sunnuntai 5. toukokuuta 2013

4.5.2013 Viestiä

Tänään oli vuorossa pk-lajeista viesti. Lähdimme pitkästä aikaa viestille Kaisin kanssa, olipa hauskaa.

Nessa juoksi seitsemän matkaa. Eka matka noin 200m, siirtymät 50m luokkaa. Eli helppo ja hauska treeni Nepelle. Koko matka metsää, ei polkuja. Nessa teki treenit vauhdilla ja innolla. Lähti myös 7. matkan hyvin. Pätevä typy!

Hoppu teki myös seitsemän matkaa. Treeni tehtiin hyvin selkeässä metsässä. Eka matka noin 100m, siirtymät 30m + 30m + 60m. Vika siirtymä oli pisin siirtymä, minkä Hoppu on tehnyt ja meni poikittain polun yli. Hoppu juoksi suoraan, hyvällä vauhdilla ja fokuksella. Oli hiljaa odottaessaan molemmissa päissä. Kerran oli yrittänyt aloittaa piippaamista Kaisin päässä, mutta hiljeni heti huomautuksesta. Lähetyksissä Hoppu on fokusoitunut ja rauhallinen, kunnes saa juoksukäskyn ja ampuu täysillä matkaan. Vikan siirtymän polun ylitys oli haastava. Hoppu lähti juoksemaan pienen matkan polkua pitkin ja hidasti jo vähän vauhtiaan, mutta näki sitten minut ja tuli luokseni täysillä. Tämä oli ihan ensimmäinen viestitreeni Hopulle, jota ei ole juoksutettu polkua pitkin. Kovin hienosti sujui. Hieno viestimies!

Ennen treenejä tein Hopun kanssa pikkupätkän tokoa. Vahvistin alustaa, tein muutamia merkin kiertoja sekä vähän seuraamista. Kosketusalustalle menee hyvin, vauhti ok, pysähtyy hienosti alustalle seisomaan. Merkin kaatoi ensimmäisellä kerralla lahjakkaasti, muut kierrot hyviä. Hoppu ei kierrä ihan täysillä, joten vauhtiin ja motivaatioon kiinnitettävä huomiota. Kerran pysäytin merkin taakse. Näitäkin lisättävä silloin tällöin ohjelmaan. Seuraaminen alkaa muodostua koko ajan paremmin. Tänään haasteena oli eka sivulletulo, jossa pyrkii vilkuilemaan. Tähän korjauksena lisää palkkaa jo tästä. Toisena on oikealle kääntyminen, jossa pyrkii kääntymään liian pitkälle. Täyskäännös vasemmalle on vähän laahaava. Näihin maltillisesti käden apua oikeaa suoritusta helpottamaan voisi auttaa.

Ennen treeniä ja treenin jälkeen koiruudet pääsivät juoksentelemaan Kaisin Ixin kanssa. Hoppu ja Ixi olivat kerrassaan loistava juoksupari. Sitä vauhdin hurmaa!

perjantai 3. toukokuuta 2013

3.5.2013 Pikku-tokoilua ja esine-etsintää

Voi Hoppu-raukkaa, kaikkea sekin raukka on jo joutunut treenaamaan. Etenkin kevään tullen treenimotivaatio alkaa nousta ja sitä myötä Hopun pään menoksi on suunniteltu kaikenmoista. Tällä viikolla tokoa, raunioita, jälkeä, viestiä, esine-etsintää. Agia ei ole kuitenkaan tehty. Mutta minkäs teet, hullu kun on, niin mistään lajista ei voi luopua.

Hoppu teki ennen päivälenkkiä pienen tokoilupätkän. Vahvistin kosketusalustaa metsäpolulla, lyhyt etäisyys, palkkana pallo joka lentää JES sanan jälkeen. Motivaatio ja vauhti kohdillaan, pysähtyy hyvin seisomaan. Näitä lisää! Tein myös pari tunnaria. Kerran tunnarikapula näkyvissä tarkoituksena vain vahvistaa minulle tuomista. Pari kertaa piilotettuna lehtien/sammalen alle. Tein tunnarikapulan lisäksi 3-4 muuta kohtaa, jossa möyhin maata. Teki oikealla fiiliksellä, nenä toimi. Pari tällaista treeniä ja sen jälkern kasa vääriä näkyviin. Pikkuhiljaa tunnariakin...

Hopulle ja Nessalle esine-etsintää lenkin lomassa.

torstai 2. toukokuuta 2013

2.5.2013 Jälkeä, tottistelua ja Nessan juoksut

Elämme jännittäviä aikoja, Nessa aloitti tänään juoksunsa. Jännää :-). Mikäli kaikki etenee toivotusti, meille syntyy uusia Wirnistejöitä heinäkuussa. En malta odottaa!

Ja sitten päivän treeneihin:
Hoppu jäljesti tänään kolme lyhyttä jälkeä. Aamun jälki pellolla, 150 askelta. Päässä keppi. Pelto oli melko pitkää, kuivaa sänkeä. Osa nameista oli sängen alla piilossa, joten Hoppu jätti ne syömättä. Teki töitä hyvin, mutta olisi voinut malttaa syödä namit paremmin. Lopun kepin ilmaisu toimi loistavasti.

Kaksi jälkeä illalla, Tervakosken nurmikolla. Eka noin 50 askelta, kuivanami joka askeleella. Nyt namit löytyivät paremmin ja Hoppu söi varmasti lähes kaikki. Välillä jarrutin, pääosin meni sopivaa tahtia itse. Keppi-ilmaisu erittäin hyvä. Kolmas jälki keppijälki, 6 keppiä, noin 150 askelta. Samalla nurtsilla namijäljen kanssa. Ekat 5 keppiä hienosti ilmaisten, vikaa ei löytynyt. Jäljesti vähän hääräten, mutta löysi jäljen aina itse uudestaan. Nyt tehtävä molempia: keppijälkiä keppien löytämisen vahvistamiseksi ja namijälkiä tarkkuuden parantamiseksi ja vauhdin tasaamiseksi.

Nessalle jälki illalla nurtsille. Noin 400m, 5 kulmaa, 6 keppiä. Nessa teki hyvää ja tarkkaa jäljestystyötä, nosti janalta oikean jäljen ja ilmaisi kaikki kepit. Täydellistä! Mun oma taito-typy <3.

Ennen illan jälkiä tein vähän tottista Nessan kanssa ja tokoa Hopun kanssa.

Nessan kanssa tehtiin pk-tottis läpi, seuraaminen parissa erässä, jäävät yhtenä putkena seisomisesta palkaten, noutoa useampia kertoja ja lopuksi eteenlähetys palkalle. Eka seuraamispätkä loistavaa seuraamista, palkka takataskussa. Toka hyvää siihen saakka kun tein puiden ympärillä henkilöryhmän kasia. Kasissa ja sen jälkeen vilkuilua ja pientä kontakin tiputtamista. Jäävät hyvin, juoksuseuraamisen kontakti vähän heikko. Noudoissa hyvä vauhti, jee! Palkkasin Nessan jalkojeni välistä ja Nessa toi kapulan vauhdilla perille asti. Myös kapulan ottamisessa sellaista toivomaani meininkiä. Lisää kivoja noutoja siis. Eteenlähetys toimi hienosti.

Hoppu teki ensin ruutua. Ruudussa purkin kansi targettina. Hoppu teki läheltä pari tosi hyvin, myös kivalla tempolla, mutta suuntaa muuttaessa ja etäisyyttä kasvattaessa tekee helposti mutkan merkkien kautta. Näitä tehtävä lisää.

Ruudun jälkeen tein merkkiä. Lähti kiertämään vauhdilla, muisti hyvin mitä piti tehdä. Merkin jälkeen vahvistin ohjattua noutoa vasemmalla. Pari kertaa lelun kanssa, jonka jälkeen koitin kapulalla. Hoppu meni kapulalle, mutta ei hoksannut, että kapula piti jopa TUODA minulle takaisin. Mun pieni putkiaivo <3. Ohjattua vahvistettava nyt vain lelulla ja vahvistaa noutoa ihan erikseen. Teimme muutaman noudon pallopalkalla siinä vaiheessa, kun juoksi minuun päin. Lopuksi teimme seuraamista. Palkkapallo oli ensin kainalossa, sen jälkeen etutaskussa. Hoppu alkaa seurata kivasti. Ongelmana tällä hetkellä poikittaminen. Tänään ehkä väsyttikin pitkän treenin lopulla, sillä jätätti jonkin verran.

Kotiin päästyämme kävin vielä pyörälenkillä.

Mahtava treenipäivä koirien kanssa. On se kevät vaan ihanaa aikaa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

1.5.2013 Raunioilla

Vietimme ryhmän kanssa vappupäivää perinteisin menoin - treenaamalla. Vapputreenailun ohessa syötiin munkkeja ja juotiin simaa, luksusta.

Hoppu teki tänään toista kertaa näyttöjä ilmaisun yhteydessä. Maalimiehiä kolme: renkaat, roskis keskikasan päällä ja iso muoviastia keskikasan edessä. Piilot melko lähekkäin. Tuuli oli hyvä, Hopun nenä toimi taas ensiluokkaisesti! Ensin löytyi ukko suuresta muoviastiasta. Lyhyen tarkennustyön jälkeen Hoppu löysi reitin laatikon sisään, eikä innoissaan malttanut tuoda minulle rullaa. Lopulta tuli rullan kanssa, luovutus hyvin mallikas. Pieni ääniapu näytölle, lähti lujaa ;-). Toisella roskis, jonka tarkennus ja rullan tuonti sujuivat nopeammin. Nyt lähetin näytölle ilman ääniapua. Ja sehän toimi! Meillähän alkaa olla ilmaisu kasassa! Enää siirto kiintorullalle jossakin vaiheessa, mutta sillä ei ole kiirettä. Vika ukko rengaspinossa. Rengaspinon vieressä muitakin renkaita. Hoppu teki hyvää työtä tarkennuksessa. Kun se oli varma, missä pinossa Tove on, se loikkasi pinon reunalle rullaa ottamaan. Näppärä poju! Hopulle loistotreeni. Olen niin tyytyväinen Hopun moottoriin, nenänkäyttöön ja ilmaisuun. Huippujannu kertakaikkiaan. Ja se rakastaa raunio ja hakupuuhia.

Nessalle pikatreeni kiintorullalla, samat piilot. Löysi ja lähti ilmaisemaan ekana roskista. Sai matkalla hajun muoviastiasta. Tiputti kun kielsin lähtemästä muoviastialle päin. Lähti muoviastialle ja toi rullan. Vei kuitenkin roskikselle päin näytölle. Estin tämän. Lähetin uudestaan roskiksen suuntaan, jonka ilmaisi korrektisti. Sen jälkeen muoviastia korrektisti. Renkaat teki oikein hienosti. Nessalla oli hauska tapa tarkentaa rengaspinot. Se hyppäsi ilmaan jokaisen pinon kohdalla haistellen, onko niissä ukkoja. Näin lopulta löytyi se oikea pino. Nessa toimii myös raunioilla täydellä innolla. Aivan ihanaa katsella koiria, jotka rakastavat työtään.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

23.4.2013 Jälkeä, viestiä ja agia

Aamulla lähdin jäljestämään Kiljavan metsiin Nessan ja Hopun kanssa. Nessalle hyvin lyhyt, reilun sadan metrin keppijälki neljällä kepillä ja noin 20m janalla. Kolmas keppi jäi nostamatta, muuten hyvää ja tarkkaa jäljestystä. Samasta siis jatketaan, mihin jäätiin. Keppi-ilmaisua jatketaan!

Hopulle tein noin 250m jäljen neljällä purkilla, joiden päällä kepit. Minun olisi pitänyt aloittaa namijäljellä. Jälki oli nimittäin päätöntä kaahotusta. Ekan purkin ohi mentyämme päätin lopettaa jäljen, sillä minua alkoi harmittaa. Namijäljellä jatketaan.

Nessa pääsi ajamaan Hopun jäljen. Ekaa purkkia ei silti löytänyt, en tiedä mihin se oli hävinnyt.

Päivällä lähdimme treenaamaan viestiä Marikan ja Jocken kanssa. Hoppu teki seitsemän matkan treenin, eka matka noin 100m, siirtymät noin 20m. Minä liikkuvana. Treenipaikka Tiilerin metsä, treeni tehtiin polkua pitkin. Polulla lunta ja vettä ja mutaa. Hoppu lähti ja juoksi tosi hyvin, minun luonani taukokäytös erittäin hyvää. Marikan luona oli vinkunut, ekalla tauolla jopa haukahdellut. Mokoma possu :-). Viestitreeniä lisää, hyvä Hopusta tulee!

Nepe juoksi kolme matkaa, myös polkua pitkin. Eka matka noin 500m, siirtymä 150m. Tauot ok, lähdöt viimeisen vähän löysää lähtöä lukuunottamatta kunnossa, juokseminen hyvää vikaa matkaa lukuunottamatta. Vika muuten ok, mutta jäi minun lähelläni himmaamaan. Vilkuili minua pari kertaa ja ravasi pikkumatkan. Kun jäin näkökentästä, vauhti koveni. Nessalle pitää tehdä nyt kunnolla kuntotreeniä viestitreenien ulkopuolella ja treenata lisää. Täytyy yrittää löytää viestikisoja jostakin.

Viestin jälkeen oli ohjelmistossa vielä agi Nessan kanssa. Rata oli liikkuvaa sorttia, sain taas pinkoa minkä jaloistani pääsin. Saatiin kasaan hyviä pätkiä ja pääsimme osissa jopa koko radan läpi. Viimeinen haaste oli tehdä rata läpi kerralla, mutta siinä ei pakka ihan pysynyt kasassa. Seivailua ja virheitä alkuradasta ja totaalinen ohjaajan tipahtaminen esteellä 26. Ei vaan jalat enää liikkuneet vikaa viittä estettä. Päivän isoimmat huomiot olivat rintamasuunta ja huomion kiinnittäminen oman liikkeen tehokkuuteen. Myös takaakierron jälkeisiä päällejuoksuja vahvistettava lelun kanssa.

Mukava aktiivipäivä taitavien koiruuksien kanssa!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

26.3 Viestiä ja agilityä

Aamupäivällä lähdimme treenailemaan viestiä Haltialan pelloille Jocken ja Marikan kanssa. Keli oli mitä ihanin ja seura erinomaista ;).

Jocke teki viestiä ihan ekaa kertaa. Teimme jockelle seitsemän matkaa. Eka noin 70 askelta, siirtymät 10-20 askelta. Jocke juoksi tosi hyvin eikä tarvinnut apuja. Jocken mielestä homma oli mitä parasta: juosta nyt kahden ihmisen välillä, joista molemmat ruokkivat.

Hopulle tehtiin myös seitsemän matkaa. Eka matka noin 150 askelta, siirtymät 60 ja 70 askelta. Koska viidennelle matkalle lähteminen oli vähän epävarmaa, viimeinen matka oli vain noin 40 askelta. Ekalle matkalle minulta Marikalle Hoppu lähti tosi hyvin. Lähellä Marikaa Hoppu väisti jotakin polulla hyvin äkisti. Marikan mielestä se oli jokin haju tms. Hoppu teki saman väistöiikkeen joka kerta Marikalle päin juostessaan. Tokalla lähetyksellä Hoppu lähti vasta toisella käskyllä ja lähti sillä todella hyvin. Ekalla Hoppu vain nytkähti, muttei lähtenyt juoksemaan. Kolmannella lähetyksellä nytkähti ekalla ja tokalla käskyllä, mutta ei lähtenyt. Lähti juoksemaan, kun kehotin mene-sanalla. Vika matka helpotettiin selvästi lähetysvaikeuksien vuoksi. Vikalle matkalle lähti toisella käskyllä. Lähetyksiin kiinnitettävä Hopun kanssa huomiota ja treenit pidettävä ehdottomasti riittävän helppoina.

Nessa juoksi viisi matkaa. Noin 300m matkan jälkeen pellolla ollut polku jakaantui kahdeksi T-risteyksen tyyliin. Jatkoin oikealle kääntyen. Eka matka noin 250m, siirtymät noin 150m. Nessa juoksi hyvällä vauhdilla ja varmasti. Lähetykset toimivat hyvin. Erittäin hyvä treeni Nessalle!

Viestitreenien jälkeen Nessa ja pojat pääsivät pienelle lenkille. Nessa keskittyi omaan kuljeskeluun, pojat painimiseen. Aluksi Hopun piti näyttää Jockelle kuka on äijä ja Jocke nöyrtyi. Muutaman minuutin välien selvittelyn jälkeen pojat painivat keskenään hyvässä sovussa ja innoissaan.

Niinun aksassa Hoppu pääsi tekemään alkurataa, jossa oli aita-aita pakkoalssilla-putki-aita takaaleikkauksella. Pakka Niinulla takaaleikkausaidan takana. Ekalla Hoppu oli karkaamassa pakkovalssin merkkauksesta suoraan palkalle. Tokalla tuli ohjaukseeni, mutta uoksi palkalle täysillä putkesta ohjaustani sen kummemmin katsomatta. Kolmannella toistolla jätin lelun siivekkeen taakse ja otin alusta. Tämä onnistui, Hoppu keräsi itsensä hyvin takaaleikkauksella.Neljännelä ajoin Hopun päälle takaaleikkauksessa, jolloin se juoksi lelulle suoraan takaaleikkausta suorittamatta. Ja tätä virhettä se toisti monta kertaa. Lopulta saimme takaaleikkauksen toimimaan uudestaan. Hoppu oli treenissä selvästi väsynyt, joten treenit päätettiin pitää lyhyenä. Teimme vieä kaksi kertaa aita-putki treenin ja palkkasimme Hopun ruhtinaalisesti. Hopulle ei ole vielä hyvä tehdä agittreenejä muun treenin jälkeen, sillä silloin maksimaalisen vauhdin saaminen on nyt tärkeää eikä onnistu muiden treenien jälkeen kovin helposti.

Nessan kanssa riittä radalla haastetta. Ongelmahan siis ei ollut Nessa vaan yhdistelmä omaa, heikkoa rytmittämistaitoani ja rytmittämistä vaativaa rataa. Pakkovalssi kakkosaidalle toimi hyvin. Pakovalssiaidalta oli tarkoitus jatkaa putkeen, mutta ensimmäisellä kerralla pakkovalssini venyi liian pitkälle sivuttaissunnassa ja Nessa irtosi putken takana olevalle aalle. Oikea ohjaus olisi ollut pakkovalsi ja hypyn keskivaiheessa rintamasuunnan kääntö putkeen päin. Tokalla yrityksellä tein näin, mutta pysähdyin hetkeksi ja otin Nessaa haltuun. Tällä seurauksella Nessa meni ohi putkesta. Näin. No, oikea ohjaus ilman turhaa haltuunottohässäkkää toi oikean lopputuloksen, Nessa putkessa. Putken jälkeen aita takaaleikkausella, aita, muuri, okseri ja kepit. Kepit oli meille vaikea paikka. Okserin takana, keppien vieressä oli ihana ansahyppy, jolle Nessa ekalla radalle eksyi - tietenkin taas ohjaukseni vuoksi. Tarkoitus oli muurin ja okserin välissä ottaa koira haltuun, rytmittää ja kääntää oma liike kakkoskeppiä kohti. Tätä kohtaa jouduimme viilaamaan monta kertaa. Ekalla otin haltuun liikaa, jolloin Nessa ei hypnnyt okseria. Tokala hyppäsi okserin, mutta oma liike ei ohjannut kepeille, joten meni kepeillä väärästä kohtaa sisään. Yhdessa kohdassa unohdin ohjata muurin, joten tuli siitä ohi. Se vinkki, mikä lopulta auttoi minua oli se, että kun käännöksen haltuunotto, rytmitys ja kääntäminen tehdään jo ennen okseria, voi okserin jälkeen reilust liikkua kepeille ilman pelkoa koiran karkaamisesta ansaesteelle. Näillä vinkeillä toimi, jee! Seuraava pätkä oli kepit, muurin takaakierto, okseri, aita, pituus ja aita siten, että piti vetää lähemmälle puolelle, sille toiselle mille pituus syötti. Ekalla yrittämällä olin tolkuttomasti myöhässä, sillä jäin jumiin muurin takaakiertoon. No, sain jotenkuten pelastettua Nessan oikealle puolelle hyppyä, mutta kaunista se ei ollut. Sain vielä jatkettua seuraavan aidan, mutta sen jälkeen Nessa hyppäsi aidan väärään suuntaan. Ohjausvalintani oli nimittäin valssi, vaikka saksalainen olisi ollut parempi. Tämä kohta radasta korjattiin sillä, että työnsin muurin taakse lähempää keppejä, jolloin pääsin aikaisemmin liikkeelle. Olin jo lähes pituuden takana vetämässä Nessaa, kun pääsin ajoissa liikkeelle. Takaakierrolla saksalainen toimi, mutta nyt unohdin ohjata seuraavan esteen. Tääkin kohta saatiin lopulta toimimaan. Hypyn jälkeen oli tarkoitus jatkaa putkeen. Tässäkin kokeilimme kaikkia vierekkäin olevia esteitä: putkea, keppejä ja aata. Hups.

Päivän treeni oli erittäin opettavainen. Harmittavaa, kun jouduimme työstämään alkuosaa niin pitkään. Tehtäväksi jäi vielä noin 22 seuraavaa estettä. On jokatapauksessa tärkeää, että saimme pätkiä haastavasta radasta toimimaan. On myös kiva huomata, että Nessa kyllä tekee juuri kuten pyydän. Kartturi vain voisi oppia yleistämään vähän helpommin. Miten se rytmittäminen ja oman liikkeen hallinta onkin niin vaikeaa! Agility on kyllä haastavaa. Vaan ei kukaan luvannutkaan koskaan meille muuta. Ja parhaimmillaanhan aksa on niin siistiä!

Kotona kävimme vielä heittelemässä frisbeetä pellolla Maken kuvatessa. Kuvia sitten joskus.

Nyt odottelen kylään pientä Nauru-riiviötä. Hauska nähdä naskalihammasta ;). Saa nähdä onko Naurussa pitelemistä!

25.6 Pyöräilyä ja treenivapailua

Tänään lepäiltiin treenirintamalla.

Iltapäivällä koirat pääsivät lenkkeillen lapsia hoidosta hakemaan.

Illalla lähdimme kevään ekalle pyörälenkille. Nessa oli aivan innoissaan päästessään pitkästä aikaa juoksemaan pyörän edessä. Hoppu oli myös aluksi innoissaan ja veti hihnassaan pyörän edellä. ongelmana oli vain, ettei Hoppu osannut pysyä poissa pyörän edestä. Jouduin siis puuttumaan Hopun juoksulinjoihin, joista pieni mies ei niin pitänyt. Pyöräilytreenit jatkuvat. Pyörälekin jälkeen jäähdyttelimme vielä pienellä kävelylenkillä.