkoa etsimään. Suorapalkkaus. Ekan ukon Hoppu haistoi hyvin ja meni piilolle aika suoraan reippaan tarkentamisen jälkeen. Hyvin miekkonen tiesi mitä oli tekemässä vaikka taisikin olla toka kerta ikinä raunioilla. Tokan maalimiehen tarkennus oli haastavaa, Hoppu etsi koko etukasan ja kävi tarkastamassa ekan piilon. Etsi aktiivisesti koko ajan, vauhti kasoilla oli hirmuista. Kun otetaan huomioon kehitysvaihe ja koordinaatio, oli menoa suorastaan pelottavaa katsella. Ukko löytyi lopulta palkkien alta, Hoppu käytännössä hyppäsi maalimiehen päälle löydön tehtyään. Like father like son <3. Sori vaan treenikaverit. Kolmas ukko vaati vähän vähemmän töitä kuin toka. Hyvin teki töitä, aktiivisesti etsi ja hyppäsi taas suoraan piiloon löydön tehtyään. Hauska Ukko ja pätevä!
Nessalle palauttelutreeni, kaksi delkeää piiloa. Eka piilo tornin alakerrassa, toinen takakasan ekassa kaivossa. Nessa oli räjähtää liitoksistaan hommiin päästessään, sillä oli huippukivaa! Marikan haju kantautui hyvin Nessan nenään, mutta tarkentelua työsti jonkin verran. Otti rullan hyvin, ihan Marikan vierestä. Näytölle Nessa vei jostakin syystä tornin ekaan kerrokseen. Laitoin siis etsimään uudestaan. Tovin pohdittuaan otti taas rullan oikeasta paikasta ja vei näytöllekin oikein. Kaivo oli helppo, se läytyi hyvin. Rullan tuonti on nyt hätiköivää, Nessa irroittaa rullasta ennen lupaa. Ilmaisutreeniä siis tehtävä. Nessalle erittäin hyvä palautustreeni, kivaa oli!
Tänään me pääsimme ekaa kertaa syyskaudella kouluttajan silmien alle. Olemme talvikauden Sari Vähäniityn koutsauksessa. Sari oli tehnyt meille oikean juoksuradan. Kuuma tuli kipittäessä. Nessa irtosi radalla kivasti ja kuunteli ohjausta kiitettävästi. Putkijarrut toimivat hyvin kun muistin ne tehdä. Aan alastulolta teki kerran karkaamisen, muuten Aan alastulot olivat vauhdikjaita eikä Nessa karannut. Muita kontakteja ei ollutkaan. Omaan ohjaukseen täsmällisyyttä niin hyvä tulee!
Hoppu pääsi katselemaan muiden koirien treenejä ja ihmisiä sekä vähän tokoilemaan. Kaikkien ihmisten syliin olisi tehnyt mieli kiivetä ja kaikkia koiria mennä moikkaamaan. Kivasti keskittyi kuitenkin kontaktinottoon ja sivulletuloon kun pääsi hommiin. On se loistomies!
Treenien jälkeen kävimme vielä vähän pidemmällä lenkillä Nessan ja Hopun kanssa hallin huudeilla. Hyvin Hoppu ohitti koirat, ihmiset ja pyöräilijät. Maalaispoika <3.
tiistai 9. lokakuuta 2012
6.10 Prillan MH Ruotsissa
Hoppu pääsi tekemään vähän tottista laivan aulassa, kun hyttien siivoaminen oli vielä kesken päästessämme laivaan. Teimme Hopun kanssa pääasiassa seuraamista, myös vähän luoksetulon loppuasentoa, istumista, paikallamakuuta ja kaukokäskyjä. Seuraaminen on hyvin innokasta ja kontakti pysyy kivasti. Tullessaan sivulle Hoppu hypähtää aikalailla, samoin helposti hypähtää kun otan askelia eteenpäin. Tuohon kiinnitettävä nyt jonkin verran huomiota ettei lopputulos ole lentävä Hoppu. Otin maksimissaan neljää aselta ja myös käännöksiä. käännöksessä oikealle poikittaa herkästi ja tulee turhan eteen, käännöksissä vasemmalle voisi takapään käyttö olla parempaa. Tämä aika kivalla alulla, jatketaan harjoituksia. Eteenistumista Hoppu tarjoaa hyvin,useimmiten kauniisti suorassa. Tehty jonkin verran sibulta eteen ja edestä sivulle siirtymisiä. Kun tulee matkan päästä, saattaa herkästi asettua vähän vinoon. Suoran asennon vahvistamista siis jatkamme. Kaukokäskyjä teen namin kanssa, käsiavuilla, ihan läheltä. Hyvin pysyy niillä avuilla paikallaan. Toistoja lisää ja pikkuhiljaa vaikeuttamista. Istumisessa ja paikallamakuussa jo kivasti kestoa. Pääsen useammanmetrin päähän ja häiriössäkin pysyy yli puoli minuuttia paikallaan. Nyt pitäisi alkaa rakentaa jääviä.
Kaikenkaikkiaan Hopun kanssa on ihana puuhailla kun se on kaikesta aivan intona. Kontakti on kohdillaan ja sehän noppii uutta ihan hirmuisen nopeasti! Hoppu suhtautui tosi rennosti laivaan, autokanteen, kanteen sekä innolla ihmisiin, portaisiin...kaikkeen! Mahtityyppi <3.
Illalla pääsimme Lenan ja Stigin sekä kaikkien upeiden Windedos koirien luo. Olipa taas mahtavaa jutella ja kuulla kuulumisia sekä nähdä upeita koiruuksia!
Lauantaina kello herättikin jo klo 6, kun meidän piti suunnata klubille ja M-kuvaukseen. Vähän ois kyllä nukuttanu, hullua tämä koiraharrastus. MH-kuvaukseen pääsivät kaikki kolme Prillan veljeä, Xante, Marvin ja Texas sekä siskoksista Tyra ja Prilla. Kaikki pennut olivat aktiivisia, reippaita, sosiaalisia, äänivarmoja ja kovia leikkimään. Hyvältä siis näytti! Aivan ihania koiria!
Prillan MH numeroiden valossa:
1a KONTAKTI Tervehtiminen
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.
1b KONTAKTI Yhteistyö
4 Lähtee mukaan halukkaasti. Kiinnostuu testiohjaajasta.
1c KONTAKTI Käsittely
3 Hyväksyy käsittelyn.
2a LEIKKI Leikkihalukkuus
4 Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti.
2b LEIKKI Tarttuminen
3 Tarttuu viiveellä tai etuhampailla.
2c LEIKKI Vetoleikki
4 Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes testiohjaaja päästää otteensa.
3a TAKAA-AJO
4 Aloittaa kovalla vauhdilla, päämäärätietoisesti. Jarruttaa saaliilla.
4 Aloittaa kovalla vauhdilla, päämäärätietoisesti. Jarruttaa saaliilla.
3b TARTTUMINEN
3 Tarttuu epäröiden tai viiveellä.
3 Tarttuu epäröiden tai viiveellä.
4 AKTIVITEETTITASO
3 Tarkkailevainen ja pääasiassa rauhallinen. Yksittäisiä aktiviteettitason nousuja.
5a ETÄLEIKKI Kiinnostus
1 Ei kiinnostu avustajasta.
5b ETÄLEIKKI Puolustus/aggressio
1 Ei osoita uhkauselkeitä.
5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus
1 Ei saavu avustajan luo.
5d ETÄLEIKKI Leikkihalukkuus
1 Ei osoita kiinnostusta.
5e ETÄLEIKKI Yhteistyö
1 Ei osoita kiinnostusta.
6a YLLÄTYS Pelko
3 Tekee väistöliikkeen kääntämättä katsettaan pois.
6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio
1 Ei osoita uhkauselkeitä.
6c YLLÄTYS Uteliaisuus
3 Menee haalarin luo kun ohjaaja seisoo vieressä.
6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko
3 Niiaus tai temponvaihto ensimmäisellä ohituskerralla, joka pienenee toisella ohituskerralla.
6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta.
7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko
3 Tekee väistöliikkeen kääntämättä katsettaan pois.
7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus
5 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo vieressä.
7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko
2 Pieni niiaus tai temponvaihto jollakin ohituskerralla.
7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta.
8a AAVEET Puolustus/aggressio
1 Ei osoita uhkauselkeitä.
8b AAVEET Kontrolli
4 Kontrolloi aaveita. Lyhyitä taukoja.
8c AAVEET Pelko
2 Pysyttelee pääasiassa ohjaajan edessä tai sivulla. Pientä välimatkanottoa.
8d AAVEET Uteliaisuus
1 Menee aaveen luo kun ohjaaja on ottanut hupun pois.
8e AAVEET Kontaktinotto aavepukuiseen avustajaan
3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin.
9a LEIKKI Leikkihalukkuus
4 Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti.
9b LEIKKI Tarttuminen
4 Tarttuu heti koko suulla.
10 AMPUMINEN
2 Kontrolloi nopeasti ja on sen jälkeen välinpitämätön.
Prilla leikki innokkaasti, ei reagoinut laukauksiin, osasi rauhoittua hyvin ja antoi Evan murehtia jännistä asioista metsässä. Prilla tukeutui Evaan esimerkiksi aaveissa, haalarilla ja rähimälaitteella ja meni tutkimaan niitä yhtä aikaa Evan kanssa. Yllättävää oli, etteivät mitkään yllätykset saaneet Prillaa haukkumaan. Ilmeisesti tässäkin luotti Evan hoitavan asiat. Videomateriaalia luvassa lähiaikoina.
Päivän mittaan Hoppu pääsi puuhaamaan tottista. Hyvin vastaavia juttuja kuin laivassa hyvin vastaaalla lopputuloksella. Märkään maahan perusasentoon istuminen tuotti vaikeuksia.
Nessan kansa tottistelimme myös pitkästä aikaa. Tein lyhyitä ja vähän pidempiä (max 50 askelta) seuraamispätkiä mahdollisimman korkealla fiiliksellä.Nessan treeni onnistui hyvin, se oli aivan täpinöissään seuraamisesta. Parin toiston jälkeen alkuun tahtoi tulla pientä keulimista eli edistämistä, johon puutuin pienellä jarrutuksella pannasta. Seuraamisen jälkeen teimme noutoja ja nekin sujuivat tosi kivasti! Taitaa "kotikonnuille" pääseminen tehd Nessalle hyvää. Ensimmäisellä toistolla heitin kapulan Nessa perusasennossa ja pyysin nourtamaan kun kapula paikallaan. Vauhti kapulalle hyvä, tarttuminen nopea ja lähti hyvää vauhtia tuomaan, palkka lelulla noin 7m ennen minua. Toinen nouto vauhdista, suoritus ja palkkaus jotakuinkin samat. Kolmannelle lähti myös lennosta, mutta vaadin loppuasennon. Lopussa pientä epävarmuutta. Neljäs kuten ensimmäinen. Kiva treeni kerrassaan! Pitäisköhän treenata useamminkin ;).
Illalla Nessa pääsi vielä esineruutuun. Ruutu täysikokoinen, neljä esinettä takaosassa ruutua. Lähti vauhdilla, löysi kaksi hyvin. Palkka lelulla ja bileet pystyyn kun löytää. Kolmannen ja neljännen kanssa joutui tosissaan tekemään töitä, Stig kävi ruudussa nostattamassa. Pari muistutusta kotiinviemisiksi. Ensinnäkin: treenaa esineruutua! Siellä on paljon pisteitä. Toiseksi: treenaa takaesineitä! Kolmanneksi: opeta koira etenemään suoraan ruudussa! Neljänneksi: pidä motivaatiosta huolta! Mikäli koira väsyy vähänkin, lisää apuja, nostata koiraa. Hyvä vinkki suorien pistojen vahvistamiseen on tehdä ristinmuotoinen treeni, jonka jokaiseen sakaraan viedään koiran nähden esine.
Huippupäivä, huippukoiruuksia ja huipputreenejä! Tykkään!
maanantai 20. elokuuta 2012
15.8 raunioita ja agia
Raunioilla Nepe pääsi tekemään töitä oikein tosissaan kun koko ryhmämme eli viisi ukkoa oli ahtautunut raunioradan tornin välittömään läheisyyteen. Treeni oli oikea källi minullekin, ekaa kertaa ikinä kaikki ukot olivat hävinneet raunioille ilman alueen sopimista tai muutakaan.
Aloitimme etsinnät etukasasta, jossa äskeisen treenaajan ukot olivat olleet. Yksi maakaivo haisi Nepen nenään niin voimallisesti, että se oiti ilmaista. Ja vaikka kaivo oli avattu, ei Nessa uskonut että piilo on tyhjä. Jatkoimme matkaa ja Nessa suuntasi suoraan tornille päin. Kolme ukkoa löytyi kivasti ja sen jälkeen Nessa oli sitä mieltä, että kaikki on löydetty. Kehotettuani Nessaa jatkamaan, löytyivät vielä loput kaksi.
Treeni oli hyvin haastava, mutta Nesmu selvitti sen kunnialla. Taitava typy!
Hoppu ei tänään ehtinyt treenailemaan, ehkä ensi kerralla. Hopun veli Jocke kävi raunioilla verilettuja syömässä. Siinä eivät haitanneet kasat, esteet tai liikkuvat alustat. Jocke on niin <3.
Rauniotreenien jälkeen Nessa pääsi vielä aksailemaan Soilen radalle. Nessa meni kivasti ja vauhdikkaasti sinne mihin ohjasin, harmi vaan ettei ohjaus ollut aina ihan kohdillaan ;-).
16.8 jäljestämässä
Nepe pääsi tänään jälkihommiin, ekaa kertaa pentujen jälkeen. Toni tallasi meille vieraaseen metsään noin 500m jäljen, jossa 30m jana ja kuusi keppiä. Kulmia ehkä 4, yksi piikki. Jälki vanhentui vajaan tunnin.
Nessa jäljesti aivan täydellisesti. Jana oli suora, Nessa nosti jäljen heti ja lähti oikeaan suuntaan. Kulmat hyvin ja tarkasti, keppien ilmaisut hyviä. Olipa siistiä!
19.8 viesteilemässä ja jäljestämässä
Tänään treenailimme pitkästä aikaa ihan useamman treenin päivätahtia.
Päivällä suuntasimme Nessan, Prillan ja Evan kanssa viestimetsään Kiljavalle. Molemmille koirille tehtiin muistinvirkistystreeni, onhan viime kerrasta aikaa.
Prilla juoksi 100-20-20-30 askelta ja siis seitsemän matkaa. Minä liikuin. Prilla teki treenin vauhdilla, lähdöt viimeistä matkaa lukuunottamatta täydellisiä. Noita lähtöjä nyt vahvistettava, riittävän helppoa treeniä riittävän pitkään.
Nessa juoksi 200-50-40-40 askelta, seitsemän matkaa. Minä liikuin. Nessan treeni oikein hyvä, lähdöt varmoja ja vauhdikkaita. Voi alkaa vaikeuttaa. Vauhdista pidettävä huolta, ei saa tehdä fyysisesti liian vaativaa.
Illalla suuntasimme jälkimetsään. Nyt jäljestämään pääsi nouseva stara Hoppu ja vieraileva tähti Pihka, tulevaisuuden supernenät.
Pihkalle tein noin 40 askeleen namijäljen metsään. Käytin Pihkan omia nappuloita, laitoin namin joka askeleeseen varpaan alle, askeleet lähekkäin. Pihka teki töitä nätisti haistellen, pyörähti alkumatkasta pari kertaa, jonka jälkeen eteni jäljellä nätisti. Lopussa keppi, jonka luona houkuttelin namilla maahan. Supertaitava Pihka!
Hoppu pääsi tekemään eri tyyppistä jäljestämistä, Hoppuhan on tehnyt toistaiseksi pelkkää namijälkeä nurmikolla. Tallasin nyt jäljen metsään ilman nameja, jäljellä vain neljä purkkia, joissa namia sisällä. Purkkien välillä noin 30 askelta. Hoppu oli alkuun vähän hämillään, etenkin kun unohdin merkata jäljen alun ja jouduimme sitäkin vähän etsimään. Hoppu hiffasi kuitenkin mistä oli kyse ja jäljesti kivasti purkilta toiselle. Kolmannella ja neljännellä purkilla tarjosi jopa maahanmenoa purkin auki saadakseen. Muutama huomio: merkkaa jäljen alku, ota vähän lyhyempiä askeleita ja ota purkkien päälle keppi.
Olipa kivaa treenailla pätevien ötököiden kanssa!
