torstai 9. tammikuuta 2014

9.1.2014 Viestiä

Vuorossa oli viestittelyä Jocken ja Marikan kanssa ennen työpäivää. Ennen treeniä kävimme pienellä lämppälenkillä. Pojilla oli lyhyen alkujäykistelyn jälkeen todella hauskaa keskenään. Ne juoksivat ja painivat pitkin metsää.
Tämän päivän treenin tarkoitus oli juosta vähän pidempää matkaa polkuavulla ja tehdä vain hyvin pienet siirtymät. Matka noin 300m, matkoja viisi.
Jocke: eka ja toka matka hyvin, lähtiessä intohaukahduksia, lähtee tosi lujaa! Kolmannella lähti tosi hyvin, mutta tuli hetken kuluttua takaisin. Uusintalähetyksellä lähti hyvin. Neljäs ja viides matka hyvin.
Hoppu: eka ja toka tosi hyvin, lähti päämäärätietoisesti ja itsevarmasti. Kolmannella Jocke sähläilyn vuoksi lähtö epävarma, mutta päämäärätietoinen. Juoksi perille. Neljäs ja viides matka hyvin.
Nessa: Nessa juoksi tällä kertaa viimeisenä. Pientä vinkumista lli havaittavissa Hopun ja Jocken lähetysten aikana. Lähti hyvin ja juoksi varmasti.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

8.1.2014 Jäljestystä, hakuilua ja aksailua

Nautin tänään vapaapäivästä koirien kanssa trenaillen. Ensin jälkeä ja akua Hopulle, lopuksi agia Nessalle. Hauskaa tehotreenailla pitkästä aikaa! Huomenna ois vuorossa viesti, perjantaina voisi jäljestelä tai tokoilla, lauantaina viestiä ja aksaa ja sunnuntaina ajellaankin Savonlinnaan Snowtime´s pentuja katsomaan. Koiramainen loppuviikko tiedossa siis.

Jäljestämään oli tarkoitus suunnata Tuulin, Marikan ja Maijan kansa, mutta aikataulu- ja muiden haasteiden vuoksi porukka karsintui minuun ja Tuliin. Ennen jälkeä koirat pääsivät vähän rallattelemaan pitkin peltoja. Raikun juoksi meinasi aiheuttaa vähän päänvaivaa Hopulle ja jopa Nessalle, mutta loppulenkki sujui jo normaalimpaan riehumistyyliin. Hoppu ja Raiku ovat niin koomisia: ne vaanivat, hiipivät ja hyökkäilevät ihan samaan tyyliin kun leikkivät keskenään. Se, mikä ei ole koomista, on että tehokaksikko oli taas kaataa minut ja Tuulin pariin otteeseen keskelle mutapeltoa. Eihän sitä voi nähdä ihmisten jalkoja, kun on tärkeämpääkin tekemistä!

Raiku teki minun tallaamani, noin 800m jäljen, joka vanheni reilun puolen tunnin ajan. Janalla (noin 20m) Raiku etsi jälkeä hyvin, mutta ei osaa vielä edetä suoraviivaisesti eteenpäin. Kun jälki löytyi, nosti Raiku hyvin oikean jäljen. Jäljestys oli tarkkaa ja varmaa, oikein hienoa työtä! Kulmat Raiku selvitti hyvin ja nejä ekaa keppiä nousi hienosti. Vikan suoran puolivälissä alkoi tuulla puuskittaisesti Hopun jäljen suunnasta, joka tuntui haittaavan Raikua paljon. Työstämisen jälkeen Raiku nosti jäljen uudestaan ja ajoi yvin loppuun. Mutta kaksi keppiä jäi jäljen lopussa jäljelle. Hyvää työtä Tuuli ja Raiku!

No sitten oli Hopun vuoro. Hopun jälki vanheni noin tunnin ja oli siis Tuulin tallaama. Hoppu lähti innokkaasti jälkeä etsimään, nosti sen oikein, mutta sen jälkeen alkoi sählätä avoimessa kohdassa jotakin. Ehkä jäljellä oli kulkenut koiran ulkoiluttajia tms? Hyvin mahdollista. Avoimelta jälki löytyi, jäljestys oli vähän epävarmaa, mutta Hoppu jatkoi. Lösimme ekan suoran kaksi keppiä, mutta eksyimme ekassa kulmassa. Hoppu ajoi siitä reilusti yli. Hoppu näytti koko ajan jäljestävän jotakin, mutta en tarkalleen tiedä mitä. Pitkän jäljen etsimisen jälkeen löytyi jälki ja yksi keppikin. Kulman ajoi hyvin. Vikalla suoralla jäljestys oli haahuavaa, eikä Hoppu juurikaan kulkenut jäljen päällä. Keppejä ei löytynyt. Kaikenkaikkiaan Hoppu oli hyvin epävarman oloinen koko jäljen ajan. Oliko syynä vieras jälki, liian vanha jälki, kostea pelto, häiriöjäljet? Kaikki mahdollisia. Nyt pitää tehdä itsevarmuutta lisääviä jälkiä, jotta saadaan taas jäljestysinto kohdilleen!

Jaa mikä jälki? Missä?

Jäljen jälkeen suuntasimme Hopun kanssa hakumetsään. Treenit tehtin pimeällä, hiekkakuopilla ja treenin tarkoituksena oli kiintorullatreenin aloitus. Maalimiehet eivät piiloutuneet, etäisyys keskilinjasta 20-50m. Ekalla irtorulla, tokalla ja kolmannella kiinto, neljännellä irto, viidennellä kiinto ja vikalla irtorulla. Ideana oli se, ettei Hoppu ottaisi rullaa liian kakana maalimiehestä, vaan tarkistaisi aina ennen rullan ottamista onko maalimiehellä a) ruokaa b) irtorulla. Sunnittelin treenin näin, sillä Hoppu on ottanut kaulassaan roikkuvaa rullaa joskus suuhun ihan huvikseen, en nyt halunnut vahvistaa pelkkää kiintorullaa. Ekan irto oli hyvä, no kyseessähän oli tuttu juttu. Tokan piston kiintorullan otti maalimiehen pienellä avulla, mutta ei tiennyt mitä sen kansa tehdä. Tuli luokseni kun kutsuin. Kolmannella oli ottanut kiintorullan hyvin pienillä avuilla. Neljännen irto hyvin. Viidennen kiintorullassa oli haasteita. Olin alunperin sanonut, ettei otossa tarbitse auttaa. Avuilla toimi. Vikalla irtorulla. 

Rullatreeniä jatketaan. Minun pitäisi muistaa roikottaa rullaa kaulassa ihan muuten vaan, jottei rulla häiritse kaulassa roikkuessa. Treenisunnitelmaa pitää yksinkertaistaa, ehkä vähemmän vaihtelua. Marisan ehdotus: eka ja vika irto, muut kiinto. Mietitään. Itse mietin sitä, että palkkaisin satunnaisesti rullan tuonnista ja korrektista irroituksesta. Nyt kun jes (lupa irroittaa rulla), usein aiheuttaa myös näytölle lähdön, mikä ei ihan olisi tarkoitus. Selkeyttää irroituksen ja näytölle lähdän vaatimuksiin lisää.


Päivän agirata oli tuollainen. Mietin ensin mit tuostakin tulee, mutta hyvinhän se meni! Ekalla yrityksellä yksi rima, muuten puhdas rata. Jee! Yksittäisiä rytmihäiriöitä radale mahtui, muun muassa 6 hypyllä olin ihan väärässä paikassa ja Nessa meinasi hypätä sen väärää kautta. 12 hypyllä olisin voinut tehdä paremman käännöksen, 15 putkeen vienti muutettiin. 5 ja 6 väliin toimi persjättö tosi hyvin.
Päivän tärkeimpiä oppeja:
Pakkovalssi vähän kauempaa, anna koiralle tilaa. Muista merkkauksessa käsi alas!
Kun jätät koiran tekemään esteitä itsenäisesti, muita pieni huomiointi (työntö, katse) tukemaan koiraa. Nyt rymäytti yhdellä kierroksella okserin alas kun en edes vilkaissut sinne päin.
Takaakierrossa katse koiran ponnistuspaikkaan, liike kohti siivekkeen ja riman rajaa.
Päällejuoksun jälkeen tulevassa käännöksessä (11-12) muista hidastaa jo päällejuoksun aikana
Kehuja tuli minulle hyvästä keskittymisestä. Ja mulla kun oli ennen treenejä semmonen huono asenne meininki. Taisi rataprofiili sopia meille ;).

Tervetuloa Uusi Vuosi!

Hyvää Uutta Vuotta Toivottaa kuvassa Issi (Wirneen Irtiotto) perheineen.


Vuoden 2014 alun kunnaiksi lupaan YRITTÄÄ alkaa päivitellä blogia tiuhemmin. Pentujen lähdöstä alkaa olla sen verran aikaa, että totaalinen blogiväsymys on selätetty. Tarkoitus olisi jatkossa kirjoitella myös Wirneen poppoon arkikuulumisia, ei pelkkiä treenipäivityksiä. Katsotaan miten onnistuu.

Wirneen vuosi alkoi hyvin, kun Maijalla asuva sijoituskoirani Nauru kävi läpivalaisussa. Nivelet näyttivät oikein siisteiltä. Nyt vain odotellaan sitä virallista lausuntoa.

Kun kaikki nyt ovat ahkerasti listailleet blogeihina tavoitteita vuodelle 214, ajattelin itseni motivoimiseksi tehdä samoin. Treenikirjan reunaan niitä jo kirjoittelinkin, mutta tässä näin julkisesti.

Nessan kanssa olisi tarkoitus keskittyä kahteen lajiin, viestiin ja agilityyn. Jäljestellään toki huvikseen  ja ehkä silloin tällöin hakuillaankin.
Kisatavoitteena olisi:
VK2 eli koulari avoimesta luokasta viestiltä
Agista vähintään nollia, mielellään jopa serti. 

Hopun varalle onkin kaavailtu enemän lajeja: tokoa, agia, jäljestystä, viestiä, hakua ja paimennusta. Paimennusta olisi tarkoitus vain päästä treenailemaan, samoin viestiä. Niille ei sen ihmeempiä tavoitteita.
Kisatavoitteena:
Toko TK1, avoimen luokan ykkönen ja ehkä syksyllä jopa voitajan korkkaus
Pk-puolella BH, JK1 ja HK1
Agissa kakkosluokkaan, ehkä jopa kolmosluokkaan
Paljon on tavoitteita, katsotaan miten meidän käy ;). Ehkä viikonloput loppuvat kesken...

Yleisesti tavoittelisin taas uutta ja aktiivista harrastusvuotta 2014. Toivon, että koirat pysyvät terveinä ja pääsevät puuhaamaan sydämensä kyllyydestä. Toivon, että oppisin taas rahtusen paremmaksi kouluttajaksi. Toivon, että kasvattieni omistajat saavat nauttia koiristaan ja niiden kanssa tekemisestä. Toivon kaikille suuria onnistumisen hetkiä, oli puuha tai laji mikä hyvänsä. Ja toivon, että saamme taas uusia hienoja Wrnistelijöitä maailmaan. 


torstai 31. lokakuuta 2013

31.10 viestiä

Lähdimme aamulla viestimetsään Herusten metsiin seuranamme Marika ja Jocke. Treenipaikka oli sopivan harvaa ja helposti juostavaa kuivaa kangasmetsää. Polkuja ei käytetty apuna, viestirata kulki kahden polun yli. Treeninä 5 matkaa, eka matka 20)m ja siirtymät 100m.

Nessa:
Eka matka hyvin, lähti lujaa. Tokan matkan siirtymällä oli juoksemassa vähän ohitseni, korjasi itse. Kolmannelle lähti vähän laiskalla laukalla, löysi hyvin perille. Neljännelle matkalle ei ollut lähteä, oli kuulemma ravannut alkuun ja pysähtynytkin. Lähti juoksemaan kehotuksella, juoksi taas vähän sivusta, mutta korjasi itse. Vikalle lähti laiskalla laukalla, pysähtyi, mutta jatkoi itse ilman kehotusta.
Olisiko eilinen agi painanut tassuissa vai pitääkö motivaatiota saada vielä lisää vaikka lelupalkan lisäämisellä? Seurataan. Treenit muistettava pitää riittävän lyhyinä ja motivoivina.

Hoppu:
Eka matka tosi hyvä. Tokalla sama kuon Nessalla, oli juosta ohi mutta korjasi itse. Kolmannella lähti hyvin, mutta oli hukannut matkalla reitin: palasi a-pisteeseen sivusta ja epävarman oloisesti. Neljäbnelle oli lähtenyt hyvin, juoksi vähän ohi reitistä mutta etsi minut koko ajan edeten ja juosten. Ei epävarmuutta lopussakaan vaikka joutui etsimään. Vikalla lähti laukalla, pysähtyi samaan kohtaan kuin Nessa, mutta jatkoi juoksua itsevarman oloisesti ilman uutta käskyä. Hoppu ei ole juossut montaakaan treeniä ilman polkuja, joten siihen pitää nyt panostaa. Olin valtavan iloinen siitä, miten hyvin Hoppu ongelmat ratkoi ja kolmostaipalern pienestä epävarmuudesta huolimatta juoksi vitosmatkan. Seuraava treeni samantyyppisessä maastossa, ilman polkujen apua, mutta lyhemmillä matkoilla itsevarmuuden ja motivaation parantamiseksi.

30.10.2013 jälkeä, hakua ja agia

Hakuilemaan pääsi vain Hoppu. Hoppis pääsi ekaa kertaa sitten viime kevään hakuilemaan pimeässä. Tehtävänä löytö-tyhjä-löytö. Hoppu teki siis ekan suunnitellun tyhjän piston. Eka ukko sujui hyvin, eteni suoraan ja ilmaisu pelitti. Tyhjällä eteni hyvin ja suoraan, mutta kääntyi ensin etsimään taaksepäin ja vasta sen jälkeen eteenpäin. Kutsuin tyhjältä takaisin. Toiselle ukolle irtosi alkuun suoraan noin 40m, mutta haki sen jälkeen jälkiavun. Maalimies oli melko kaukana, ehkä 65m. Ilmaisu toimi hyvin. Hopulle ei kannata jatkossa välttämättä käyttää siirtyviä vaan mielummin kaksi valmista, jotta ei tukeudu noihin jälkiapuihin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

26.10.2013 Agia Hopun kanssa

Tänään oli Hopun vuoro päästä aksailemaan.

Ratana meillä oli RumaRakin viikkotreenistä pieni mukaelma,yritän saada alkuperäisen version tänne näkymään. Radassa oli vähän kieputusta, joten vauhti kärsi. Muuten Hoppu teki tosi siistiä rataa! Kontaktiesteet radalla eivät tuottaneet ongelmia.

Radan lisäksi keskityin tänään keppeihin. Tein kepeillä useita toistoja, välissä ohjureita poistaen. Hoppu on tehnyt tähän mennessä keppejä ilman korkeintaan kolmea ohjuria. Toisto toiston perään onnistui ja treenin päätteeksi Hoppu teki kepit ilman ohjureita! Jee!! Vahvistamista jatketaan vähemmillä ohjureilla jatkossa. Mahtava Hoppis!

torstai 1. elokuuta 2013

31.7.2013 Agia ja raunioita

Hopun elämä on Nessan mammalomalla rankkaa. Se joutuu treenaamaan molempien puolesta ;). Ja kääk. Tiedän myös milloin Hoppu alkaa kisaamaan: ilmoittauduin seuraa edustaman piirinmestaruustokoon syskuun alussa. Armoton tokoilu alkakoon!

Raunioilla Hopulle otettiin neljä piiloutunutta ukkoa. Irtorullailmaisu. Hoppu liikkui tänään raunoilla rauhallisesti, etsi hienosti ja ilmaisut toimivat. Loistojätkä! Piiloina roskis keskikasan päällä, joka oli melko helppo, kaivo vasemmassa reunakasassa, jota Hoppu joutui tovin työstämään, kolmas jossakin piilossa keskikasan loppuosassa, joka löytyi myös näppärästi ja viimeisenä kaivo etukasan loppupäässä, joka löytyi aika nopeasti, mutta jonka rullan otto oli hieman haastavaa kurottelun vuoksi. Hopun toiminta alkaa näyttää tosi kivalta. Kunha päästään jossakin vaiheessa siirtymän kiintorullaan. Mutta sillä ei ole vielä kiirettä :).

Agissa teimme Nessan ryhmän kanssa melko haastavaa rataa, josta Hoppu suoriutui hienosti. Rimat 40cm, kepeissä verkot ja keinua ei tehty. 

Esteosaaminen kontakteilla oli hyvää, pysähtyi nätisti kontakteille. Vauhti niissä saa vielä parantua selvästi. Hopun agikassiin on nyt pakattava nameja, jotta saa oikeasti palkkaa kontaktien suorittamisesta. Keppien sisäänmenon haki tosi hyvin verkoilla hankalastakin kulmasta. Ekalla kerralla yritti tulla pois kepeiltä verkottomasta osasta, mutta tokalla teki jo loppuun saakka. Itse vähän hätäilin ekalla kerrala.

Ohjaukset Hoppu lukee tosi hyvin ja esteille hakee hyvin, kunhan ohjaus on ajoissa. Kääntyi hyvin ja kun muistin ohjata napakasti (enka sipsuttaen!), kiihdytti käännöksen jälkeen hyvin. Pätevä äijä!

Esteellä nro 2 tein niitosokkarin. Ekalla jäin varmistelemaan, jolloin olin epätoivoisen myöhässä kolmoselta, tai oikeastaan neloselta. Olin suunnitellut alunperin takaaleikkauksen puomille tietäen, ettei se ollut se paras vaihtoehto. Maijun ehdotuksesta se ohjaus vaihdettiin persjättöön. Tokala yrityksellä niistosokkari toimi, ehdin persjättöön kolmosen jälkeen, mutta olin sen verran myöhässä, ettei Hoppu ehtinyt hakea puomille. Neljäs kerta tode sanoi ja teimme kauniin pätkän puomille saakka, kuulemma hyvillä linjoilla. Hoppu kääntyi kakkosen hyvin ja kiihdytti kolmoselle myös hyvin. Seuraavaksi teimme ätkää puomin alastulolta 10 putkelle. Tein esteelle 5 taas niistosokkarin, 7 takaakierto päällejuoksun, heitto putkeen ja austus sisän puolivalssilla, persjättö putken jälkeen ja takaakierto päällejuoksu esteelle 9. Eka muuten hyvin, mutta olin päällejuoksussa ihan myöhässä, jolloin Hoppu porhalsi koko esteestä ohi.Kahdella uusintayrityksellä Hoppu pomppasi putken päälle sen sijaan, että olisi suorittanut esteen. Yksittäisenä vavistimme utken oikeaa suorittamista ja se toimi. Maiju ehdotti tuohon kohtaan kuitenkin toista ohjausta eli takaakierto persjättöä ja juoksemista putke edestä. Ja tmähän toimi heti paremmin! Pari viilausta vielä 9 takaakierto päällejuoksuun ja se oli siinä. Kolmas pätkä oli kepeiltä loppuun. Kepit, pituus ja aa toimivat hyvin, samoin 16 esteen kierto. Mutta, olin suunnitellut vedon esteelle 17, jota en saanut onnistumaan, hyppäsi väärään suuntaa. Putkesta loppuun toimi ihan huippuhyvin! Lähetin esteelle 19, valssasin esteen 20 taakse ja tein peruskäännöksen esteelle 21. Esteiden 16 ja 17 ohjaus muutettiin. 16 takaakierto persjättö, tuuppaus 17 taakse ja esrjättö. Pari kertaa vaati taas, jotta ajoitukset saatiin oikein, mutta toimi taas hienosti. Hoppu oli melko uupunut lähes 25 minuutin treenin jälkeen, mutta tseppasi hienost. Vauhti ei ollut parasta Hoppua, mutta eteni silti kivasti. Upea pieni mies! Kylä siitä vielä aikoira tehdään!