maanantai 3. joulukuuta 2012
1.12 Pentuagia
Pitkänä treeninä aita, putki, putki, aita ja sama toiseen suuntaan. Hoppu irtosi kivasti, kiinnitti huomion seuraavaan esteeseen ajoissa. Tähän kiinnitettävä huomiota.
Irtoaminen ensin kahden ja sitten kolmen suoran hyoyn taakse toimi hyvin lelun avula.
Teimme irtoamistreenien lisäksi pussia, joka alkaa sujua jo valmiina esteenä.
26.11 Hopun tokotreenailua
Aloitimme seuraamisesta. Hoppu lähti seuraamaan samaan malliin kun muuallakin, hyvin kontaktia pitäen. Janina tuli katsomaan, mitä teimme ja kommenttia tuli käden liiallisesta vaikutuksesta seuraamiseen. Lähdimme siis poistamaan kättä kuviosta. Nostin kättä ylemmäs samassa kohdassa ja mitä tapahtui: Hopun seuraaminen jopa parani! Montaa askeltahan me ei kerrallaan seurata ja takapäähän tuli pientä epätarkkuutta kun käsi ei ollutr niin vahvana apuna, mutta tästä on hyvä jatkaa.
Seuraamisen jälkeen teimme kaukokäskyjä ihan namin avulla. Seisominen on Hopulle tällä hetkellä vaikea asento, se tarjoaa aina istumista. Kakejumppaa siis muistettava tehdä. Kaukokäskyjen jälkeen teimme vähän jääviä. Istuminen toimii pienellä hidastuksella ja maahanmenoa aloin nyt tekemään. haluan liikkeestä nopean, joten käytän alkuun reilua apua. Seisomisia tehtin myös muutama, istuminen kummittelee näissäkin.
Ryhmäpaikallamakuussa Hoppu oli ihan pro, siellä se makas pari-kolme minuuttia paikallaan yhdellä palkkauksella. Kun kuono kääntyili, sanoin vähän jotakin, jotta sain uudestaan kontaktin ja kehuin kevyesti.
Paikallamakuun jälkeen tein kosketusaluetreeniä. Hoppu menee hyvin alustalle, mutta haasteena on saada Hoppu seisahtamaan. Eli pitää olla lähepänä, jotta pääsee palkkaamaan seisomisesta.
Lopuksi tein vielä muutaman noutotreenin, niin uudella kapulalla kuin tunnarikapulallakin.
Kaikenkaikkiaan Hoppu treenasi huippuhyvin. Keskittyi hommiin ja jopa ylitti itsensä. Huippujannu!
27.11 Jäljestystä ja agia Niinun opissa
Hopulla nousivat aivan korvat pystyyn innosta kun laitoin jälkivaljaat päälle. Jälki oli noin 300m pitkä, viisi purkkia ja pieni jana. Hoppu meni tosi hyvin maahan purkeilla. Välillä jäljestys oli vähän suurpiirteistä, haki mielestäni ilmavainua. Välillä jäljesti hyviä pätkiä. Jäljestystä pitäisi saada tehtyä enemmän...
Nessa lähti jäljestämään myös hirmuisella innolla, janalla eteni ihan laukaten (mikä on todella harvinaista!). Nosti jäjen hyvin ja jäljesti kivasti. Ekan kulman otti turhan suurpiiretisesti ja hukkasi yhden kepin siihen. Keppejä nousi kuudesta neljä. Olipa hauska nähdä koira niin innoissaan!
Jäljestyksen jälkeen suuntasimme Esposeen Niinun oppiin aksaamaan. Alkutreenissä oli taas takkuilua, kun rynnin ettenpäin enkä saanut alkurataa rytmitettyä oikein. Mutta sitten tapahtui jotakin, mitä ei ole tapahtunut aikoihin. Teimme viidenneltä esteeltä oikein kunnon rataa! Kaarrokset venähtivät ja mutakin pikkuvirhettä riitti, mutta yhtä väärään suuntaan suoritettua estettä vaille pysyimme 30 estettä putkeen oikealla radalla! Mikä fiilis!
2.12 Viestiä ja peltolenkkeilyä
Lumi aiheutti pieniä mutkia matkaan treenipaikan valinnassa. Päädyimme lopulta ulkoilualueelle tekemään pikkutreenin lumiseen rinteeseen. Myös Hoppu pääsi mukaan treenaamaan ekaa kertaa.
Treeni oli tällä kertaa puhtaasti motivaatiotreeni eli toosi helppo treeni. Matkaa ekalla noin 80m, siirtymä noin 30m. Koko ajan säilyi näköyhteys. Metsä oli melko vaikeakulkuista ja treenipätkä oli melko jyrkässä sivurinteessä. Nessa juoksi ensin, Prilla seuraavana ja Hoppu viimeisenä. Nepe juoksi hyvin ja malttoi pysyä hiljaa. Prilla juoksi myös oikein hyvin, mutta piippailu tulee ongelmaksi näissä kimppatreeneissä. Hopulle otettiin ekalle pätkälle avuksi reilu ääniapu eli Eva kutsui lähes koko matkan. Lumi ja vaikeahko maasto saivat aikaan ikävän ilmiön, kun Hoppu ei päässyt mielestään riittävän lujaa, se alkoi pitää ääntä juostessaan. Tähän kiinnitettävä näissä alkutreeneissä erityishuomiota. Tokalla pätkällä kutsuin aluksi, sen jälkeen olin hiljaa. Sama äänenkäyttöongelma. Vikalla ei aanut ääniapua, juoksi varmasti, nopeasti ja hiljaa.
Hopulle pitää saada lisää treeniä. Ääniavut minimissä, maasto helppoa. Näköapua voi olla ehkä yhessä treenissä, mutta apuja nopeasti vähemmäksi.
Prillalle saa tehdä vaikeahkoa treeniä, mutta nyt pitäisi tehdä ihan yksilötreeniä tuon ääntelyn vuoksi.
Nessalle pitkää matkaa ja välillä useita matkoja.
Iltapäivällä suuntasimme koko perheen kesken juoksuttamaan koiria pelolle upeassa auringonpaisteessa. Makse ulkoilutti kameraa ja sai upeita kuvia. Tässä muutamia ihailtavaksi.
perjantai 30. marraskuuta 2012
28.11 Hakua ja agia
Nessalle kolme ukkoa, 1 löydöllä ja 3 piston tyhjällä ei tuuliapua, 2 ja 4 ukot tuulen puolella. Nessa lähti ekalle pistolle hyvin, eteni alueen ja yritti livahtaa keskilinjan yli kakkosmaalimiehelle. Pysäytin ja lähetin uudestaan ykköselle. Etsi ja löysi, ilmaisu ok. Lähetys kakkoselle, hyvä pisto syvyydeltään, mutta lähti työskentelemään taaksepäin. Nosti ukon ja lähti tuomaan rullaa. Juuri ennen kun rulla oli minulla, Nessan nenään haisi vika ukko. Toi kuitenkin rullan loppuun asti, mutta näytölle yritti lähteä väärälle ukolle. Pysäytin kun olin varma että oli lähdössä väärään suuntaan ja lähetin uudestaan näytölle. Myt meni oikein. Kolmannelle pistolle lähti hyvin, vaikka tiesi missä se vika ukko oli. Työskenteli kyllä taaksepäin. Kaikki ukot olivat olleet alueen alussa ja lähetin ehkä vähän huonosta kohdasta. Vika ukko löytyi hyvin eteenpäin suuntautuvalla pistolla. Marisa makoili ison kiven päällä. Ilmaisu hyvä.
Hoppu pääsi harjoittelemaan metsään rullailmaisua. Rullaahan on Hopun kanssa treenattu vain kerran maalimiesten kanssa, silloin parkkiksella. Ekat viisi rullausta keskilinjalla, noin 10m etäisyydellä. Parilla ekalla rullan pyöräytys, muilla rulla paikallaan. Hyvin Hoppu tiesi, mitä oli tekemässä ja pystyi keskittymään rullan tuontiin ja suussa pitämiseen hirmuisesta vauhdista ja innosta huolimatta. Seuraavat viisi rullaa metsässä, noin 15m matka ja rulla paikallaan. Ekalla rulla tippui kun matkalla pari ylitettävää puuta, muilla tuonti tosi hyvä. Autoin kädellä sivulle, sillä siihen haluaisin ilmaisun lopullisessa muodossaan. Aloin ottaa ilmaisuun mukaan myös omaa liikettä keskilinjalla. Kahdella vikalla myös maalimies liikkui, jotta rullaa ei olisi haettu joka kerta samasta paikasta. Vikassa setissä muuten sama kuin tokassa, mutta yritettiin pitää rulla maalimiehen takana. Tämä oli vielä liian hankalaa pikkumiehelle. Hoppu meni maalimiehelle, mutta tuli takaisin kun rullaa ei löytynyt. Tarvitsi pienen rullan kopautuksen ennen kuin muisti taas mitä tehdä. Maalimies liikkui joka pistojen välissä. Olin todella otettu Hopun työskentelystä, se oli kerrassaan loistava! Nyt vaan edetään hiljalleen ja pidetään koko ajan ilmaisu mukana. Seuraavassa treenissä maalimies kyykyssä ja sen jälkeen piiloon. Ja näyttö mukaan hyvissä ajoin :-).
Agissa tehtiin itsenäisesti Soile Lahden rataa. Haastetta riitti ;-).
Siitä lisää myöhemmin. Hoppu pääsi lopuksi myös aksaamaan. Teimme vähän rataa, putkia ja kontakteja. Tuo koira RAKASTAA kontakteja. Hauska tyyppi. Hoppu aloitti treeninsä sujahtamalla muutamia kertoja mustaan Aan alla olevaan mutkaputkeen eri kulmista, myös tiukasta takaaleikkauksesta. Palkkana heitetty pallo. Ainoana haasteena oli vieressä oleva Aan kontaktipinta, joka houkutteli kovasti. Hienosti Hoppu sujahti putkeen ja putkesta pallon perään. Tein radan alkupätkän Hopun kanssa. Parin kerran jälkeen sujahti kolmen esteen jälkeen putkeen ja sitä palkka. Sen jälkeen putki, aita, aita takaa, putkeen ja pakkovalssista palkka. Tämäkin toimi parin kerran jälkeen. Hoppu aidoilla liikaa minussa kiinni, irtoamista nyt vahvistettava. Tämän pätkän jälkeen Hoppu pääsi tekemään lempijuttujaan eli kontakteja. Teimme puomia, aata ja keinua, kaikkien alastuloa eri kohdista ja alastulon kohdalla itse eri tavoin likkuen. Pysyy kivasti kontaktilla ja tarjoaa oikeaa paikkaa tosi hienosti. Huippua!
perjantai 16. marraskuuta 2012
14.11 Hakua ja agia
Tänään hakuilimme pimeässä Teknopoliksen kallioisessa metsässä. Nessa teki melko perustreeniä: tuulen puolelle pari valmista ukkoa reilun 50m kohdille, toisella puolella tyhjää. Huono varustelutasoni eli valoton ja äänetön koira, teki tyhjien seuraamisesta hivenen haastavaa. Hallinta ei ollut ihan parasta a-luokkaa, joten en aina ihan tiennyt missä koira juoksee. Ukot löytyivät ja ilmaisut toimivat. Tuo hallinta niin keskilinjalla kuin metsässä pitää kyllä ottaa tarkempaan syyniin, jos vielä mielimme kisaamaan. Mutta hauskaa Nessalla oli!
Uutiskynnyksen tämä hakutreeni ylitti siksi, että Hoppu treenasi ekaa kertaa rullaa. Olen putkenpätkää joskus viskonut sille, mutten koskaan kokeillut rullan hakua ihmiseltä. Menimme Hopun kanssa rullaamaan metsän viereiselle parkkikselle. Heitin rullan kerran kokeeksi ja Hoppu lähti nätisti rullaa tuomaan. Toisen kerram rulla oli Marisalla. Tylsä paikallaan oleva rulla, ihana ihminen - laske siitä. Hoppu siis valitsi Marisan. Neljä seuraavaa tehtiin niin, että pidin Hoppua vähän kiinni, Marisa heitti vähän rullaa ja vapautin Hopun. Tämä toimi! En vaatinut perille tuomista, sai tiputtaa jessillä noin 5m päässä. Seuraavat viisi tehtiin niin, että rulla oli Marisalla kädessä, mutta Marisan käännähti rullan kanssa kun Hoppu oli tulossa siten, että pyöräytti Hopun rullan perässä itsensä takaa. Toimi jälleen! Pidensin tuontimatkaa ja sain kaksi kertaa ja rullan käteeni asti, Hoppu edessäni istuen. Jes! Vikat viisi tehtiin Toven kanssa, ensin pienellä rullanliikutusavulla ja pari vikaa rulla paikallaan. Toimi! Tästä on hyvä jatkaa!
Agissa Nepe teki haadtavalla radalla ratatreeniä. Käännökset, joista eilen Niinun kanssa keskusteltiin, sujuivat omasta mielestäni tällä radalla aika kivasti. Puomin ja aan kontaktit hyviä.
Hoppu pääsi lopuksi vapaaharjoittelemaan.
lauantai 13. lokakuuta 2012
21.8 tottista, agia, jäljestystä ja tarkkuusetsintää
Päivällä suuntasin koko poppoon eli Nessan, Hopun ja Pihkan kanssa treenailemaan ja lenkille.
Ekana pysähdyimme treenikentälle. Nessan kanssa oli tarkoitus tehdä vähän hyvän mielen tottistelua eli alkaa tehdä tottisteluun oikeaa viretilaa. Nessa on ihan innoissaan kun otan sen autosta ja alan kaivaa tottisvermeitä. Kentän laidalla koskin pantaan ja sanoin tottista. Palkkoja pelkästä sivulletulosta ja puolikkaasta askeleesta. Yritin haukuttaa palkkaamisen yhteydessä. Uudet geelipallot eivät toimineet oikein hyvin, tottispalkkaa pitää Nepen mielestä selvästi saada retuuttaa. Ehkä ne nahkarätit... Treeni jatkukoon. Nyt me keskitymme vain tähän vire- ja tunnetilaan.
Levättyään Hopun treenin ajan Nessa pääsi aksaamaan. Puomi oli ikävä kyllä kerätty sivuun, mutta teimme aan kontakteja. Muuten Nessa pysyi hyvin, mutta pysähdys ja liikkeellelähtö aiheutti haasteita. Myös omalla nimellä kutsuttaessa karkaamisen houkutus noudi ylivoimaiseksi. Tuota nimellä kutsumista täytyy muistaa häiriönä tehdä. Nessahan saa poistua kontaktilta ainoastaan TULE käskyllä. Vauhti oli kohdillaan :-).
Hoppu pääsi treenikentällä ainoastaan leikkimään. Yritetään välttää Nessan kanssa tehtyjä virheitä ja keskitytään heti siihen tunnetilaan. Berran karvafleecelelu on edelleen ehdottomasti Hopun paras lelu. Hoppu ei tällä hetkellä taistele kovin paljoa, vaan luovuttaa herkästi. On kuitenkin aktiivisesti saaliin perässä. Leikkimistä ja myös tuota taistelua nyt vahvistettava. Kun Hoppu voitti lelun, juoksin vähän matkan päähän ja Hoppu toi lelua minulle. Leikimme pienen hetken ja Hoppu pääsi autoon leikin vielä ollessa aktiivista.
Nessan agin jälkeen Hoppu pääsi leikkimään palloilla. Yritin tehdä kahden pallon leikkiä, mutta ongelmaksi muodostui ekasta pallosta irrottaminen, aivan kuten veljellään Novalla. Tein jonkin aikaa sitä, että irroitti kun irroitti ja hain sitten toisen palloista aktiiviseen leikkiin ja tovin sitä että kun Hoppu tuli lähelleni, pyysin irti ja lennätin pallon heti toiseen suuntaan. Vielä on tekemistä tuossa. Tottiskentältä poistuttiin vielä kun pallopeli oli huippua ja mentiin tekemään vähän aksaa.
Tein pallon kanssa pari suoraa aitaa vapautus pysähtyneelle pallolle ja pari siivekkeen kiertoa molempiin suuntiin vapauttamalla pallolle ja palkkaamalla sen jälkeen kierrosta toisella pallolla. Näitä voitaisiin tehdä vaikka kotipihassa, jos vain muistettaisiin. Vähän alkoi pojalla puhti loppua, joten enempää ei aksailtu tänään.
Treenikentältä ajoin metsään, jossa Hoppu ja Pihka pääsivät jäljelle, Nessa tarkkuusetsintää tekemään.
Tallasin Nessan tarkkuusruudun ryteikköön. Siis kanto, risuja, oksakasoja...ja jätin esineen, joka oli kuulakärkikynän pää, kannon taakse. Pitkään Nessa joutui etsimään ja ihmetteli ryteikköä, mutta löysi lopulta. Reagoi kyllä heti kun haju osui nenään. Vanha virhe nousi taas esiin, ilmaisussa Nessa meni maahan ja otti esineen suuhun. Oikea ilmaisuhan meillä olisi vain mennä maahan.
Pihkalle namijälki, joka meni taas hyvin pätevästi. Marika kertoikin, että Pihka on tehnyt namijälkeä melko paljon. Ei siis ihme, että se on niin pro <3.
Hopulle purkkijälki eli metsään tallattu jälki, jossa keppien tilalla purkit. Muistinko jättää kepit purkkien päälle, no en. Ehkä ensi kerralla... Purkeissa omia nameja. Aloituspisteen sentään muistin merkata. Hoppu höyrysi purkeille aika vauhdilla, mutta ei niin tarkasti kun olisin toivonut. Välillä Hoppu otti mielestäni ilmavainun ja painui suoraan purkille eikä jäljestänyt. Ekalla tarjosi maahanmenoa, muilla olisi posottanut suoraan ohi. Parempi palkka purkkeihin siis. Mutta nyt palataan namijälkiin tarkkuuden lisäämiseksi.



