sunnuntai 16. helmikuuta 2014

15.2. Hoppuaksaa ja paimennusta

Tänään oli oikea Hopun aktiivipäivä: aamupäivästä aksaa ja iltapäivästä paimennusta kolmen kierroksen verran.



Hoppu agitti samaa rataa kuin Nessa keskiviikkona. Tein saman virheen aidalla nro 9 kuin Nessankin kanssa, takaatyöntö jäi puuttumaan. Lopetin kepeille. Kepeillä oli vauhtia hienosti! Hoppu teki ihan huipputyötä taas, oli innokas, meni minne ohjattiin ja teki kontaktit hyvin. Pätevä aksamies!


Paimennustreenit olivat tällä kertaa Somerolla ja sisätiloissa. Jatkoimme Hopun kanssa pitkälti siitä mihin olimme viime viikolla päässeet eli teimme lampaiden kuljetusta minulle. Välillä vahvistin pysähtymisiä ja muutamaan kertaan lähetin Hopun hakemaan lampaat minulle pidemmästä matkasta. Hoppu teki hommia innokkaasti, välillä jopa haukahdellen (haukkuminen saa kyllä jäädä pian pois!) ja hyvällä itseluottamuksella. Hoppu ottaa hyvin kepin paineen, mutta ei ota kepistä itseensä. Kakan syöntiä esiintyi, mutta vain vähän. Vikalla rundilla Hoppu oli jo selvästi väsynyt. Yksi lampaista pöläytti vähän Hoppua ja sen jälkeen miekkoselle iski pieni epävarmuus. Kannustaen teimme vielä pari pyöritystä, joten hyvillä mielin saimme treenin kasaan. Katsotaan mitä meidän paimennuksestamme tulee, nyt keväällä siihen panostamme. Minusta ainakin tuntuu, että opin koko ajan lisää. Hoppu on niin kiva paimennuskaveri, kun se kuuntelee kiltisti ja voin luottaa siihen ettei se lähde lampaita pureskelemaan.


Illalla tein koirien kanssa vähän olkkaripuuhailua pitkästä aikaa. Molemmat olivat aivan liekeissä! Nessalle namin avulla perusasentoa oikealle, edessä kävelemistä sekä sivulta sivulle selän takaa kääntyessäni. Ai miten niin mietin rallytokoilua Nepen eläkelajiksi :-). Nyt pitäis vissiin lukea, mitä temppuja rallyyn oikeasti kuuluu ja säännötkin olisi ehkä hyvä lukaista läpi. Katotaan pääseekö mamsku seuraamaan lastensa jalanjälkiä rallykisoihin saakka.

Hopulle aloin opettaa "kosketuskeppiä" jonka virhaa toimitti tällä kertaa nippuside. Tarkoitus on ollut tehdä tätä jo pidempään. Tarkoitus on kosketuskepin avulla saada Hoppu lähemmäs eteeni istumaan luoksetulossa ja noudoissa. Ihan vielä ei tuo nenäkosketus nippusiteeseen hahmottunut, mutta jatkamme harjoituksia :-D.


perjantai 14. helmikuuta 2014

14.2. Ystävänpäiväviestittelyä, geenitestituloksia ja ylistäviä sanoja

Aamulla ennen töitä koiruudet pääsivät viestihommiin. Treeni tehtiin lumisessa metsässä, mukana Marika ja Jocke.

Treeninä tänään 250m, pieni siirtymä ja kolme matkaa. Treeni sujui lähes moitteettomasti, kaikki juoksivat hyvin ja odottivat kauniisti. Hoppu mietti hetken kolmannen matkan lähtöä, mutta keksi lopulta itse, mikä tehtävä olikaan. Lisää haastetta ja matkaa, niin hyvä tulee :-).

Jocke sai tänään MyDogDNA tuloksensa. Nyt kaikki H-pennut on testattu: ei sairausgeenejä, monimuotoisuus rodun keskimääräistä parempaa ja terveysindeksi kaikilla reilusti yli sata. Loistavaa! Samalla hienolla rivillä on testattu myös Nessa sekä kolme I-pentua Tintti, Gatsby ja Ihme. Kasvattajatäti saa olla ylpeä. Naurun tuloksia odotellaan vielä...


Ylistyksen aiheena on tänään upeat kasvattieni ja sijoituskoirieni omistajat: yhtä aktiivista, innokasta ja taitavaa porukkaa saa hakea! Ehdotin sitten terveystutkimuksia, geenitesteja tai MH-kuvausta ruotsissa, kaikkiin osallistutaan innolla. Upeaa! Kimppatreenejä on ilo järjestää, kun paikalle saapuu aina paljon porukkaa. Suurkiitos teille kaikille, olette parhaita!



Lopuksi vielä toivotan HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

12.2. Aksailua ja hakuilua ja selkätuloksia

Posti toi eilen loistavia uutisia: sijoituskoirani Naurun selkäkin on nyt virallisesti terve. Onnea Maija!
Tulosten saapumisen myötä päätin, että Hopun täytettyä 2 vee kuvaan molempien koirieni selän ihan virallisesti. Epävirallisestihan nuo on jo terveeksi kuvattu. Hopun ja sisarusten selät kuvattiinkyllä ihan virallisia lausuntoja varten kun kyynärät ja lonkatkin kuvattiin, mutta viisi kuudesta päivää liian aikaisin.
Kaunis merle-eläin Nauru, kuva Jenny

Aamupäivällä meitä kutsui agihalli omatoimitreenailun merkeissä. Olen nyt yrittänyt aksailla itsekdeni vähintään kerran viikossa, kun Nessan puomin alastulo vaatii vahvistusta.
Nepe pääsi hommiin ekana, teimme pääasiassa sitä puomia. Vahvistin pelkkää alastuloa pallolle heti vapauttaen ja jättämällä kokonaisella puomilla namia puomin päähän. Näillä homma alkoikin sujua, kokonaisellakin puomilla Nessa meni hienosti loppuun saakka. Kunnes ihan lopussa tein pari kertaa ympyrämäistä rataa, jossa pysähtyi taas kaikki tassut puomilla. Todennäköisesti tähän vaikutti oma liikkeeni. Aa ja keinu toimivat hyvin. Tuota puomia työstämme lisää.



Hoppu pääsi hommiin Nepen jälkeen, se oli autosta lähdettyään heti aivan intopiukeana! Hoppu oli taas ihan mahtis agikaveri: kaikki kontaktit toimivat, luki ohjausta ja teki innokkaasti. Nyt sinne kisoihin, hopihopi!


Treenailuiden jälkeen lenkkeilimme pitkin tyhjää Malminkartanoa. Illalla jatketaan :-).
Hakutreeneissä oli ohjelmana jälleen ilmaisua, treenipaikkana jälleen Teknopoliksen parkkis. Hoppu treenasi umppareiden ilmaisua kiintorullalla. Eka piilo oli osittainen umppari edellisellä koiralla käytetyn hämypiilon takana. Hoppu tarkisti hämypiilon tarkasti, mutta ilmaisi vasta oikean piilon. Ilmaisu kaikin puolin moitteeeton. Toka piilo oli avopiilo hämyumpparin takana, hämypiilo ei paljoa hämännyt. Moitteetonta työtä. Umpparilla Hoppu teki paljon töitä: tarkensi, otti rullan, tarkensi edelleen ja tunkeutui rulla suussa piiloon. Kun maalimies oli moikattu, ilmaisi tosi hyvin. Vikalla avopiilo, jonka edessä ja vieressä umppari. Hoppu tutki umpparin, otti rullan ja huomasi maalimiehen vasta sitten. Minulle tuli rullan kanssa maalimieheltä. Pyysin irti ja lähetin uudestaan. Nyt koko ilmaisu hieno. Mahtavaa työtä teki taas Hoppu-miäs! Olen pojusta kovin ylpeä.


Illalla ahkeroimme vielä agia Nessan kanssa Satu Hillin opissa. Kommentteja tuli eniten rytmityksestä: minun pitäisi ryntäillä vähemmän. Nyt menen liian lujaa ihan esteen viereen, jolloin minulla ei ole tilaa tehdä käännöstä kunnolla ja käänös helposti töksähtää. Varmasti niin totta. Puomilta saimme pohdittavaksi sen, onko 2on 2off ainoa vaihtoehto. Voisiko kriteeri olla etutassut ihan puomin alhaalla tai maassa ja tärkeimpänä katse eteenpäin. Hyvä huomio, että fokus eteenpäin on taas menetetty. Sitä työstämään! Tässä päivän rata. Keppien 11 jälkeen oli siis keinu 12 (näkyy vähän reunassa) ja aidan 17 jälkeen puomi 18 keppien takana.




tiistai 11. helmikuuta 2014

10.2. Tokoilua

Tänään toikoiltiin ATDn junnuryhmän kanssa Pipsan opissa. Päivän teema oli kaukokäskyt. Hyvä teema meille, kaket ovat vielä totaalisesti kesken.

Ensin teimme Hopun kanssa kisanomaisen AVO luokan kaukokäskyt. Muuten toimi hyvin, mutta istuma-asento jää vajaaksi. Lopun perusasennossa siirtää myös peppuaan ylös noustessa. Lopun perusasennon vahvistuksia namin kanssa siten, että takamus pysyy paikallaan. On kuitenkin pieni kauneusvirhe. Parempia istumaan nousuja työstetään myös. Ensin läheltä, jotta nousee oikeaan asentoon. Välillä lelupalkalla taakse lelu heittäen. Hopun kanssa varottava kakeissa jumittumista, sillä suorittaa matalassa vireessä. Ongelmallisimpia seiso-istu vaihtoja ei juuri ehdittykään tekemään, läksyksi vaihtoja ihan lähietäisyydeltä.

Kaukokäskyjen lisäksi teimme Hopun kanssa seuraamista, jääviä ja hyppyä. Muistin tänään pitää treenipätkät riittävän lyhyinä ja tauottaa (HYVÄ Laura!). Treenifiilis pysyi korkealla koko ajan. Seuraamisessa kontakti pysyi eikä Hoppu alkanut seilamaan kesken hommien. Huippua! Huomiota pitää kiinnittää oikealle käännöksiin, tuppaa leviämään ja edistämään. Tästä on hyvä jatkaa. Hypyt Hoppu teki itsevarmasti ja iloisesti, loistavaa! Hypyn takana istuminen oli haastavaa, vaatii lisätreeniä. Nyt pitää alkaa työstämään AVO luokan vinoa takaisintulohyppyä. Liikkeestä seisominen ja maahanmeno hyvin, maahanmeno olisi kyllä voinut olla nopeampi. Kiva treeni kaikenkaikkiaan!

Treenien jälkeen Hoppu pääsi taas juoksemaan Pihkan, Raikun ja Jocken kanssa. Raiku ja Pihja roikkuivat Hopussa minkä ehtivät ja Hopulla oli sikakivaa!



Muissa uutisissa sen verran, että Prillan tuleva mies Kaya käväisi silmäpeilissä. Puhtaat olivat! Jee! Taas yksi askel lähempänä... Prillan juoksuja odotellessa ;). Laura on ahkeroinut Kayan kotisivuillekin pentueilmoituksen. Jännää!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

8.2 Agia ja uusia Wirnistelijöitä

Lähdin tänään liikkeelle tavallista lauantaitakin aikaisemmin, jotta ehdin lenkittää koirat hyvin ennen Hopun agitreenejä. Treenien jälkeen lähdimme nimittäin Jennan kanssa reissuun hakemaan Jennalle uutta perheenjäsentä ja minulle uutta sijoituspentua Merjalta Snowtime's kennelistä.

Lenkin jälkeen Nessa pääsi vähän aksaamaan ennen Hopun treenejä. Teimme pääasiassa puomin alastulon vahvistamista, joka on alkanut rakoilla. Nessa kyllä pysähtyy, mutta kaikki tassut puomilla. 2 on 2 off on siis hakusessa. Pelkkiä alastuloja Nessa tekee oikein, mutta nyt työn olla on TAAS kerran luoda varmuutta koko puomilla oikeaan kontaktisuoritukseen. Nami puomin lopussa nopeuttaa vähän oikean loppuasennon hakemista. Kyllä se siitä :-).

Hopun treeneihin olin valinnut melko kinkkisen hyppyradan työstettäväksi. Hoppu oli pätevä, kuunteli ohjauksia, irtosi hyvin esteille ja jopa haukahteli innosta radalla. Hyvä meininki! Noin 10 minuuttia tehtiin rataa ja radan osasia, sen jälkeen molemmilta loppu kunto :-). Tai olisi Hoppu jaksanut, mutta vauhti alkoi vähän laskea.

Treenien jälkeen teimme vielä vajaan puolen tunnin lenkki Pihkan ja Raikun seurassa. Aikamoista rallittelua!


Kaiken edellä mainitun jälkeen pääsimme päivän pääasiaan: lähdimme ajamaan kohti Savonlinnaa uutta sijoituspentuani ja Jennan harrastuskoiraa hakemaan. Lähtiessämme reissuun oli vielä epävarmaa, kumpi tytöistä Bonanza tai Black bird meille mukaan tarttuisi. Molemmat tytöt oliva Merjan mukaan hyvin sosiaalisia, vilkkaita, ahneita ja taistelutahtoisia. Valintaa pohdittiin vielä perillä. Koska Bonanza oli vähän pehmeämpi noista kahdesta, päätimme että pieni punaposkinen viitapiru lähti matkaamme. Kutsumanimeksi Jenna valitsi Hyrrän.




Hyrrä matkusti oikein hienosti koko matkan ja todella vakuutti minut reippaudellaan. Pysähdyimme matkalla Mikkeliin tapaamaan Tiiaa, joka on miettinyt aussieta uudeksi perheenjäsenekseen. Kävimme pienellä lenkillä, jossa Hyrrä vuoroin kipitti hihnassa, vuoroin matkusti Jennan sylissä. Kävimme myös Tiian kotona kerrostalossa. Hissimatkoista pentu ei ollut lainkaan ihmeissään ja Tiialla typy lli kuin kotonaan. Häntä tötterössä tutkittiin koko kämppä ja peilikuvalle piti jopa vähän haukahdella. Hoppuun ja Nessaan Hyrrä suhtautui pienen pohtimisen jälkeen kiinnostuneesti ja kunnioittavasti. Kaikkien ihmisten syliin piti kiivetä ja nameja piti yrittää ryöstää taskuista. Aivan mahtava tyyppi!

Delian ja Hyrrän blogi löytyy TÄÄLTÄ.

Suurkiitos Jenna ja Merja tästä mahdollisuudesta!


Hyrrä 8 vko, kuvat Jenna Oinonen



Hyrrä 4,5 vko

9.2 Paimenpoika Hoppu

Tänään lähdimme paimentamaan aussieporukalla lampaita. Hoppu pääsi tositoimiin muutaman kuukauden tauon jälkeen. Voin kyllä kertoa, että kun herätyskello soi noin kuusi tuntia nukkumaanmenon jälkeen, tuli mietittyä pariin otteeseen: miksi? Mutta onneksi mentiin, Hoppis oli pätevä. 

Hoppu on paimennellut aina tilaisuuden tullen, ensimmäisen kerran noin 4 kuukauden iässä. Hopun mielestä lampaat ovat olleet vähän jänniä, eikä paimennus ole tuntunut oikein etenevän. Hoppu on lampaita kohtaan ystävällinen, sillä ei missään vaiheessa ole ollut ongelmana liiallinen jahtaaminen tai lampaiden pureskelu. Hopun kanssa on tehty muutamaan kertaan liinassa ajoa ja muutaman kerran pyörittelyä pyöröaitauksessa. Viime kerralla Hoppu pääsi paimentamaan Kausalassa Pia Hjerpen valvovan silmän alla. Silloin Hopun itseluottamus kasvoi selvästi, sillä Pia käski minun antaa Hopulle  enemmän vapauksia.

Tällä kertaa lähdimme liikkeelle liinan kanssa, laumaa kiertäen. Hoppu vaikutti kiinnostuneelta, välillä toki vähän maisteli papanoita maasta. Kun Hoppu päästettiin liinasta, se lähti ukavasti kiertämään lauman taakse ja kuljettelemaan lampaita minulle. Suurin ongelma oli - yllätys, yllätys - minä. En osannut liikkua riittävästi, vaan jäin pyörimään paikoilleni. Pari kertaa jätin lampaat ja kerran Hoppu pääsi valitettavasti jahtaamaan yhtä lammasta. Kun liikuin oikein, muistin lampaat ja jopa koiran, homma toimi. Hoppu jopa teki nättejä stoppeja pari kertaa. Lisää treeniä ja ehkä Hopusta vielä paimen(kin) leivotaan!

Olipa taas mukava paimennussessio. Ja kuinka opettavaista olikaan katsoa muita aussieita työn touhussa. Kiitos kaikille!

Paimennuksen jälkeen lähdin metsälenkille Nessan ja Hopun kanssa nautiskelemaan keväisestä auringonpaisteesta. Kerrassaan ihana lenkki!

Kuva Sanna Luodelahti

26.1 Viestiä

Tänään viestittelimme pitkästä aikaa Evan ja Prillan kanssa. Treeni vedettiin Kiljavalla, treenknä 150m, 50m siirtymät ja 5 matkaa. Normaalista poiketen meillä oli yleisöä. Siirtyvässä päässä oli lisäkseni mukana Eija, Evan päässä Maija, Marika ja Tuuli. Treenit sujuivat erittäin hyvin, juoksemisessa ja odotteluissa ei huomautettavaa. Pitää treenailla useamminkin :-).

Viestin jälkeen jatkettiin hakuilun merkeissä. Hakuilemassa olivat Pihka, Raiku ja Nauru. Nauru ja Raiku tekivät tuuli-ilmaisua ja se sujuikin oikein hyvin. Pätevät nenänkäyttäjät tässäkin lajissa. Pihka teki etsimistä ja ilmaisua. Hienosti sujuivat Pihkankin treenit.

Eija kävi tutustumassa Wirnistelijöihin ja tuntui tykästyvän kovasti. Ehkä Jämsäänkin eksyy yksi wirnistelijä tulevaisuudessa :-).