keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

15.4.2014 Nessa 7 vee!

Elämäni koira, the Kieli, kaikkien Wirnistelijöiden kantaäiti, SuperNessa tänään 7 vee! Jättionnittelut! Synttärisankari juhli synttäriään lempipuuhansa parissa eli juosten pallon perässä pitkin peltoa.


Muissa uutisissa Hoppu on tainnut vihdoinkin ymmärtää tunnarin idean. Aivan huippua! Treenit jatkuvat. Hoppu ehti puuhaamaan pihassa myös seuraamista pikkupätkän, luoksetulon, hypyn sekä pari noutoa. Seuraaminen hyvin, luoksetulossa saisi olla enemmän vauhtia, noudoissa saisi olla lisää vauhtia, hypyt sujuivat hyvin.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

12-13.4.2014 Paimennusviikonloppu

Lauantaina Kausalaan oli kerääntynyt aussieporukka paimentamaan. Mukana olivat myös Minna ja Nova.


Hoppu treenasi kaksi kertaa lampailla pyöröaitauksessa. Molemmilla kerroilla aloitettiin ottoaitauksesta. Ottoaitaukset sujuivat kivasti. Muuten intoa oli tänään merkittävästi malttia enemmän, joten hirmuiseksi rallatteluksi menivät lammastreenit. Ja kun koira lähti lapasesta, omat hermot olivat koetuksella. Onhan se kiva, että koira on syttynyt ja innoissaan. Mutta miten se järki, maltti ja hallinta loistivat poissaolollaan? 


Eka kierros tuhraantui lähes täysin etäisyyden hallintaan. Minun tehtäväni oli olla lauman kanssa keskellä aitausta ja saada Hoppu kiertämään lauma riittävän kaukaa. Olin liian lepsu ja liikuin epäloogisesti, joten ei oikein onnistunut. Hilun jelpillä ja napakammalla asenteella etäisyys löytyi ja laukka muuttui raviksi. Loppuun yksi kuljetus ja pysäytys, jotka sujuivat nätisti.

Toisella kierroksella pyöröaitauksessa oli kovin liikkuvaisia lambeja. Sain kyllä etäisyyttä kiertämiseen, mutta edelleen Hoppu haukkui ja laukkasi. Kun yritin pysäyttää ja ottaa kuljetuksen, lambit karasivat aitaan. Huoh. Haastavaa. Vaikka lambit vaihdettiin, en silti tahtonut saada onnistuneita kuljetuksia aikaan. Askel kerrallaan, pitää nöyränä.


Vaikka lampailla vauhtia riitti ja järkeä vähemmän, uskaltauduimme kokeilemaan ankkapaimennusta maneesiin. Ja mitä tapahtui? Hoppu teki hommia rauhallisesti ja oli kuulolla, mahtavaa! Ankoilla pitäisi osata poispäinajo ja sisäflänkit (?) joten ihan valmiita emme ole tähän hommaan vielä. Kuitenkin nättejä, hallittuja pätkiä ja oikeanlaista tekemistä löytyi. Oi miten kivaa! Tästä on kiva jatkaa! Ankat on ihania, niin hupaisia vaakuttajia <3.

Sunnuntaina suunnattiin Somerolle Wirneen porukalla paimentamaan. Hopun lisäksi paimentamaan pääsivät Nessa, Jocke, Raiku sekä ensikertalaiset Ilo ja Priya. Mukana oli myös Windedos-neiti Inari.


Hoppu toimi tänään taas hyvin eri tavalla kuin eilen, enemän sillä tavalla kun se on kevään aikana toiminut. Olin tänään Hopulle melko tiukka, kun en halunnut sen possuilevan jälleen. Kierrtin lauman ympäri vähän aikaisempaa enemmän vaatien etäisyyden kuntoon. Pysäytyksiä tuli melko paljon, kaikki kuljetukset pysähtymisen kautta. Tyytyväinen olen, mielestäni edistyttiin taas. Ehkä eilinen tila oli turhan pieni, jolloin kaikki meni sätäiseksi? Erilaiset lampaat? Oma liiallinen liike lauman ymprillä? Ei voi tietää. Nyt kotona "tilaa" treeniä, suuntia ja pysähtymisen vahvistamista vaikka liikun. 


Nessa pääsi myös pitkästä aikaa lammaspaimeneen. Otin Nessan sillä asenteleella, että tänään ei possuilla. Eikä tuo possuillutkan. Aluksi haukahteli melko tiuhaan, välillä mielestäni minulle kun vaadin vaikka tiettyä suuntaa. Nessa kyllä jatkoi hommia, vaikka nenä oli vähän kurtussa vaatimisesta. Nesmu pääsee vielä paimentelemaan kesän aikana, katsotaan mihin suuntaan edetään.

Tuijan mukaan seuraavalla kerralla mennään sitten isommalle laitumelle, hui!  

Paimennusten jälkeen suuntasimme omalla porukalla vielä lekkeilemään vajaaksi tunniksi. Koirilla oli kovin hauskaa keskenään, vaikka hyödynsivätkin isompaa porukkaa vähän huonosti. Eniten keskenän leikkivät nimittäin kketkäpä muut kuin Hoppu ja Raiku sekä Ilo ja Priya. 


Suurkiitos kaikille kasvattien omistajille jälleen aktiivisuudesta! Ihanaa kun jaksatte puuhata koirienne kanssa kaikkea, myös sitä paimennusta johon aussie on jalostettu. Paimennuksesta koirasta näkee niin uusia puolia, se on koukuttavaa ja ah niin haastavaa. Mutta aivan loistava harrastus! Minä niin haluaisin niitä omia lampaita - ja ehkä ankkojakin. Ehkä jonakin päivänä...

perjantai 11. huhtikuuta 2014

12.4.2014 Tottistelua ja fysiikan kohotusta

Tänään koirille tetiin vähän fysiikkatreeniä ja hiukkasen verran tottishommia.

Ennen aamulenkkiä tein taas pari tunnaria. Kapulat samassa kohdassa, käytössä hajustamattomia ja oma. Ensin Hoppu yksin, toi väärän. Pyysin Nessan, joka toi oman. Toinen samalla kuviolla. Kolmannella Hoppu toi itse oikean, joten lopetimme tähän. Tärkeintä oli huomata, että Hoppu pikkuhiljaa käsittää, että oma erotellaan muista HAISTELEMALLA! Pientä edistymistä siis havaittavissa.

Sain muuten eilen keskustellessani erään asiakkaan kanssa vähän erilaisia tunnarivinkkejä. Hän oli muun muassa tehnyt tunnareita, jossa "väärät" ovat erilaisia lasten leluja ja oma kapula piilotetaan lelujen joukkoon. Koiran ossamisen kehittyessä joukkoon myös vääriä. Tämän lisäksi hän oli käyttänyt tunnarissa esimerkiksi lasten paksuja tusseja väärinä. Muina treeneinä haistelun vahvistamista yhden piilotuksilla, oman kävyn etsimstä metsästä, namien ripottelua väärien tunnareiden riviin jne.

Tunnareiden jälkeen lähdin heittelemään palloa lähipellolle. Hoppu ja Nessa saivat juosta pitkin peltoja pallon perässä yllin kyllin.

Ennen töihin lähtöä ävin vielä pikaisesti Impivaaran hallien kentällä tekemässä Nessalle noudot ja vahvistamaan Hopulle esteitä. Nessan noudot sujuivat kivasti. Vauhtia voisi toki olla vieläkin enemän, mutta tyytyäinen saa olla. Pystyeste sujuu Hopulta jo tosi hyvin, mutta jyrkällä vinolla jää arjalle arpomaan. Ja yrittää raasu tehdä sitä 2 on 2 off kontaktia. Pikkuhiljaa. Noudoissa kiinnitettävä tosi paljon huomiota fiilikseen. Tasamaalla näkyy ehkä tunnarin vääntö, tuppaa tuomaan tällä hetkellä tosi rauhallisesti. Fiilis kattoon ja sopivasti toistoja.

Töistä kotiin tullessani satoi ja teki mieli vain lösähtää sohvalle telkkarin ääreen. Mutta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä pyöräilemään koirien kanssa. Tekipä hyvää! Ihan mahtifiilis pyörälenkin jälkeen.

Viikonloppu onkin täynnä paimennusta: huomenna suntaamme Kausalaan ausieporukan kanssa ja sunnuntaina Somerolle Wirneen poppoolle. Hieno viikonloppu tulossa!


torstai 10. huhtikuuta 2014

10.4.2014 Viestittelyä

Aurinkoinen päivä alkoi aamun viestitreeneillä. Koska Nessa sai koepaikan viestille parin viikon päähän, pitää treenimatkojakin vähän pidentää. Tänään Hopulle ja Jockelle eka matka 400m, 200m siirtymä ja kolme matkaa. Apuna polku, kun matkat venähtivät. Nessalle 600m, 200m siirtymä ja kolme matkaa.

Pidentyneistä matkoista huolimatta molemmat poijjaat selviytyivät treenistä loistavasti. Siistit lähdöt ja hyvin juoksivat.

Nessa teki myös hyvää työtä ja juoksi kaikki pätkät. Lujempaakin olisi päässyt, vähän sellainen virkamiesmäinen tyyli Nepsulla on juosta.

Nyt pari vauhtipätkää ja ehkä yksi vähän pidempi treeni ennen kisoja.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

7.4.2014 Hammasremonttia, metsälenkkeilyä ja tokostelua

Keräilen sijoituskoiria ilmeisesti vain poistaakseni niiltä hampaita. Siltä ainakin tänään tuntui. Viime kesänä Prilla ja riehuessa katkenneet yläetuhampaat, syksyllä Nauru ja kiveen törmäyksestä juurestaan katkennut alaetuhammas ja tänään pikku-Hyrrän kärjestään katkennut alamaitokulmahammas. Hyrrä törmäsi riehuessaan sisällä noin viikko sitten seinään tai oveen ja on sen jälkeen vingahdellut silloin tällöin. Viime viikolla Hyrrä kävi lekurissa, jossa todettiin lihaställi ja aloitettiin kipulääke. Kaikki näytti olevan hyvin, mutta eilen Hyrrä taas vingahti. Tällä kertaa suustaan. Ja leuka turposi ihan kunnolla. Tänään näin Hyrrän ja totesin, että maitokulmurista on kärki rikki ja juuren kärki päässyt tulehtumaan. Ilmeisesti saman törmäyksen aiheuttama vaurio tuokin. Hyrrä unille ja vaurioitunesta hampaasta eroon. Huomenna neiti on varmasti mielestään täysin parantunut, hyvä niin. Tänäänkin suurin huolenaihe oli välistä jääneet ruoka-ajat. Miten niin ahne ;). Pikaisia paranemisia ihanalle Hyrrälle!

Hyrrän asiosta työpäiväni vähän lyheni ja käytin koirani kunnon metsälenkille Hyrrän odotellessa kotiinkuljetusta meillä Jennan kanssa. Noin 1,5 tuntia kipiteltiin Kiljavan metsissä ja loppumartkasta Nessa jopa erehtyi leikkimään Hopun kanssa. Molemmilla oli kova veto järvelle, joka oli vielä tiiviisti jäässä. Kesää ja uimakautta odotellessa!

Illalla oli vuorossa vielä Hopun ohjattu toko. Aiheena oli ruutu. Tein tänään pitkästä aikaa ruutua kosketusalustan kanssa. Vauhtia ja varmuutta riitti myös merkin kautta lähetettynä. Palkka alustalle seisahtamisesta. Parin kianomaisen jälkeen tein vauhdista lähetyksiä ruutuun eri suunnista. Hienosti löytyi oikea kohta. Jee! Hyvällä mallilla on ruutu. Koska ehdimme tehdä ruutua itsenäisesti, keskustelimme Pipsan kanssa Hopun tunnarihaasteesta. Lopputuloksena olivat vinkit: Älä tee kokeenomaisia vaan vapaamuotoisemmin, itse kapuloiden lähellä. Vie kapulat niin, ettei koira nää niitä lainkaan. Jos tuo väärän, ei lähetetä uudestaan, voi paineistaa liikaa. Jos tuo oikean, ei jäädä toistamaan jottei yritä tarjota jotakin muuta. Vahvista välillä nenänkäyttöä piilottamalla vain oikeaa kapulaa. Näillä vinkeillä tunnarin kimppuun! Tuossa se tärkein anti. Näiden lisäksi tein hyppynoutoa tokohypyn maksimikorkeudella, niin metallin kuin puukapulan kanssa. Metalli oli vähän ällö, mutta hyppy nostatti palautusvauhtia. Tarjosi palautusta aina hypyn kautta, vaikka välillä oli vähän vinossa linjassa. Oikein hyvä. Tasamaanoutoja tein pari, näihin pitää nyt saada parempi fiilis. Kolminoutoa, iskunouto, vauhtinouto, mitä kaikkea? Myös loppuasennon vahvistamista erikseen, jotta haluaa tulla täysillä perille asti. Seuraamista pari pätkää, tosi hyvin! Täyskäännöksetkin paremmin kuin viimeksi. Hyvä Hoppis!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

5-6.4.2014 Agia ja wirnistelevää hakuilua

Lauantain Hoppu-aksat sujuivat oikein hyvin. Sen ja aikaisempien hyvien treenien innoittamana ilmoitin Hopun ekoihin aksakisoihin! Huih! Tervetuloa kannustamaan Purinalle 20.4 ;).

Sunnuntaina treffattiin Wirnistelevää sakkia hakuilun merkeissä. Tällä kertaa kasassa oli kompakti kattaus: Minna ja Nova, Katariina ja Gatsby, Tuuli ja Raiku sekä mahdollinen tulevan Wirnistelijän omistaja Noora.


Nova ja Gatsby olivat tänään ennen treenejä käyneet pulikoimassa koirauimalassa ekaa kertaa Hienosti olivat kuulemma jätkät pulikoineet. Eipä ihme, Gatsbyhän ui jo viime kesänä ennen luovutusikää useampaan kertaan ;).


Haussa Hoppu teki puhtaasti ilmaisutreeniä. Tarkoitus oli saada kiintorullan luovutus kuntoon. Tämä tökki viimeksi raunioilla. Tänään luovutuksista onnistuivat KAIKKI! Huippua! Nyt vaan kriteerin kanssa tarkkana. Tästä on hyvä jatkaa kohti etsimisiä ja haasteita kiintorulla kaulassa.


Raiku teki hienosti hajuhakua, olihan kyseessä peräti seitsemäs (?) hakutreeni Raikulle kautta aikojen. Nyt ilmaisua valitsemaan ja lisää treenaamaan! Gatsby oli vähän väsynyt uimareissun jäljiltä, mutta onnistui pari kertaa koko kertovan ilmaisun ketjussaan. Haukku irtosi hienosti, vaikkei Gatsby sitä treeneissä ole montaa kertaa tehnytkään. Nova oli pätevä, vaikka Minna yritti hämätä. Hienot hakukoiruudet!

Suurkiitos kaikille, jotka pääsivät mukaan! Olipa mukavaa nähdä Lahden säihkysilmiäkin pitkästä aikaa!

Lopuksi haluan onnitella Maijaa Naurun ja Kidan hienoista RTK1 titteleistä sekä Jennya ja Iloa TOKO treenipaikan saavuttamisesta. Upeaa! Isosti onnea!



Pakko oli koristaa päivitystä muutamilla uintikuvilla by Minna ja sisaruslenkkikuvilla by Jenny. Uimassa siis Lahden poijjaat ja kimppalenkillä Tampereen punaiset siskokset.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

4.4 Viestiä

Perjantai alkoi samalla tavalla kuin viikko sitten, viestitreenaillen Marikan ja Jocken kanssa. Paikka oli sama, Keimolan metsikkö. Käytimme taas polkua treenin apuna.


Tänään teimme vähän pidempää matkaa, eka siirtymä oli noin 350m ja siirtymä vajaan 100m. Matkoja teimme vain kolme.


Ekaan matkaan kaikki lähtivät innokkaasti ja juoksivat hyvin. Toka matka sujui kaikilta muuten hyvin, mutta Nessa teki ihan loppumatkasta pienen ylimääräisen kiepin metsään. Hyvin löysi kuitenkin perille. Kolmas matka kaikilta priimasti. Huippuhyvä treeni jälleen!


Seuraava treeni täytyy tehdä ilman polkuapua ja pyrkiä suuntaamaan jonnekin uuteen metsään.