Hoppu pääsi tänään purkamaan riehumisintoaan oikein kunnolla, kun suuntasimme treenaamaan Tuulin ja Raikun kanssa. Nuoriso rälläsi menemään lenkkipoluilla oikein urakalla toisiaan vaanien, niskassa roikkuen ja taklaillen. Taklailu tosin oli hiukan yksipuolista, Hoppu taklasi ja Raiku otti taklauksia vastaan. Melko reilua kun painoeroa on se 6 kiloa Hopun eduksi...
Juoksemisen ja riekkumisen jälkeen oli aika rauhoittua jäljestyspuuhiin. Hopulle tehtiin noin 300 askeleen namijälki, kuivanami jokaisessa askeleessa. Jäljen lopussa keppi. Jälkipohja oli kosteaa, alle 10 cm nurmikkoa ja jäljen tallasi Tuuli. En ole ikinä nähnyt Hoppua jäljestämässä yhtä täsmällisesti, rauhallisesti ja keskittyen! Työskentely oli upeaa! Yhden kerran koko jäljelä edes hihna kiristyi. Uskomatonta! Lopun kepi ilmaistiin hienosti. Tällaisia treenejä kun saadaan pari alle, uskaltaudutaan tekemään jo kulmiakin. En tiedä mikä kaikki tähän maltillisen suorituksen kasaamiseen vaikutti. Ehkä nurmikkopohja toimii erityisen hyvin tai sitten Raikun väsytyspalvelu inc. teki todellisesti tehtävänsä. Tai tauko on auttanut. Tiedä häntä, näitä kuitenkin toivotaan lisää!
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
3.6.2012 Helteistä viestiä
Tänään oli kuuma päivä. Oikeasti kuuma. Helteistä ja aurinkoista. Haettuani lapset hoidosta lähdimme heti järven rantaan uimaan. Lapset pääsivät myös polskimaan järveen ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Hoppu ja Nessa uiskentelivat pallon perässä. Hopun uimatekniikka on hyvää ja se lähtee jo pidempiäkin matkoja uimaan pallon perässä. Kiva juttu! Uimista on nimittäin kesäisin reilusti ohjelmistossa. Mikään ei ole parei tapa virkistyä treenailun jälkeen, kuin järvessä pulahtaminen. Se vaan on parhautta.
Lähdimme viilennystuokion jälkeen viestimetsään Kaisin kanssa. Treenasimme Hanko-Hyvinkää tien vieressä, kuivassa kangasmetsässä. Nessa juoksi avoimen luokan viestiradan, ainakin hyvin lähelle. Metsä oli kuuma ja kuiva. Nessa lähti ekalle matkalle hyvin, juoksi vauhdikkaasti. Tokalla vauhti oli vähän rauhallisempaa lähtiessä, tuli perille reipasta vauhtia. Pitkä matka ja kuumuus verottivat selvästi jaksamista. Vikalle matkalle Nessa lähti laukalla, mutta rauhallisesti. Noin 200m jälkeen se pysähtyi ja katsoi vähän aikaa minua: oletko nyt tosissasi, että minun on juostava?? Hetken pohdittuaan se päätti, että juostaan sitten. Hullujahan nuo ihmiset on. Vauhti ei parasta a-luokkaa, mutta olen tyytyväinen että Nessa väsymyksestään huolimatta juoksi. Taito-Nepe <3.
Hoppu teki pari tarkkuusruutua etsien kolikkoa. Ekalla yritti karata kauemmas tarkkuusruudusta, joten pyysin takaisin. Tämän jälkeen pysyi kivasti ruudussa, etsi tarkasti, löysi ja ilmaisi suuhun ottamalla ja makuulle käymällä. Toisen kerran piilotin saman esineen hieman sammalen sisään. Etsiminen hyvää, esine löytyi melko helposti, ilmaisukin alkoi hyvin, mutta sitten Hoppu nieli kolikon. Tarkkuusesineiden nieleminen kulkee siis suvussa ;). Eli Hopulle nyt vahvistettava sitä maahanmenoa heti suuhun ottamisen jälkeen. Nyt nimittäin nieli, koska yritti tuoda esinettä minulle päin. Voi Hoppua, kakkensa yrittää ja lopulta nielee esineen mitä yrittää ilmaista. Eihän tuolle voi kuin nauraa!

perjantai 31. toukokuuta 2013
30.5.2013 Viestiä
Tänään viestiteltiin Kaisin kanssa Kivistön metsässä.
Nessalle 5 matkaa, 150m eka matka, siirtymät 300m ja 100m. Maasto haastavaa hakkuualuetta, jossa oli tiuhasti tuoretta koivukasvustoa. Nessa juoksi varmasti kaikki matkat. Nyt vielä pitkät matkat ja yksi lyhyt treeni ennen koetta.
Hoppu teki lyhyen treenin polkua pitkin. Eka matka 50m, siirtymät 50m ja 50m. Juoksi hienosti ja vauhdilla metsä rytisten. Hieno mies!

29.5.2013 Agia ja hakua
Nessa pääsi tänään pitkän juoksutauon jälkeen agilitytreeneihin. Maiju oli tehnyt meille oikein kivan radan, jossa päästiin kuitenkin parin perusongelmani pariin. Nessa oli aivan innoissaan treenamassa. Kuitenkin se pysyi hyvin kuulolla, pelkäsin että treenit saattaisivat mennä pääasiassa sinkoiluksi.
Rata alkoi hyppy, hyppy takaa ja hyppy takaa. Sen jälkeen hyppy ja putkeen. Eka takaakierto onnistui heti. Olin suunnitellut tekeväni kakkoselle valssin, mutta Maijun ehdottama persjättö toimi paremmin. Ensin persjättöni oli vähän myöhässä ja väärään suuntaan, mutta parin kerran jälkeen saatiin toimimaan. Kolmosella pääsin esittämään suunnattoman suurta takaakierto-ongelmaani. Menen esteelle liian pitkälle ja lähden pois esteeltä ennenkuin koira on lukinnut esteen. Ja näin kävi monta kertaa. Ja vaikka kuinka yritin, linjani kakkoselta kolmoselle oli mahdoton saada ihan oikein. Parani se kyllä. Putken jälkeen sylivekki, jossa tein myös itselleni perinteisen virheen, hätäilin ohjauksen ja lähdin liian aikaisin liikkeelle. Parin toiston jälkeen sain toimiman ja Maiju sanoi ettei koira voisi tuolla ohjauksella paremmin kääntyä. Hyvä Nessa! Aidan jälken rengas ja kepit, ei muta ongelmaa kuin lopussa hidastuvat kepit. Noihin pitäisi nyt luoda vauhtia yksittäisenä esteenä. Keppien jälkeen kaksi estettä takaa, joilla päällejuoksu. Näillä ajoitukseni oli ensin myöhässä, mutta saatiin pian kuntoon. Pituus, putkeen, tiukka käänös esteelle ja puomi. Kännös esteelle tosi jees! Puomin alastulolle hidasti, mutta otti joka kerta kontaktin sinne pysähtyen. Pakovalssi esteelle, putkeen, toimi hyvin. Putken jälkeen vielä loppuradan esteitä, jotka toimivat heti alkuun hyvin, vaikkakin kaksi valssia toimi paremmin kun olin niissä vähän aikaisemmin. Pätkissä tehdyn radan jälkeen tein radan vieä kokonaan läpi ja sehän toimi! Jee! Olipa kiva treeni!
Illalla pääsimme myös pitkästä aikaa hakuilemaan. Hoppu treenasi ensin. Neljä ukkoa, noin 30m etäisyydellä. Hoppu lähti todella innolla metsään, mutta suoria pistot eivät varsinaisesti olleet. Etsiä jaksoi erittäin hyvin ja ilmaisu pelitti tosi hyvin, myös näyttö. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan!
Nessalle kolme ukkoa, ei tyhjiä. Etäisyys noin 50m. Nessa oli aivan täpinöissään metsään lähdössä ja teki tosi hyvää työtä. Loisto-Nessa!

maanantai 27. toukokuuta 2013
24.4.2013 Raunioita ja jäljestystä
Hoppu tänään 11 kuukautta! Hitsi miten aika rientää eteenpäin! Kohtahan sen pitäisi jo osata jotakin ;-).
Nessa ja Hoppu pääsivät tänään etsimään ukkoja raunioilta. Nessalle kaksi piiloa, suorapalkkaus. Raunioilla tuuli niin hyvin, että etsiminen oli helppoa. Ukot bongattiin jo lähes rauniorafan tousesta reunasta. Mahtis Nessa!
Hopun treenin idea oli tänään harjoitella ilmaisun näyttöä. Tähän asti olen itse palkannut Hopun rullan tuomisesta. Hopulla oli neljä piiloa: kaivo, pressukela, roskin tornin alla ja mökki. Miekkonen sai haisun hyvin, jaksoi työstää tarkennuksen hyvin loppuun saakka ja rullan tuonti toimi hienosti. Annoin pienen palkan rullasta, otin pannasta kiinni, maalimies kutsui ja lähetin käskyllä NÄYTÄ. Irtosi hyvin, kun oli kutsu apuna. Hoppu teki treenit todi hyvin, motivaatio oli huipussaan. Vauhtia oli ajoittain niin paljon, että minun teki mieli sulkea silmät. Hullu nenämies!
Illalla tein Hopulle kaksi namijälkeä. Tarkoitus olisi nyt näillä namijäljillä opettaa Hopulle rauhallisempaa ja tarkempaa jäljestystä. Eka jälki Hankotien varressa, tien penkalla. Pohja hiekkaista nurmikkoa. Jälki 50 askelta, nami joka askeleessa, keppi jäljen päässä. Jäljesti kovalla vedolla, yritti rynniä namien ohi ja ohitti loppukepin nameja etsien. Kun pidin vastaan, söi kyllä suurimman osan nameista. Lopulta sain myös reagoimaan keppiin. Hopun tapa ilmaista keppi oli napata se suuhun. Pyysin sen lisäksi Hopun maahan. Eli tuleva ilmaisutapa on keppi suuhun ja maahan.
Toisen jäljen tein Hopulle metsään, edelleen namijälki. Askelia 80, lopussa keppi. Vauhti oli lähes yhtä kovaa kuin ekalla, mutta muisti syödä lähes kaikki namit. Ei reagoinut itsenäisesti lopun kepiin, mutta kun en päästänyt jatkamaan matkaa, pysähtyi lopulta ilmaisemaan kepin.

6.5.2013 Hopun tokoilut
Tänään alkoi ATDn kesäkausi ja Hopun tokoilut uudella kentällä. Hopulla olisi ollut treeniaikaa kolme tuntia putkeen, mutta meille riitti noin tunti.
Tunnin aikana ehdimme tehdä seuraamista, luoksetuloa, hyppyä, ruutua, merkkiä ja paikallamakuuta. Olin erittäin tyytyväinen Hopun työskentelyyn ja erityisesti keskittymiseen, olihan treeneissä samaan aikaan häiriönä ihana Jocke-veli.
Seuraaminen alkaa oikeasti sujua! Ajoittain Hoppu jätättää tai poikittaa ja liikkeessä käännökset ovat ajoittain vaikeita, mutta saamme jo aikaan noin 15 askeleen seuraamispätkiä hyvällä tekniikalla. Jes! Pikkuhiljaa lisää askeleita ja käännöksiä, niin hyvä tulee. Ja paljon palkkauksia myös ekasta perusasennosta, liikkeellelähdöistä ja lyhyistä pätkistä.
Luoksetulossa on vielä tekemistä. Hopun loppuasento on vähän turhan väljä ja se kääntyy herkästi vähän vinoon. Vauhtia pitäisi myös työstää. Tässä muistettava vahvistaa erikseen vauhtia ja loppuasennon tekniikkaa.

7.5.2013 Agia Hopun kanssa
Tänään oli Nessan agitreenien aika. Ja koska Nessalla on juoksut, pääsi Hoppu tuuraamaan Nessaa Teemu Linnan treeneihin. Treenit sopivat Hopulle enemmän kuin hyvin, kyseessä oli perustreeni, jossa vaadittiin irtoamista, rytmittämistä ja huolellista ohjaamista.
Treenissä tehtiin ympyrämäistä rataa ensin suoraa hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy-hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy-jne, seuraavaksi kaksi hyppyä ja putkeen, kolme hyppyä, keskihyppy, toiselta suoralta vika hyppy, putkeen ja vikassa treenissä putken jälkeen kaksi hyppyä, keskihyppy, kaksi hyppyä ja putkeen. Rataa kierrettiin, kunnes Teemu pyysi lopettamaan. Rataa ei lopetettu virheeseen, vaan ohjaajalle ja koiralle annettiin mahdollisuus korjata virheensä tekemisen kautta.
Ensimmäisellä yrityksellä Hoppu irtosi hyvin putkeen. Irtosin liuan pitkälle ja unohdin ohjata putken jälkeisen hypyn, joten Hoppu tuli ohi. Alusta uudestaan. Tokalla kierroksella rytmitin ja ohjasin ekan hypyn paremmin, mutta Hoppu tuli ohi toisen ja kolmannen hypyn jälkeen. Teemu pyysi minua jatkamaan ja ihmetykseni jälkeen sain jatkettua, kaksi seuraavaa suoraa meni hyvin ja sain luvan palkata Hopun. Kolmas pätkä oli putkeen irrotus, eka suora (joka meni hyvin) ja palkka.
Lopputreeni yritettiin opettaa minulle Hopun kääntämistä keskihypylle ensin kolmannen ja lopuksi toisen suoran hypyn jälkeen, joka sisälsikin paljon haasteita. Huomasin, että rytmitykseni ei ole riittävän tehokasta (kaasu - jarru) ja että pyrin jatkamaan liikettä vielä suoraan käännöstä viestittävän hypyn jälkeen. Kun koira oli kääntänyt, puolen vaihto takana kyllä onnistui hyvin.
Treeni oli aivan loistava, tekemistä riitti monentasoisille koirille ja ohjaajille. Hopulle treeni oli aika rankka, kun treenipätkät olivat sen verran pitkiä. Muta hyvin poju tsemppasi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)