lauantai 3. tammikuuta 2015

Suuntana TOKOn voittajaluokka

Hopun kevään tavoitteena on voittajaluokan ykköstulos. Pohjat alkavat olla kunnossa, mutta säätöä riittää vielä. Tässä pohdintoja liike liikkeeltä.

Paikalla makaaminen
- Makaa varmasti
- Jättämisessä kontakti kuntoon, vilkuillessa saattaa olla reagoimatta ekaan käskyyn. Sama palatessa.
- Saattaa olla turhankin rento, makaa lonkalla. Näihin en lähde puuttumaan.

Seuraaminen taluttimetta
"Kaavio sisältää käännöksiä oikeaan ja vasempaan, täyskäännöksiä, pysähdyksiä sekä hitaan- että juoksuosuuden. Lisäksi seuraamiseen liittyy käännöksiä paikallaan ja askeleita (13 askelta) eri suuntiin."
- Perusseuraaminen ok, on vähän liian edessä. Palkan suunta!
- Työstettävä käännökset juoksussa ja yksittäiset askeleet

Istuminen seuraamisen yhteydessä
- Tämä kunnossa. Asennon vahvistamista, sillä välillä jää seisomaan.

Luoksetulo
- Isoin ongelmaliike
- Työstetään taaksepäin ketjuttamalla.
- Haasteena vauhti, pysähtymiset JA loppuasento edessä, joka liian väljä.

Ruutu
- Ruudun oikea paikka työn alla
- Vauhti ja varmuus lähteä eteenpäin lentävällä palkalla
- Ruudun keskiosan hakeminen erikseen lähityöskentelyllä
- Otettava tehotyöstöön
- Muista rakentaa mahanmeno ja seuraamiseen tulo erikseen!

Hyppynouto
- Pitäisi olla kunnossa. Vahvistettava.

Metallinouto
- Pitäisi olla kunnossa. Vahvistettava.

Tunnistusnouto
- Näyttäisi olevan kunnossa. Työstä erikseen omaa käännöstä niin, että koira pysyy paikallaan. Tehtävä ahkerasti! Eli aina kun tarjolla vieraita hajuja. Tunnarivaihtarit!

Kauko-ohjaus
- Tekniikkaa työstettävä ahkerasti läheltä
- Etäisyyttä rakennettava erikseen
- Idea alkaa olla kunnossa
- Sivupalkoilla toimi jo kunnon etäisyydeltäkin, hyvä!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Agilityä Jaakon opissa

Teoriaosiossa käsiteltiin sitä, kumpaa kautta siivekkeet kannattaa kierrättää. Sen voi aina päätellä kolmeen pisteen säännöllä: 1. Kumpaan suunttan koiran on helpompi hypätä 2. Lyhyempi reitti 3. Parempi linja seuraavalle kahdelle esteelle. Makseilla väärästä valinnasta voi menettää jopa 0,4 sekuntia!

Rataan tutustuessa pitäisi jokaisessa estevälissä miettiä 1. Kontakti (koira näkee sivuprofiilin naamasta) 2. Esteelle lukittaminen ja 3. Ennakointi (koira tietää AJOISSA mihin suuntaan lähdetään seuraavaksi). Milloin on tullut tuolla tarkkuudella tutustuttua rataan? Myönnän - ei ikinä.

Ohjaustekniikoista minulle uusia, joita en ole itse tehnyt, olivat backfläp ja tuplasylkkäri. Ja kun Hopun kanssa tuplasylkkäri oli haaste, joka tosin saatiin lopulta tehtyä, kokeiltiin samaan kohtaan myös flippiä. Omien jalkojen ja käsien yhteistyö oli taas hakusessa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa. Tuli vaan todettua, että pitää päästä Hopunkin kanssa aksaamaan jonkun valvovan silmän alle. Ja että jatkossa tehdään treeneissä enemmän tekniikkajuttuja.

Kaikenkaikkiaan hyvillä fiiliksillä, Hopun kanssa olisi ollut kiva päästä tekemään enemmän rataa. Ja tietenkin olisi Nessankin kanssa ollut kiva päästä testailemaan myös radan loppuosaa 28-40. Ei mopolla mahdottomiin ;). Agitreenimotivaatio kasvoi taas huimasti ja keskiviikon flown jälkeen palattiin takaisin maan pinnalle.

Hopulle nyt paljon palkkaa kaikesta, etenemistreeniä niin että en liiku ja palkkaa luokseni täysillä tulemisesta.

Nessan kanssa ohjausta vähän useammin tekniikoin, jotta saisin kääntymään, käännösten rytmittäminen tehokkaammaksi ja puomin alastulo kuntoon.

Oman kisapään kuntoon saattamiseksi mentaalitreeniä radasta, nopeutetusti ja virtuaalikoiran kanssa. Radoilla nollatreeniä. Ja sit ehkä sinne kisaamaankin vois itseään potkia :).

maanantai 3. marraskuuta 2014

3.11.2014 Tokoilua

Voihan blogin kirjoitustauko taas... Monta treeniä kirjaamatta ylös. Mutta kun aika ei tahdo riittää kaikkeen.

Tänään tokoilimme junnuryhmän kanssa Pipsan opissa. Treenit alkoivat ryhmässä tehtävillä häiriötreeneillä. Teki todella hyvää! Pipsan liikkuminen, lelun heiluttelu ja etenkin pallon vinguttaminen näkyivät heti kontaktin rakoilussa. Tästä huomautus ja paljon kehuja kun kontati palautui. Hyvää treeniä, joka on tyystin unohtunut. Ryhmässä makoilua häiriköitiin myös lelun kanssa ja Pipsan liikkuessa ympäriinsä. Pari kertaa pää kääntyili, mutta makasi tiiviisti. Pieni hiomautus kun pää kääntyi ja kehuja kun makasi hyvin. Rivissä tehtävät jäävät sujuivat hyvin. Istuminen, maahanmeno ja sivullaolo sujuivat, vaikka toiset koirat juoksivat ohi estettä kiertäen, mitä nyt yksittäisiä kertoja katse harhaili. Hyvää treeniä taas. Hoppu seurasi melko nättiä kaariseuraamista henkilöryhmän tyyppisesti ihmisten ja koirien ympärillä. Tätä muistettava tehdä enemmän. Lopuksi luoksetulohäiriöt, kontakti piti sivulla jo melko hienosti, hyvä Hopedi!

Pipsan kanssa yksilöllisesti teimme tunnarin, joka oli oikein hieno! Hoppu on jo rennompi ja malttoi haistella tosi huolella, vaikkei omaa heti löytynytkään. Upeaa! Tämä liike alkaa olla kisakunnossa :).

Ohjatun noudon suuntia, Pipsa vei, lähetys lelulle merkiltä. Sujui. Tämä pitää nyt rakentaa pienistä palasista itsevarmuutta vahvistaen ja "rautalangasta" vääntäen. Lopuksi pari merkin kiertoa, jotka Hoppu teki vauhdilla.

Ruudun oikean paikan vahvistamista kosketusalustalla. Ei epäröinyt, meni oikeaan kohtaan ja vauhti kiva, näitä lisää!

Yksittäisiä askeleita namin avulla. Hoppu teki hienosti. Otettiin mukaan myös peruuttaminen, näytti liikahtaneen eteenpäin.

Kaukot onnistuivat lähellä, mutta heti matkan kasvaessa levähtää käsiin. Jo seisominen venähtää pitkäksi. Nyt hetki keskittymistä painonsiirron opettamiseen myös kauempaa. Joku vihjesana?

Muista luoksetulon ketjuttaminen taaksepäin!! Se Riitan ohje oli jo melkein unohtunut.

maanantai 20. lokakuuta 2014

15.10.2014 Hakua ja agia

Lapsilla on ollut yyslomaviikko, joka tarkoittaa koirille uurta tylsyyttä. Minulla kun ei ole ylimääräistä aikaa niiden kanssa trenailuun.  Tänän koirat pääsivät kuitenkin puuhaamaan, Hoppu hakua ja Nessa agia.

Hoppu teki yhdet parhaista treeneistään ikinä. Hyvät ilmaisut, vauhdikkaat ja melko suorat pistot, hyvät ilmaisut. Hyvä Hopedi! Melkein harmittaa kun emme ole menossa sinne hakukisoihin enää änä syksynä...

Nessan agiradassa oli 25 estettä ja meille haastaviakin kohtia. Eka rata kaatui jo esteelle 4, mutta sen jälkeen saimme tehtyä kolme kertaa lähes ratavirheettömän radan putkeen. Ja se on meille (lue minulle) saavutus. Jopa kouluttaja sanoi, että tarvitsemme lisää haasteita. Otan sen suurena kehuna :).

Hyvä harrastuspäivä siis tänään!

18.10.2014 Agia, rallytokoa ja hakua

Aamu alkoi junnuryhmän agitreeneillä. Erityisaiheena oli keppien sisäänmeno. Treenit olivat erittäin paikallaan, sillä keppien sisäänmenoa ei ole viime aikoina tullut vahvistettua tarpeeksi. Hoppu teki hienoa työtä tauosta huolimatta ja haki kepeille pääsääntöisesti oikein hyvin. Kesti myös sitä, että liikuin paljonkin keppien suorituksen aikana. Myös Nessa pääsi tekemään lyhyesti samaa treeniä. Hyvää muistuttelua konkarillekin, sillä samoja virheitä oli Nepenkin sisäänmenoissa.

Seuravana trenivuorossa oli Nessan rallytokotreeni. Teimme taas avoimen luokan rataa, joka sujui mielestäni oikein hyvin. Ainoa pieni herpaannus oli vasen täyskäännös, jossa koiran pitää kiertää takaa. Siinä Nessa tekee minun makuuni turhan pitkän kaarroksen selkäni takana ja saattaa haukahtaa. Pujottelu on myös liike, johon pitää kiinnittää huomiota.

Illalla oli vuorossa vielä Red´n Ready kennelleirin hakuosuus, jota olin lupautunut vetämään. Paikalle saapuivat kaikki upeat pennut omistajineen. Oli ilo nähdä päteviä pikkuisia innokkaine omistajineen tutustumassa uuteen lajiin.

Nessa pääsi hakuilemaan. Suunnitelmana oli löydöt etukulmista, tyhjän etsimistä ja löydöt takakulmista. Ekat löydöt menivät hyvin. Kolmannelta tyhjältä Nessa teki valeen, jonka kävin katsomassa. Yritti yhtä valetta myös toiselta puolelta, jota en hyväksynyt. Lopun löydöt sujuivat. Vähän turhan herkässä oli tänään ilmaisu. Toisaalta, Nessan tyhjän etsiminen on saattanut jäädä vähän unohduksiin vime aikoina. Olisivatko myös puissa olevat merkit häirinneet?

Hopulla oli hyvä suunnitelma, joka kuivui kasaan jo ekalla pistolla. Hopun vuoroon mennessä oli tullut jo hämärä, olisiko se voinut hämätä? Toisena ehkä merkit hämäsivät? Tai se, että eka pisto oli tyhjä? Tiedä häntä. Ongelma oli jokatapauksessa se, että Hoppu teki valeilmaisun ekalta, tyhjältä pistolta kerta toisensa jälkeen ja joutui näin suorinta tietä autoon :(. Ja juuri kun keskiviikkona treeni oli mennyt erinomaisesti. Noh, pitää nöyränä...

19.10.2014 Hakuilua Wirneen porukalla

Päivällä minua kutsui taas hakumetsä, tällä kertaa Wirneen porukalla.

Omista koiristani hommiin pääsi vain Hoppu. Hopun suunnitelmana oli korjailla eilisen hyvin epäonnistunutta treeniä. Miten? Sama treeni, mutta irtorullilla, jolloin eilisen virheen mahdollisuus vietiin pois.

Suunnitelma:
1. isto tyhjä
2. pisto löytö (umppari)
3. pisto tyhjä
4. pisto löytö
5. pisto löytö
6. pisto tyhjä, lähellä keskilinjaa valeumppari
7. pisto löytö pressun alla

Hoppu lähti hommiin epävarmasti ja olisi valeilmaissut heti ekalla pistolla jos rulla olisi ollut kaulassa. Lähetykset epävarmoja kaikissa. Pistojen suoruudessa olisi ollut parannettavaa. Valeumpparin olisi ilmaissut, jos olisi ollut mahdollisuus, sen ohittaminen oli hyvin vaikeaa. Näitä muistettava treenata! Kaikenkaikkiaan ihan ok treeni eilisen jälkeen. Nyt vaan nöyränä vähän takaisin päin treeneissä ja uudestaan varmuutta rakentamaan. Hyvä siitä tulee!

Metsässä nähtiin paljon päteviä Wirnisteleviä paimenia, kiitos kaikille kun pääsitte mukaan! Oli kivaa nähdä!

20.10.2014 Tokoa ja jälkeä

Tänään tokoiltiin kolmatta ja tällä kertaa viimeistä kertaa Riitta Korrin opissa. Aivan upeaa koulutusta kaikilla kolmella kerralla.

Tänään työstimme luoksetuloa ja etenkin luoksetulon maahanmenoa. Maahanmenot lelun kanssa leikin lomassa olivat välillä jähmeitä, Hoppu jäi leluun liiaksi kiinni. Namin kanssa hyppelystä maahanmenot toimivat tosi hyvin. Saimme tehtäväksi jatkaa näitä, mutta omaa aktiivisuutta vähentäen. Palkkana nami, joka lentää jalkojen väliin. Toisena tehtävänä ohijuoksutusleikki lihapullan perässä. Kun tämä leikki toimii, voi ajoittain pysäytellä. Jatkossa pysähtymisiä vetoketjuleikin kautta. Yhtenä vaihtehtona rakentaa luoksetulo kokonaiseksi taaksepäin ketjuttamalla, jota mietin nyt lähteä kokeilemaan Hopun kanssa.

Yksittäisiä askeleita teimme namin avulla molemmille sivuille, toimivat kivasti. Itse pitää muistaa riittävän rauhalliset ja lyhyet askeleet, ettei Hoppu hypähtele. Vinkkinä myös jumpata askeleita puolikaarella, jottei Hoppu korjaa liikkeissä liikaa taakse.

Kaukokäskyjen tämän hetkisestä tilanteesta tulii hyvää palautetta, niitä nyt vaan työstetään lisää ja rakennetaan etäisyys.

Tällä hetkellä Hopun toko on siinä pisteessä, että minulla on melko hyvä näkemys, mitä millekin liikkeelle pitää tehdä, pitää vain alkaa oikeasti tekemään. Palasia riittää ja niiden yhdistelyyn menee kyllä tovi. Voittajaluokka on tähtäimessä keväällä.

Itseksemme teimme Hopun kanssa ekassa pätkässä vähän merkkiä, ohjatun alkeita sekä par noutoa. Noudot oli hienoja, etenkin tosi hyvä loppuasento ilahdutti. Ohjatun alkeissa pitää vähän aikaa pitää vain yhtä lelua, Hoppu lähtee helposti viimeiseksi viedylle eli väärälle. Tämän korjauksen jälkeen muuttuu vähän epävarmaksi. Eli nyt tovi suuntatreeniä ihan vaan yhdellä lelulla.

Ihan lopuksi tein Hopun kanssa vielä kaukoja, jotka sujuivat hyvin sekä hypähtelystä maahanmenoja, jotka olivat myös hienoja. Pätevä mies!

Tokoilun lomassa Nessa ja Hoppu pääsivät tekemään keppijälkeä lyhyellä nurmikolla. Molemmat jäljet tuoreita ja melko lyhyitä. Hoppu jäljesti vauhdilla, löysi kaikki kepit ja selvitti kulmat tarkasti. Nessan jäljellä oli harhajälkiä, joka teki haastetta. Hyvin äpe kuitenkin haasteet selvitti ja nosti tarkasti kaikki kepit. Supermamsku!